Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Ajo komeasti viides Assenin aika-ajossa

Ajo komeasti viides Assenin aika-ajossa


Vahvassa vireessä oleva Niklas Ajo starttaa lauantaina toisesta lähtörivistä Assenin radalla Hollannissa ajettavaan Moto3-luokan kauden seitsemänteen MM-osakilpailuun.
Harjoituksista lähtien kärkeä kolkutellut Ajo, 17, paineli päivitetyllä KTM-pyörällään aika-ajossa hienon kierrosajan 1.44,097, joka oikeutti viidenteen sijaan. Hän sivusi sillä samalla MM-uransa tähän mennessä parasta aika-ajosijoitusta, joka syntyi kauden avauksessa Qatarissa.
- Ihan hyvä asetelma, mutta ei innostuta liikaa. Rauhoitetaan tilanne, panostetaan hyvään starttiin, yritetään pysyä mukana ryhmässä ja haetaan sitä kautta kovaa kisakokemusta, suunnittelee Ajo määrätietoisesti.
Hollannin TT:ssä sessio sessiolta vauhtiaan nostanut Ajo iski parhaan aikansa pöytään tyypillisesti viimeisellä, eli trillerin viimeisellä kierroksella.
- Otin aika-ajon alun rauhallisemmin ja virheet välttäen. Tunsin ensimmäisen varikkokäynnin jälkeen itseni hieman hermostuneeksi, enkä saanut siinä vaiheessa vielä kunnollista tulosta aikaan. Jälkimmäisen varikkokäynnin jälkeen rauhoitin ja keräsin itseni sekä etsin hyvä ryhmän. Kierrosaika oli hyvä siitäkin huolimatta, että en ihan päässyt paalupaikkamies Cortesen (Sandro) imuun suoralla, kertasi Ajo vaiherikasta 40-minuuttista.

Vauhti on noussut hyvälle tasolle

Ajo sai Asseniin käyttöönsä uuden rungon mustanpuhuvaan KTM-pyörään.
- Pyörä on pelannut ihan hienosti. Siihen ei ole tehty näiden kahden päivän aikana isoja muutoksia. Ja ne pienetkin muutokset ovat osoittautuneet onnistuneiksi. Tosin radalla on vielä pari sellaista kohtaa, joissa pyörän keulan osalta ilmenee vielä hienoista tärinäongelmaa.
Valkeakoskelaisnuorukaisella oli Asseniin tultaessa plakkarissaan kaksi ajollisesti onnistunutta kilpailua Barcelonassa ja Silverstonessa. Noste on kantanut ja saanut edelleen lisää tuulta siipensä alle Assenissa.
- Vauhti on löytynyt ja nyt se alkaa olla hyvällä tasolla. Uudesta rungosta on ollut varmaan apua, mutta eniten parannusta on tullut tietenkin ajamisen kautta. Olen muuttanut ajotyyliäni tuntuvasti sitten alkukauden mutkiin mentäessä, kertoi Ajo.
Suomalaistalli Ajo Motorsportin Cortese ja Danny Kent valloittivat Hollannin TT:n aika-ajon kärkisijat, joten päivä oli kutakuinkin täydellinen KTM-kuljettajille.
MM-pisteissä toisena oleva Cortese viimeisteli kauden kolmannen paalupaikkansa lukemin 1.43,645, joilla hän kukisti Kentin 0,249 sekunnilla. Ajon ero kärkeen oli 0,452 sekuntia.
Ajon osalta eturivin lähtöpaikka jäi vain kymmenyksen päähän. Neljänteen sijaan matkaa ei jäänyt enää kuin 23 tuhannesosan verran.
Sarjaa johtava espanjalaiskuljettaja Maverick Vinales oli aika-ajon kuudes. Tällä kaudella kolme osakilpailuvoittoa nimiinsä vienyt Vinales sai tunnustaa Ajon 81 tuhannesosaa nopeammakseen.

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle



Niklas Ajo

Tiedot