RekisteröintiUrheiluSuomi.com - RSS feed RSS
Add to Google
 
Hakusana: Hae
 
   UrheiluSuomi.com - Sunnuntai, 26. toukokuuta 2013
 

10.8.2012 Suomi saa Saksassa esimakua EM-karsintavastuksistaan

Tulosta sivu Kerro kaverille Vie Facebookiin Lisää Googlen bookmarkiin Vie Twitteriin Vie LinkedIn:n

 

Suomi saa Saksassa esimakua EM-karsintavastuksistaan


Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi viimeistelee parhaillaan kuntoaan Saksassa ensi viikolla käynnistyviin EM-karsintoihin. Bambergissa pelattavan Supercup-turnauksen avausottelussa lauantaina Suomen taidot mittaa Saksa. Ottelu valmistaa Suomea ideaalisella tavalla EM-karsintoihin, sillä Saksa on ”kookas kuin Puola ja aggressiivinen kuin Belgia”.

Suomi on viime päivien aikana keskittynyt hyökkäyspeliinsä ja erityisesti pallottoman pelaajan liikkeen parantamiseen. Saksa haastaa Susijengin pelitavan omalla pelitavallaan, jossa se pyrkii aggressiivisesti syöttölinjoille ja siten saamaan vastustajan pois pelikonseptistaan.

Saksan kohtaaminen viimeistelyturnauksen alkajaisiksi tulee Suomen joukkueelle kuin tilauksesta.

- On erittäin hyvä, että kohtaamme juuri Saksan. Sillä on nuori joukkue, jossa riittää kokoa ja urheilullisuutta. Saksa on kuin yhdistelmä EM-karsintavastustajistamme Puolasta ja Belgiasta; kookas kuin Puola ja aggressiivinen kuin Belgia, arvioi Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann.

- Pallo on saatava liikkeelle, joka vaatii paljon pallottomilta pelaajilta. Saksa on hyvä mittari tätä varten, koska sen pelityyli on nimenomaan estää vastustajan liike.

Saksa ja Suomi kohtasivat toisensa viime vuonna kahdesti saksalaisten valmistautuessa EM-kisoihin ja Suomen valmistautuessa EM-lisäkarsintoihin. Lopulta EM-koreille edennyt ja kisoissa mainiosti menestynyt Suomi voitti molemmat kohtaamiset. Ensin Saksa kaatui suljettujen ovien takana 62-65 ja seuraavana päivänä hagenilaisyleisön edessä 74-79.

Saksan revanssimielialan lisäksi oman lisämausteensa lauantain maaotteluun tuo se, että vaihtopenkkien päissä olevat Dettmann ja (Saksan päävalmentaja) Svetislav Pesic ovat hyviä ystäviä. Dettmann luotsasi Saksan maajoukkuetta vuosina 1997-2003 saavuttaen mm. MM-hopeaa. Pesic puolestaan valmensi ensi kerran Saksaa jo 1990-luvun alussa, jolloin se voitti kotikisoissaan sensaatiomaisesti EM-kultaa 1993. Jugoslavian maajoukkueen kanssa MM- ja EM-kultaa voittanut serbilegenda Pesic palasi Saksan päävalmentajaksi täksi kesäksi.

Suomi on Saksassa 14-miehisellä joukkueella. Turkissa viime viikolla maailmanlistan 20. sijalla majailevaa Irania kouluttaneeseen ryhmitelmään verrattuna Gerald Lee Junior on korvannut korin alla Antti Nikkilän, joka jäi Suomeen kuntouttamaan alaraajavammaansa. Lisäksi takamies Roope Ahonen ja laituri Carl Lindbom matkasivat Bambergiin.

Alaraajavammoista kärsinyt Lee ei ole vielä tänä kesänä pukenut Suomi-paitaan ylleen. Montenegron mestarijoukkue Buducnostin kanssa sopimuksen äskettäin tehneen Leen pääsyä tositoimiin odotetaan innolla.

- Toivottavasti ”Junnu” (Lee) pääsisi lauantaina pelaamaan. Olisi hienoa saada hänellekin muutama ottelu alle ennen karsintojen alkua. Päivän kunto ratkaisee, arvioi Dettmann EM-kisoissa Suomen toiseksi parhaana korintekijänä kentällä häärineen Leen tilannetta.

Bambergin Supercupissa lauantain toisessa ottelussa kohtaavat Turkki ja Puola. Lauantain voittajat ja häviäjät kohtaavat toisensa sunnuntaina.

Suomen EM-karsintaottelut lohkossa E käynnistyvät ensi viikon perjantaina (17.8.), jolloin vastaan asettuu Helsingin Jäähallin parketilla Albania. Ottelussa Rähinä Recordsin artistit Uniikki, Brädi ja Timo Pieni Huijaus esittävät maajoukkueelle tehdyn ”Susijengi 2.0” –kannustuskappaleen.

UrheiluSuomi.com


    (Julkaisupäivä: 10.8.2012 23.55)



Bookmark and Share     




  UrheiluSuomi.com -tuotteita
UrheiluSuomi.com Slim Contrast t-paita, nyt 17,90 €
UrheiluSuomi.com Slim Contrast t-paita
17,90 €
Penkkiurheilijan aikaansannos, vauvan bodi, nyt 14,90 €
Penkkiurheilijan aikaansannos, vauvan bodi
14,90 €
UrheiluSuomi.com huppari, nyt 37,90 €
UrheiluSuomi.com huppari
37,90 €


Lisää tästä aiheesta UrheiluSuomi.comissa:
Anni Mäkitalo jatkaa Catzissa (UrheiluLappeenranta)
Lassi Tuovi ja Antti Niskanen jatkavat Lappeenrannan Namikassa (UrheiluLappeenranta)
Catz nousi vaikean alun jälkeen voittoon ja mestariksi (UrheiluLappeenranta)
Catz otti voiton myös toisesta finaalista (UrheiluLappeenranta)
Catz emännöi perjantai-iltana Honkaa välieräavauksessa (UrheiluLappeenranta)


  Keskustelu tästä aiheesta
 
Aloita keskustelu tästä aiheesta...
Jotta voit kirjoittaa keskusteluihin, sinun pitää olla rekisteröitynyt sivustolle. Voit rekisteröityä täältä.

  Artikkeliin liittyvät linkit
  Ei artikkeliin liittyviä linkkejä
  Artikkeliin liittyvät henkilöt
  Ei artikkeliin liittyviä henkilöitä




  5 tuoreinta uutista:
  Ski Sport Finlandin alppimaajoukkueet vahvistuivat nuorilla lahjakkuuksilla
Tulevan talvikauden alppimaajoukkueet täydennettiin Ski Sport Finlandin hallituksen toimesta torstaina.
  Kuva: UrheiluSuomi.com   Lentopalloilijoille nyt tappio Tshekeissä
Suomen lentopallomaajoukkueen toinen ottelu Tshekkiä vastaan päättyi tiukan taistelun jälkeen tappioon Benatky nad Jizeroussa. Tshekki vei pelin 3-1.
  Kuva: UrheiluSuomi.com   Antti Parviainen uusi jääpallomaajoukkueen päävalmentaja
Antti Parviainen palaa Suomen jääpallomaajoukkueen päävalmentajaksi kaksivuotisella sopimuksella.
  Kuva: UrheiluSuomi.com   Sammelvuon ura päävalmentajana alkoi voitokkaasti
Tuomas Sammelvuon ura Suomen lentopallomaajoukkueen päävalmentajana alkoi hienosti, kun kauden avausottelussa Suomi kukisti vieraskentällä Tshekin 3-1.
  Ajo kylmäpäisesti Jerezin noidankattilaan
Niklas Ajo on valmis kohtaamaan kylmäpäisesti fanaattisen espanjalaisyleisön ja Jerezin radan haasteet tulevana viikonvaihteena ajettavan Moto3-luokan kauden kolmannen MM-osakilpailun merkeissä.

 
Gallup
Aiotko seurata hiihdon MM-kilpailuita?
kyllä aion
en aio


Uutiskirje
Uutiskirje toimitetaan sähköpostiin noin 1-2 kertaa kuukaudessa.

Tilaa uutiskirje

  Keskustelut
UrheiluSuomi.com - keskustelupalsta
 >Lukon kausi 2011-12
    (8.3.2012 - Toke)

Toivottavasti saadaan illalla yleisöä paikalle. Huonolla tuurilla peli voi olla kauden toiseksi viimeinen Raumalla. Jyppiä vastaan ei olla pelattu si... (siirry)
 >Lukon kausi 2011-12
    (8.3.2012 - Timpero)

Tiukaksi vetää jälleen kerran Lukolla. Tänään olisi hyvä ottaa pisteitä JYPiltä niin ei jäisi jännitettävää viimeisille kierroksille.... (siirry)
 >Ei kautta ilman karsintoja
    (6.3.2012 - Jürgen)

FBT:n kotipelien keskiarvoksi liigan sivut näyttää 315 katsojaa. Kauden alussa tosiaan kävi vielä hyvin katsojia. Tämän vuoden puolella yleisömäärät ... (siirry)
 >Ei kautta ilman karsintoja
    (6.3.2012 - Tinke)

Toivottavasti yleisöä saadaan sunnuntaina paikalle. Kauden päätöstä kohti yleisömäärät ovat pudonneet ikävästi. Katsomosta pitäisi saada se kuudes pe... (siirry)
 >Ei kautta ilman karsintoja
    (6.3.2012 - Jürgen)

Varma kevään merkki, Porissa pelataan salibandyn karsintapelejä. FBT:n pitäisi viedä ottelusarja puhtaasti 3-0 vaikka Ilveksellä on kotietu.... (siirry)
Keskustelupalsta

"Seuran rahat on loppu, ja osalla pelaajista enää pari mailaa jäljellä. Siksi meillä on treeneissä lämärikielto."
Hannu Järvenpää, iltalehti.fi

Rokin blogi

Kerro toimitukselle
Haluatko antaa toimitukselle uutisvinkin, puuttuuko joukkueesi sivuilta, puuttuuko kalenterista tapahtuma/peli? Voit antaa palautetta toimitukselle palautelomakkeen kautta.
Palautelomake


 
  Tulokset
Perjantai - 24.5.2013
Tshekki-Suomi3-1
Torstai - 23.5.2013
Tshekki-Suomi3-1

Keskiviikko - 22.5.2013
Tshekki-Suomi1-3

Tiistai - 14.5.2013
Latvia-Suomi2-3 ja
Lauantai - 11.5.2013
Suomi-Itävalta7-2
Perjantai - 10.5.2013
Venäjä-Suomi2-3
Keskiviikko - 8.5.2013
USA-Suomi4-1
 Lisää tuloksia   




  Tapahtumakalenteri
Toukokuu 2013
M T K T P L S
vko
1 2 3 4 5 18
6 7 8 9 10 11 12 19
13 14 15 16 17 18 19 20
20 21 22 23 24 25 26 21
27 28 29 30 31 22

  Tänään  - 26.5.2013
Ei tapahtumia kalenterissa
  Kalenteri   

Ilmainen kalenteri joukkueille

  Ampparit.com urheilu-uutisia
Supersiirto: "Uusi Pele" Neymar Barcelonaan (MTV3)
"Gareth Balen pitäisi lähteä Tottenhamista" (Ilta-Sanomat)
Pasi Pirinen on Pohjois-Karjalan kaikkien aikojen paras pesäpalloilija (Karjalainen)
Barcelona vahvistaa: Brassitähti Neymar siirtyy katalonialaisseuraan (SuomiFutis)
San Antonio nuiji taas Memphisin NBA:ssa (Ilta-Sanomat)
 Ampparit.com   


 Kuvat Videot
Kuva: UrheiluSuomi.com Suomi-Ruotsi
28.4.2013
Kuva: UrheiluSuomi.com Sveitsi-Suomi
27.4.2013
Kuva: UrheiluSuomi.com Suomi-Tshekki
26.4.2013
Suomi-Ruotsi painonnostomaaottelu (17.11.2012)
Suomi-Ruotsi (10.11.2012)
Suomi-Ruotsi (10.11.2012)
Suomi N-Ruotsi N (8.11.2009)
Tshekki N-Suomi N (7.11.2009)
Suomi N-Sveitsi N (6.11.2009)
Suomi-Ruotsi (22.7.2009)
 

Eineskokki.com



Jääkiekko - Nettipelit - Nauti voiton mausta!



Lisää tuloksia: www.livetulokset.com
  Copyright UrheiluSuomi.com, 2013 | Oikeudellinen tiedote | Rekisteriseloste | Mediakortti | Yhteystiedot