Andreas Romarin hyvät otteet Super-G radalla saivat jatkoa Norjan Kvitfjellissä
Andreas Romarin hyvät otteet Super-G radalla saivat jatkoa Norjan Kvitfjellissä
– Vaikka rinne menee aikalailla metsän suojassa, niin starttia lykättiin tunnilla eteenpäin. Ei tuuli niin kova ollut, etteikö siinä olisi voinut laskea, mutta näin saatiin tasapuoliset olosuhteet kaikille laskijoille, Andreas Romar kuvaili olosuhteita. Romar onnistui päivän kilpailussa loistavasti laskien lopputuloksissa 12. sijalle. Aikaeroa kilpailun voittaneeseen Sveitsin Beat Feuziin jäi 0.72 sekuntia. Feuzin jälkeen toiseksi laski Itävallan Klaus Kröll ja kolmanneksi isäntämaa Norjan Kjetil Jansrud. – Ihan onnistunut lasku oli tänään. Katsoin tv:stä lähtöpaikalla muiden laskijoiden suorituksia ja television kautta näytti, että radan loppuosa on huonommassa kunnossa kuin startissa. En sitten luottanut siihen rinteen kuntoon ja siinä tuli hieman hävittyä, Romar kertoi laskustaan. Romar on laskenut Kvitfjellin rinteessä erinomaisia suorituksia aikaisemminkin. Viime kaudella tuloksena samaisessa kilpailussa oli 18. sija. – Ihan sopiva rinne tämä on minulle. Ei oikeastaan mitään pahaa sanottavaa. Radalla ei ole pitkiä liukuja tai pitkiä jyrkkiä osuuksia, mutta se tuo tasaisesti ja tuntuu sopivan minulle hyvin. Lauantaina Kvitfjellissä lasketaan syöksylaskua ja sunnuntaina on vuorossa jälleen Super-G kilpailut. – Ensimmäinen syöksyharjoitus oli tuloksellisesti heikohko, mutta ihan hyvää laskemista silti. Toisessa harjoituksessa pystyin laittamaan kaasua ja se oli huomattavasti parempaa tekemistä. Luottavaisin mielin lähden huomiseen syöksyyn, Romar totesi. Perjantaisen Super-G suorituksen jälkeen suomalainen nähdään todennäköisesti myös alppihiihdon maailmancupin finaaleissa, joihin selviää lajicupin 25 parasta urheilijaa. Romarin sijoitus Super-G:n cupissa on 17. – Helpottaa tekemistä, kun tietää nyt, että ei ole ”pakko onnistua” meininki. Kaikki tästä eteenpäin on plussaa, mutta toki nälkä kasvaa syödessä ja kokoajan tekee mieli olla siellä kymmenen nopeimman laskijan joukossa. Ei voi olla enää 20 sijoitukseen tyytyväinen, korkeammalle ja parempia sijoituksia haetaan. |
Takaisin edelliselle sivulle