Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Irokeesit mutkien ja selittelyjen jälkeen Suomeen

Veikkausvinkit

 

Irokeesit mutkien ja selittelyjen jälkeen Suomeen


Lacrossen nuorten MM-kisat alkavat huomenna

Yksi MM-turnauksen seuratuimmista ryhmistä, kuutta Pohjois-Amerikan intiaaniheimoa edustava Irokeesien maajoukkue, voitti ensimmäisen ottelunsa Sveitsissä, missä rajavalvojat olivat katkaista yhden MM-kisojen suurimman ennakkosuosikin matkan. Irokeesit saivat viime hetkellä MM-turnausta varten matkustusluvan Suomen ulkoministeriöltä, mutta  poikkeusviisumit herättivät kummastusta joukkueen välilaskupaikalla Sveitsissä. Kahdeksassa tunnissa tietokatko eri maiden viranomaisten välillä saatiin kuitenkin paikattua, ja Irokeeseille varattiin uudet lennot Suomeen. Joukkue pääsi lopulta Turkuun tiistaina aamuyöllä, lähes puoli vuorokautta aikataulusta jäljessä.

Jo muutaman tunnin unien jälkeen Irokeesit kuitenkin harjoittelivat ensimmäistä kertaa MM-nurmilla. Yllätyksellisen pitkä matka ei näkynyt pelaajien otteissa, mutta kevyestä varustuksesta huomasi, että matka ei sujunut täysin suunnitelmien mukaan. Osalta pelaajista puuttuivat kypärät ja muutamat joutuivat lainaamaan mailoja pelikavereiltaan. Irokeesien joukkueenjohdon mukaan matka Suomeen meni kaikesta huolimatta melko kivuttomasti, ja loput varusteetkin saapuvat todennäköisesti hyvissä ajoin ennen turnauksen alkua.

Irokeesit nähdään ensimmäistä kertaa tositoimissa Urheilupuiston yläkentällä toisena turnauspäivänä perjantaina, kun joukkue kohtaa Euroopan kovimman lacrossemaan Englannin.

Jenkit toivat kisavankkurinsa Turkuun

MM-turnauksen ehdoton voittajasuosikki Yhdysvallat saapui Turkuun eilen. Lacrossen mahtimaa on voittanut kaikki aiemmat nuorten MM-tittelit, eikä se jätä valmistautumisessaan tälläkään kertaa mitään sattuman varaan. Tiukalla aikataululla ennen kisoja treenaavat jenkit ovat joukkueen hierojia myöten ammattimaisella asenteella liikenteessä. Haastajat Kanadan ja Irokeesien johdolla saavatkin tehdä pitkän päivätyön, mikäli he mielivät kaataa hallitsevan mestarin. Yhdysvaltojen nuorten maajoukkue koottiin 123 pelaajan try out –ryhmästä. Reilun sadan lahjakkaan urheilijan joukosta puristettiin kokoon timanttisen kova ryhmä, joka on tullut Turkuun vain ja ainoastaan voittamaan. Ennakkosuosikin viitasta huolimatta päävalmentaja Tim Flynn asettaa sanansa varovasti kerratessaan joukkueensa tavoitteita.

”Meidän tavoitteemme on edustaa lajia ja maatamme parhaalla mahdollisella tavalla. Pyrimme pelaamaan korkeatasoista lacrossea reilusti ja rehdisti”, Flynn sanoo.

Lacrossen eli haavipallon nuorten MM-kisat järjestetään 12.-21.7.2012 Turussa. Kisoihin osallistuu yhteensä 12 maata ympäri maailmaa. MM-kisat ovat yksi suurimmista urheilutapahtumista Varsinais-Suomessa tänä kesänä. Turnauksen pääareenana toimii Paavo Nurmen Stadionin välittömässä läheisyydessä sijaitseva Urheilupuiston yläkenttä. Osa alkusarjan peleistä pelataan Kupittaalla.

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle