Mäkiviikko päättyi itävaltaisjuhlaan
60. mäkiviikko päättyi perjantaina 6. tammikuuta Bischofshofenissa. Finaalikilpailun läpivienti oli haastavaa sankan lumisateen vuoksi. Mäkiviikon kokonaiskilpailun voitti Itävallan Gregor Schlierenzauer. Schlierenzauer piti juhlavuoden mäkiviikon johtoaseman alusta lähtien. Itävallan Thomas Morgestern voitti Bischofshofenin yhteen kierrokseen jäänen kilpailun 135 metrin hypyllä. Morgestern nousi voittonsa ja kokonaiskilpailussa toisena olleen maanmiehensä Andreas Koflerin epäonnistuttua finaalissa kokonaiskilpailun kakkoseksi.
Lumisade muovasi Bischofshofenin kilpailuaikataulua useaan kertaan. Karsinta jouduttiin lopulta perumaan, ja kaikki kilpailijat hyppäsivät ensimmäisellä kierroksella. Muutoksen myötä ei voitu hypätä taisteluparikierrosta. Dramatiikkaa ei puuttunut haaverien osalta tästäkään kilpailusta, kun Tsekin Lukas Hlava kaatui pahannäköisesti ensimmäisen kierroksen hyppynsä. Toisen kierroksen ensimmäisen kymmenikön hypättyä kierros keskeytettiin lumisateen alettua jälleen. Toista kierrosta ei voitu hypätä loppuun ja juryn kokouksen jälkeen lopputuloksiksi jäi ensimmäisen kierroksen tulokset.
Anssi Koivuranta hyppäsi ainoana Suomen mäkikotkakolmikosta Bischofhofenin kilpailun toisella kierroksella. Toisen kierroksen jäätyä kesken Koivuranan sijoitus lopputuloksissa 29. Matti Hautamäki epäonnistui hypyssään, pituutta vain 89,5 metriä. Janne Happonen hyppäsi 118 metriä ja sijoitus 33. Koivuranta oli paras suomalaisista mäkiviikon kokonaiskilpailussa, sijoitus 18.
Suomen mäkijoukkueen päävalmentaja Pekka Niemelä teki yhteenvedon mäkikotkien viikosta. - Anssi teki elämänsä parhaan mäkiviikon. Sija 18. Hänellä on ensimmäinen vuosi puhtaasti mäkimiehenä. Lajivaihto on sujunut hyvin, ammattimies. Tuosta on hyvä jatkaa tätä kautta ja olympiaprojektia. - Havu (Janne Happonen) on harjoitustaustaltaan loukkaantumisen osalta vielä keskeneräinen, hänelle on annetta aikaa. Havu on huikea kaveri, taistellut itsensä tänne kaikkien loukkaantumisten jälkeen. Nyt maltilla eteenpäin, uskon että kevätauringon alla tapahtuu hyviä juttuja kun pääsee rauhassa Kuopioon kotimäkeen hyppäämään ja hakemaan toistoja. - Matin osalta ylämäen laskuasennossa alkaneet tekniikkavirheet sotki koko mäkiviikon. Takaisin maailmancupiin kun suorituskyky on kunnossa. Matin kausi alkoi 0 lumihyppyä ja mäkiviikolle 0 lumihyppyä, joten nyt kotiin harjoittelemaan, Niemelä summasi suojattiensa tilannetta.
Joukkueen asenteen säilyminen hyvänä saa Niemelän kiitokset. Suunnitelmat tehdään nyt kohti lentomäen MM-kisoja. - Oli aika rankka viikko, joka päivä pojat kasasi itsensä uuteen mahdollisuuteen. Siitä olen tyytyväinen, että joukkueen asenne pysyi hyvänä loppuun asti. Nyt katse eteenpäin. Tästä mennään eteenpäin yksilöiden ehdoilla, ei joukkueen ehdoilla. Jokaiselle oma reitti ja henkilökohtainen valmistautuminen kohti lentomäen MM-kisoja, Niemälä kertoi lopuksi.
UrheiluSuomi.com |