Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pittin teki hattutempun Chaux Neuvess

Veikkausvinkit

 

Pittin teki hattutempun Chaux Neuvess


Italian Alessandro Pittin voitti sunnuntaina 15.1.2012 käydyn yhdistetyn maailmancup-kilpailun Ranskan Chaux Neuvessa. Pittin onnistui sunnuntaina mäessä edellispäiviä paremmin, joten hiihto-osuudella ei ehditty pitkälle kun jo kaksi edellistä kisaa voittanut Pittin saavutti kärjen ja hiihti ylivoimaiseen voittoon Chaux Neuven kolmannessa kilpailussa.

Suomalaiskaksikon Janne Ryynänen ja Jim Härtull päivä oli kaksijakoinen. Jim Härtull onnistui mäkiosuudella edellispäiviä paremmin, hypylle mittaa 104,5 metriä ja pääsi ladulle 21:ntena. Ryynäsen kohtalona oli mäkiosuuden kehnoin hyppykeli, sivutuuli vei hänen mahdollisuudet hyviin pituuksiin. Härtull nappasi toiset maailmancupin pisteensä tällä kaudella, sijoitus maalissa 27.

Suomen joukkueen päävalmentaja kehui Härtullin sunnuntain kilpailusuorituksia.
- Jim oli loistava tänään. Perustason hyppy kisassa, on toki hypännyt paremminkin täällä. Toiset pisteet tällä kaudella, tekeminen menossa hyvään suuntaan, kehui Savolainen.
- Jannelle sattui mäessä kisan kehnoin väli, tuuli 5-6 metriä sivusuunnasta. Hyppy oli todella hyvä, tuulikompensaatiot eivät vaan huomio tuollaista keskiarvolaskelmiin, joten mahdollisuudet kärkitaisteluun menivät tänään siinä, totesi Savolainen Ryynäsen kohtalosta.

Yhdistetyn maailmancup jatkuu 3.-5.2.2012 Val di Fiemmessä (ITA).

Tuloskooste
FIS yhdistetyn maailmancup 2011-12
15.1.2012 Chaux Neuve, FRA HS 118/10.0km
1. Alessandro Pittin ITA 22.18,1
2. Joergen Graabak NOR +16,5
3. Mikko Kokslien NOR +17,5
27. Jim Härtull +1.23,2
29. Janne Ryynänen +1.28,8

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle



Janne Ryynänen

Tiedot