Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Suomen naisten salibandymaajoukkue MM2011-kisoihin julkistettu

 

Suomen naisten salibandymaajoukkue MM2011-kisoihin julkistettu


Naisten salibandymaajoukkueen valmennusjohto on valinnut pelaajat Sveitsin St. Gallenissa 4.-11. joulukuuta  pelattaviin MM-kisoihin.

Viikko sitten Helsingin messukeskuksessa pelatun EuroFloorball Tourin jälkeen Karo Kuussaaren päävalmentamaa joukkuetta on tiivistetty kansainvälisen salibandyliiton sääntöjen mukaan 20 pelaajan suuruiseksi.

- Vaikka valintaprosessi oli matkan aikana vaikea, niin viimeisen tapahtuman jälkeen se oli loppujen lopuksi aika selvä, Kuussaari kertoo.

- Haettiin yhtenäistä joukkuetta, jossa on paljon muutosvalmiuksia eri tilanteisiin ja sellainen on nyt kasassa. Saamme jalkeille kolme toimivaa viisikkoa, joita kahden vuoden aikana on käytetty ja hyviksi todettu.

- Lisäksi meillä on kolme hyvää vaihtopelaajaa eri tilanteisiin. He antavat mahdollisuuden moniin eri vaihtoehtoihin. Jokainen valituista teki itsensä tarpeelliseksi tälle joukkueelle kisoja varten ja jokainen sopii tämän joukkueen loistavaan henkeen mukaan, päävalmentaja luonnehtii.

MM-joukkueen konkari on 39-vuotias Katriina Saarinen, joka ei sairauden vuoksi osallistunut viimeistelyturnaukseen. Hän esiintyi maajoukkueessa ensimmäisen kerran kaudella 1997-98. Saarinen ja Anne Suomalainen olivat maajoukkueessa mukana keväällä 2001 Suomen voittaessa viimeisimmän maailmanmestaruutensa. Kaksi vuotta sitten Ruotsissa Suomen naiset sijoittuivat MM-pronssille.

MM2011-kisoihin osallistuu 16 maata. Suomi pelaa MM-kisojen B-lohkossa. Alkusarjassa Suomi kohtaa Latvian, Saksan ja Australian.

Suomen ottelut alkusarjassa
4.12. 20:30 Australia - Suomi 
5.12. 17:30 Suomi - Latvia 
6.12. 20:30 Suomi - Saksa

Puolivälierät pelataan 8.-9.12., välierät 10.12. ja mitalipelit 11.12.

Suomen naisten salibandymaajoukkue MM2011-kisoissa 4.-11.12.2011 St. Gallen, Sveitsi

Maalivahdit
31 Jonna Mäkelä, 27, Red Ants Rychenberg (SUI), 56, 0+1=1
30 Liisa Kokkonen, 22, Endre IF (SWE), 16, 0+1=1

Puolustajat     
 4 Sanna Roisko,20, Endre IF (SWE), 11, 1+2=3
 7 Laura Kokko, 28, Red Ants Rychenberg (SUI), 47, 4+13=17
12 Mia Karjalainen, 23, Tikkurilan Tiikerit, Vantaa, 13, 1+2=3
13 Laura Mertsalmi, 22, Djurgårdens IF (SWE), 22, 1+4=5
14 Anu Peltokangas, 29, Tapanilan Erä, Hlsinki, 42, 5+18=23
19 Karoliina Kujala, 24, SB-Pro, Nurmijärvi, 39, 10+8=18
25 Minna Korhonen, 27, SC Classic, Tampere, 33, 8+5=13

Hyökkääjät
 8 Jenni Timonen, 26, FB Riders (SUI), 15, 9+4=13
 9 Eliisa Alanko, 23, SC Classic, Tampere, 35, 33+9=42
10 Kristiina Kauppila, 19, OLS, Oulu, 11, 5+4=9
16 Hanna-Mari Uimonen, 20, OLS, Oulu, 5, 2+3=5
18 Elina Kujala, 24, SB-Pro, Nurmijärvi, 51, 21+21=42
20 Anne Suomalainen, 30, SC Classic, Tampere, 63, 32+24=56
21 Eija Pasanen, 26, Piranha Chur (SUI), 55, 15+16=31
22 Ella Alanko, 21, TPS, Turku, 11, 3+1=4
24 Katri Luomaniemi, 27, SC Classic, Tampere, 17, 8+7=15
26 Tiia Ukkonen, 27, Piranha Chur (SUI), 76, 34+19=53
28 Katriina Saarinen, 39, SC Classic, Tampere, 77, 52+33=85

Salibandyliiton tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle