Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Salmisen MM-johto vankistui Portugalissa

 
Salmisen MM-johto vankistui Portugalissa

Juha Salminen ajaa enduron 1-luokan MM-johdossa neljän kilpailupäivän jälkeen.
Viikko sitten Espanjassa Husqvarna-pyörällään täysosuman takoneen Salmisen vauhti oli kohdallaan myös Portugalin osakilpailussa Vale de Cambrassa, jossa hän ajoi avauspäivänä voiton ja sunnuntaina toisen sijan.
- Ei voi tosiaankaan valittaa, eikä tuo toinen sijakaan ole suinkaan mikään huono. Tilanne on varsin hyvä kahden ensimmäisen kisaviikonlopun jälkeen, summasi Salmisen rauhallisesti.
Salmisella on 15 pisteen johto lähimpään uhkaajaan, eli KTM:llä kilpailevaan Eero Remekseen. Portugalissa molempina päivinä kolmanneksi ajanut ranskalainen Honda-kuljettaja Rodrig Thain on jäänyt Salmisesta 23 pistettä.
- Ihan mukava käppi tässä vaiheessa kautta, muotoili Salminen.

“Extreme-testi tökki kautta linjan”

Viime vuoden MM-pronssimitalisti Remes avasi tämän kauden voittotilinsä sunnuntaina kukistamalla Salmisen 26,37 sekunnilla. Salmisen tiimikaverin Matti Seistolan kohtaloksi koitui keskeytys kolmannelta sijalta toiseksi viimeisellä maastokokeella. Tekniikkamurheista kärsinyt Seistola on pisteissä silti viidentenä.
- Remeksellä oli kieltämättä hyvä vauhti päällä koko päivän. Ryssin mahdollisuuteni voittoon ensimmäisellä extreme-testillä, jossa jäin sudittelemaan helpohkoon paikkaan. Kait sitten juuri siksi, etten osannut odottaakaan sitä. Extreme-testien aikani lauantain vastaaviin verrattuna ihmetyttivät muutenkin meikäläistä, myönsi Salminen.
Salminen laski, että hän saa Remeksen enduro- ja crossitestien jäljiltä kiinni extremellä. Suunnitelma ja taktiikka ei kuitenkaan toteutunut.
- Kun extreme lähti liikkeelle noin heikosti, niin se tökki sitten läpi päivän ja kautta linjan.
Remes lähti viimeiselle kierrokselle 15 sekunnin etumatkan turvin.
- Vikalla kierroksella Eero meni sitten menojaan. Minulla ei ollut ajamalla asiaa ylöspäin, eikä toisaalta takanakaan ollut suurempaa uhkaa Masan (Seistola) keskeytyksen jälkeen, kertoi Salminen.

Raju kisatahti jatkuu Espanjan sarjassa

Portugalin toisen kisapäivän nopein kuljettaja oli Hondalla viidettä peräkkäistä maailmanmestaruutta tavoitteleva Mika Ahola. Enduro3-luokan kärkimies pysäytti kellot ajassa 54.24,38.
Remes oli yleiskilpailussa kahdeksas, Salminen kymmenes ja KTM:llä komeasti kauden neljä ensimmäistä junioriluokan osakilpailua nimiinsä vienyt Antti Hellsten 14:s 1.47 minuuttia Aholasta.
MM-sarja jatkuu 14.-15. toukokuuta Francavillassa ajettavalla Italian osakilpailulla.
Salmisen sähäkkä kilpailutahti saa tosin jatkoa jo ensi viikonvaihteessa, kun Espanjan mestaruussarjassa ajetaan Lalinin kaksipäiväinen kisa.
- Onneksi Lalin sijaitsee tuossa lähellä noin 200 kilometrin päässä. Lalin päättää tämän raskaan kisaputken, jonka jälkeen voin ottaa kaksi viikkoa vähän rauhallisemmin. Espanjan seuraava mestis ajetaan Lalinin jälkeen viikko ennen Italian MM:ää Cordobassa, silmäili Salminen tiivistä kisakalenteriaan.

Vale de Cabmra, Portugali.
Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 4/16 osakilpailu, luokka E1:

1) Eero Remes Suomi, KTM 55.11,18, 2) Juha Salminen Suomi, Husqvarna + 26,37 sekuntia jäljessä, 3) Rodrig Thain Ranska, Honda + 45,23, 4) Thomas Oldrati Italia, KTM + 49,85, 5) Fabien Planet Ranska, Sherco + 1.10,35, 6) Nicolas Deperrois Ranska, Kawasaki, 7) Julien Gauthier Ranska, TM + 2.08,18.
Matti Seistola Suomi, Husqvarna: keskeytys.

MM-pistetilanne:
1) Salminen 97, 2) Remes 82, 3) Thain 74, 4) Oldrati 65, 5) Seistola 62, 6) Gauthier 56.

Seuraava osakilpailu: 114.-15.5. Francavilla da Sicilia, Italia.

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle