Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Suomi taistelee noususta superliigaan Izmirissä

Veikkausvinkit

 
Suomi taistelee noususta superliigaan Izmirissä

Suomen Urheiluliitto on valinnut joukkueen edustamaan Suomea Euroopan joukkuemestaruuskilpailun ykkösliigassa Turkin Izmirissä 18. - 19.6.2011.
Suomen ja isäntämaan lisäksi Izmirissä ottelevat Belgia, Kroatia, Kreikka, Unkari, Irlanti, Hollanti, Norja, Romania, Slovenia ja Sveitsi. Kolme parasta nousee ylimmälle sarjatasolle, superliigaan vuodeksi 2013. Ensi vuonna EM-joukkuekilpailua ei järjestetä.
SUL:n huippu-urheilujohtaja Jarmo Mäkelä uskoo Suomen kamppailevan nousupaikoista, vaikka perinteisesti vahvojen Suomen heittäjien kärkisijat ovat tällä kertaa tiukassa. Esimerkiksi Hollannilla, Kroatialla sekä Unkarilla on maailman kärkitason heittäjiä ja Turkillakin selvästi yli 80 metrim keihäsmies.
- Luultavasti kärkeen erottuvat Suomi, Turkki, Kreikka, Hollanti ja Norja, joista ainakaan Norja ei meille pärjää. Meillä on selvät nousumahdollisuudet - kiitos juoksulajien tasaisuuden. Varsinkaan miehissä meillä ei ole heikkoja juoksumatkoja..
- Heittäjämmekin yltävät normaalisuorituksillaan vähintään sijoille 3 - 6, ja joukkueessamme on myös lajivoitosta taistelevia hyppääjiä, Mäkelä laskeskelee.
Suomen joukkueesta puuttuu kaksi viime vuosien arvokilpailumitalistia, pituushyppääjä Tommi Evilä ja keihäänheittäjä Tero Pitkämäki. Evilä sijoittui Tampereen Eliittikisoissa suomalaisista parheiten, ja Pitkämäki on ollut alkukauden varmin keihäsmiehemme.
- Evilällä on poskiontelotulehdus ja Pitkämäellä oikean pakaralihaksen rasituskipu. Kummankin omalääkäri suositteli matkan väliin jättämistä, mutta kumpikin jatkaa kauttaan Kuortaneen eliittikisoissa juhannuspäivänä, Mäkelä kertoi.

Suomen joukkue Izmirissä:
Urheilijan nimen, seuran ja syntymäajan jälkeen tämän vuoden paras tulos tähän mennessä sekä ennätys, jos se on muulta vuodelta:

Miehet:
100 m: Hannu Hämäläinen Viipurin Urheilijat 30.4.1985 - 10,26w/2011 - 10,41/2010
200 m: Jonathan Åstrand, IF Kraft, Närpiö 9.9.1985 - 21,55, 20,86w/2011, 20,78/2010
400 m: Matti Välimäki, Noormarkun Nopsa 6.2.1987 - 47,29/2011, 46,69/2009
800 m: Tommy Granlund, IK Falken, Pedersöre 21.4.1983 - 1.49,99/2011, 1.48,86/2007
1500 m: Niclas Sandells, IK Falken, Pedersöre 14.3.1984 - 3.43,04/2011, 339,43/2010
3000 m: Jonas Hamm, Lahden Ahkera 2.5.1980 - 8.09,94i+/2011 - 8.05,37/2005
5000 m: Matti Räsänen, Joensuun Kataja 15.2.1983 - 13.44,46/2011, 13.42,6h/2010
3000 m ej: Jukka Keskisalo, Joensuun Kataja 27.3.1981 - 8.41,50/2011, 8.10,67/2009
110 m aj: Antti Korkealaakso, Seinäjoen seudun Urheilijat 14.2.1984 - 14,14/2011, 13,83/2010
400 m aj: Oskari Mörö, Länsi-Uudenmaan Urheilijat, Lohja 31.1.1993 - 51,69/2011
Korkeus: Osku Torro, Jyväskylän Kenttäurheilijat 21.8.1979 - 224, 233i/2011, 2272007, 2009
Seiväs: Jere Bergius, Tampereen Pyrintö 4.4.1987 - 560/2011
Pituus: Roni Ollikainen, Helsingin Kisa-Veikot 27.8.1990 - 741, 775w/2011, 800/2010
Kolmiloikka: Aleksi Tammentie, Tampereen Urheiljat -38 - 15,60, 16,11w/2011, 16,24/2010
Kuula: valitaan 14.6.
Kiekko: valitaan 14.6.
Moukari: Tuomas Seppänen, Porin Pyrintö 16.5.1986 - 74,84/2011
Keihäs: Ari Mannio, Lehtimäen Jyske 23.7.1987 - 83,57/2011, 85,70/2009
4x100 m:
Hannu Hämäläinen, Viipurin Urheilijat 30.4.1985 - 10,26w/2011, 10,41/2010
Jonathan Åstrand, IF Kraft, Närpiö 9.9.1985 - 10,26/2011
Ville Myllymäki, Kankaanpään seudun Leisku 15.1.1990 - 10,59/2011
Jarkko Ruostekivi, Mietoisten Maununpojat 5.4.1985 - 10,70/2011, 10,34/2007
Simo Sipilä, HIFK-friidrott 17.4.1983 - 10,62w/2011, 10,50/2006
4x400 m:
Oskari Mörö, Länsi-Uudenmaan Urheilijat, Lohja 31.1.1993 - 49,44i/2011, 49,58/2010
Petteri Monni, Jyväskylän Kenttäurheilijat 31.3.1990 - 47,63/2011
Ville Wendelin, Turun Urheiluliitto 14.5.1990 - 48,55/2011, 48,12/2009
Santeri Tukia, Vilppulan Veikot 24.3.1990 - 48,46/2011, 48,12/2009
Gustav Klingstedt, HIFK-friidrott 8.12.1985 - 48,5h/2011, 47,93/2009

Naiset:
100 m: Jenna Jokela, Nakkilan Vire 8.4.1990 - 11,91/2011, 11,75/2008
200 m: Sari Keskitalo, Pellon Ponsi 6.4.1985 - 24,02/2011, 24,43/2007
400 m: Ella Räsänen Tampereen Pyrintö 27.1.1994 - 53,73/2010
800 m: Karin Storbacka IK Falken, Pedersöre 27.4.1987 - 2.05,00i/2011, 2.02,99/2009
1500 m: Johanna Lehtinen, Joensuun Kataja 21.2.1979 - 4.16,13/2011, 4.06,85/2005
3000 m: Heidi Eriksson, IF Nykarlebynejden, Uusikaarlepyy 27.4.1986 - 9.13,12/2011
5000 m: Elina Lindgren, Oulun Pyrintö 27.1.1983 - 16.08,54/2002
3000 m ej: Janica Mäkelä, Forssan Salama 24.6.1986 - 10.17,08/2011, 10.06,86/2010
100 m aj: Nooralotta Neziri, Porin Yleisurheilu 9.11.1992 - 13,43/2011
400 m aj: Anniina Laitinen Helsingin Kisa-Veikot 18.11.1989 - 1.00,16/2011, 59,39/2010
Korkeus: Tiina Hakanen, Tampereen Pyrintö 1.4.1985 - 180/2011, 181/2005, 2009
Seiväs: Minna Nikkanen, Someron Esa 9.4.1988 - 424, 460i/2011, 446/2009
Pituus: Elina Torro, Lappeenrannan Urheilu-Miehet 22.7.1986 - 611/2011, 633/2008
Kolmiloikka: Elina Torro, Lappeenrannan Urheilu-Miehet 22.7.1986 - 13,67/2011, 13,72/2009
Kuula: valitaan tiistaina 14.6.
Kiekko: Tanja Komulainen, Tampereen Pyrintö 2.3.1980 - 57,10/2011
Moukari: Merja Korpela, Soinin Sisu 15.5.1981 - 66,25/2011, 69,56/2009
Keihäs: Sanni Utriainen, Nokian Urheilijat 5.2.1991 - 58,24/2011
4x100 m:
Jenna Jokela, Nakkilan Vire 8.4.1990 - 11,91/2011, 11,75/2008
Sari Keskitalo, Pellon Ponsi 6.4.1985 - 12,15/2011, 11,44/2007
Jasmin Showlah, HIFK-friidrott 30.5.1989 - 12,08/2011, 11,93/2008
Maria Räsänen, Kuopion NMKY 1.3.1992 - 11,97/2011
Nooralotta Neziri, Porin Yleisurheilu 9.11.1992 - 11,93/2011
4x400 m:
Ella Räsänen, Tampereen Pyrintö 27.1.1994 - 53,73/2010
Jenniina Halkoaho, Suodenniemen Urheilijat 3.2.1982 - 56,20/2011, 55,83/2009
Anniina Laitinen, Helsingin Kisa-Veikot 18.11.1989 - 55,54i+/2011, 56,11/2010
Aino Paunonen, Turun Urheilulitto 4.11.1992 - 56,26/2011, 54,84/2010
Karin Storbacka, IK Falken, Pedersöre 27.4.1987 - 53,87/2009

SUL:n tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle