Euroopan mestarit suoraan kisoista PAF Openiin
Euroopan mestarit suoraan kisoista PAF Openiin
Saksalaispari pelasi kaksi vuotta sitten myös Ahvenanmaan turnauksen finaalissa. He jäivät silloin häviäväksi osapuoleksi, vaikka pelasivatkin hallitsevina maailmanmestareina. Tänä vuonna he voittivat jo MM-pronssia Roomassa, ja nyt vuorossa oli vuoden kohokohtana EM-kulta. Saksalaispari ilmoittautuukin kovimmaksi haastajaksi PAF Openin aiemmille miessuosikeille, USA:n Todd Rogersille ja Phil Dalhausserille sekä brasilialaisparille Emanue/Alison. Italialaisnaiset ottivat ensimmäisen arvokisavoittonsa nyt Norjassa, mutta he ovat olleet tänä vuonna jo kovassa vedossa myös maailmankiertueella. Kiertue on toki toistaiseksi kulkenut enimmäkseen brasiilalaiskomennossa, kun Juliana ja Larissa ovat voittaneet useimmat turnaukset. |
Takaisin edelliselle sivulle