Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Suomi aloitti nuorten MM-kisat voitolla Sveitsistä

 
Suomi aloitti nuorten MM-kisat voitolla Sveitsistä

Suomen U19-poikien salibandymaajoukkue aloitti ikäluokan MM-turnauksen Saksan Weissenfelsissa voitolla kaatamalla Sveitsin 7-6 (3-0, 1-1, 3-5). Tuomas Iiskola nousi neljällä täysosumallaan Suomen hahmoksi ottelussa, jossa voitto oli luisua loppuminuuteilla käsistä. Keskiviikkona Suomi kohtaa aamuottelussa Norjan.

Suomi sai MM-avaukseensa unelma-alun kun Tuomas Iiskola nosti Miikka Sokan onnistuneen karvauksen jälkeen johtomaalin jo 24 sekunnin pelin jälkeen. Suomen päästessä pelaamaan ylivoimalla Iiskola sivalsi Matias Kaartisen syötöstä jo 2-0, ja vielä ennen taukoa Kaartinen pelasi Sylvester Raikamolle paikan jo kolmanteen osumaan. Iiskolan tehtyä toisessa erässä lukemiksi jo 4-0 Sveitsi pääsi kaventamaan Suomen vauhdin hiipuessa. Peli näytti kuitenkin ratkeavan lopullisesti kolmannessa erässä, jossa Miikka Sokka laukoi kahdeksan minuuttia ennen loppua taululle 6-3 ja kohta vielä Miko Kailiala 7-3.
Selvässä johdossa Suomen keskittyminen kuitenkin herpaantui, ja Sveitsi iski kolmessa perättäisessä vaihdossa kavennuksen. Se tarvitsi yhteensä vain 63 sekuntia noustakseen maalin päähän. Aikalisällä Suomi kuitenkin onnistui kokoamaan itseään sen verran ettei Sveitsin tasoitusta nähty edes punapaitojen painaessa lopussa kuudella viittä vastaan.

- En ole tyytyväinen kolmannen erän loppuun, Suomen päävalmentaja Jarkko Rantala myönsi.
- En tiedä, tuliko hyvänolontunne että peli on hoidettu. Itsekin luulin seitsemännen jälkeen että homma on tässä. Toivotaan kuitenkin että tämä vahvistaa joukkuetta kun kyettiin vaikeuksien kautta peli voittamaan. Ylivoimapelissä oltiin ainakin Sveitsiä edellä ja ehkä oltiin kuitenkin 50 minuuttia pallollisina parempia vaikka loppu käänsikin pelin kuvaa. Kaksinkamppailupelaamisessa vastustaja oli tänään meitä vahvempi.

Rantala muistutti, että tuleviin peleihin jäi vielä paljon parannettavaa.
- Pojat pystyvät parempaan mutta toki pitää muistaa, että tämä oli valmennus mukana lukien kaikille ensimmäinen  MM-ottelu. Liikaa jännitystä ei mielestäni ollut mutta ehkä se näkyi hitautena kun pelinopeus ei ollut sitä luokkaa mihin on totuttu ja mihin pystytään. Kaksinkamppailupelaamisessa ei oltu valmiita tuohon tuomarilinjaan eli puolustuspelaamisessa piti ajaa kovempaa selkään jotta päästiin pallonriistoihin.

Salibandya, Weissenfels, Saksa
Alle 19-vuotiaiden poikien MM-turnaus

Sveitsi - Suomi 6-7 (0-3, 1-1, 5-3)
1. erä: 0.24 Tuomas Iiskola (Miikka Sokka) 0-1, 12.59 Iiskola (Matias Kaartinen) 0-2 yv, 15.07 Sylvester Raikamo (Kaartinen) 0-3.
2. erä: 29.18 Iiskola (Krister Savonen) 0-4, 29.51 Manuel Engel (Yves Pillichody) 1-4.
3. erä: 41.09 Simon Garnier (Claudio Laely) 2-4, 44.10 Iiskola 2-5, 45.12 Pillichody (Stefan Castrischer) 3-5, 51.50 Sokka (Tino Salminen) 3-6, 54.45 Miko Kailiala (Niko Lehtonen) 3-7, 56.06 Manuel Hummer (Jonas Lederberger) 4-7, 56.39 Daniel Zeder (Remo Buchli) 5-7, 57.09 Engel (Pillichody) 6-7.

Torjunnat:
Jonas Wittwer Sveitsi 6+12+8=26,
Joni Järviö Suomi 7+14+4=25.

Jäähyt: Sveitsi 2x2 min, Suomi 2x2 min.

Erotuomarit: Dennis Lim Chi Minh ja Ismail Sharil, Singapore.

Yleisöä: 488.

Suomen parhaana palkittiin puolustaja Krister Savonen.

Salibandyliiton tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle