Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Ajon vahva nousu katkesi kaatumiseen Jerezissä

 
Ajon vahva nousu katkesi kaatumiseen Jerezissä

Niklas Ajon vahvasti alkanut matkanteko päättyi kaatumiseen 125-kuutioisten luokan kauden toisen MM-osakilpailun alkuvaiheessa Jerezin sateisella radalla Espanjassa.
- Pari volttia siinä taisi tulla tehtyä. Kävin tutkittavana varikkosairaalassa, mutta onneksi kaikki paikat ovat ehjinä. Olen vähän mustelmilla, tai itse asiassa kyllä aika paljonkin mustelmilla, kertoi Ajo.
Saksalaisen Interwetten-tiimin Aprilia-pyörällä kilpaileva Ajo lähti pirteästi liikkeelle ruudusta 24 nousten ensimmäisen kierroksen aikana jo sijalle 17.
Lupaavasti käynnistynyt kipuaminen kohti MM-pistesijoja kariutui kuitenkin kovavauhtisessa kaarteessa harmillisesti hiekoille jo seuraavalla kierroksella.

“Vauhti kohdallaan”

- Lähtö ei onnistunut aivan nappiin, mutta ensimmäinen kierros kulki muuten varsin hyvin. Yritin katsoa sen jälkeen Khairuddinista (Zulfahmi)  ohituspaikkaa vähän joka puolelta, mutta sitä ei löytynyt millään. Saatoin yrittää siinä vaiheessa vähän liikaa ja menettää ehkä malttiakin, jolloin pyörän takapää lähti alta, kuvaili 16-vuotias Ajo kaatumistaan.
Ajo ajoi aamun warmupissa yhdeksänneksi ja hän lähti toiveikkaasti kisaan.
- Fiilis oli ekan kierroksen jälkeen sellainen, että minulla olisi mahdollisuudet jopa sijoille 6-8. Khairuddin oli kisassa kymmenes. Olin häntä nopeampi, sillä kyllähän “Fahmi” oli ainakin ohitusyritysten aikana tielläni.
MM-sarja jatkuu toukokuun 1. päivä Estorilin radalla Portugalissa. Pitempi tauko johtuu siitä, että Japanin osakilpailu jouduttiin siirtämään huhtikuulta lokakuun alkuun.
Ajolla on talvikaudelta takanaan yksi, joskin sateinen testijakso Estorilista.

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle



Niklas Ajo

Tiedot