Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Italian lumikaaos siirsi Salmisen enduroavauksen Espanjaan

 

Italian lumikaaos siirsi Salmisen enduroavauksen Espanjaan


Italiaa koetelleet lumimyräkät ovat sekoittaneet myös maailman kaikkien aikojen menestyneimmän enduromoottoripyöräilijän Juha Salmisen suunnitelmia.
Urallaan jo 13 henkilökohtaista maailmanmestaruutta voittaneen Salmisen oli tarkoitus käynnistää monien muiden huippukuljettajien tavoin kausi Italian mestaruussarjan ensimmäisen viikonvaihteen merkeissä 3.-4. maaliskuuta Pieveboviglianassa. Kilpailu on kuitenkin jouduttu perumaan, koska lumikaaos on eristänyt käytännössä koko alueen.
- Firenzen suunnalla on lunta pahimmillaan ainakin tuollaiset pari metriä Kilpailun peruuntumisesta liikkui huhuja jo viime viikolla ja nyt tilanne on sitten varmistettu Italian liitonkin taholta, kertoo Salminen.
Viime vuonna enduro 1-luokan maailmanmestaruuden voittanut ja täksi kaudeksi E2-luokkaan siirtynyt Salminen pääsee silti antaman kilpailullisen tulikasteen uudelle Husqvarna-pyörälleen laaditun aikataulun puitteissa.
- Olimme osanneet varautua tähän. Otamme varasuunnitelman käyttöön, eli ajan 4. maaliskuuta Espanjan sarjan avauskilpailun Valencian suunnalla, vahvistaa Salminen.

MM-sarjan lisäksi valikoituja kilpailuja

Kahdeksan osakilpailuviikonvaihdetta kattava MM-sarja käynnistyy 24. maaliskuuta Chilen Talcassa. Suomen osakilpailu ajetaan syyskuun alussa Heinolassa.
Salmisen alkavan kauden ohjelmaan lukeutuu MM:n lisäksi totutusti myös tukku muita kansainvälisiä kilpailuja. Viime vuonna vantaalainen urakoi täyden sarjan myös Espanjassa.
- En lähde kuitenkaan ajamaan tällä kaudella koko sarjaa missään maassa. Mielekkäämpi vaihtoehto on ajaa valikoituja kilpailuja Espanjassa, Italiassa, Ranskassa ja mahdollisesti myös Britannian puolella.
Salminen on harjoitellut tammikuusta lähtien Espanjassa. Girona kutsuu Suomen vuoden 2011 parasta moottoripyöräurheilijaa uudelleen tällä viikolla.
Salminen ei ole tosin malttanut levätä laakereillaan lyhyellä Suomen visiitilläkään.
Rallikärpäsen purema endurolegenda esiintyi sunnuntaina Riihimäen UA:n seurakilpailun vierailevana tähtenä F-ryhmän BMW M3-kilpurillaan.

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle



Juha Salminen

Tiedot