Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lentopallonuoret kohtaavat EM-kisojen avauksessa kovan Puolan

 

Lentopallonuoret kohtaavat EM-kisojen avauksessa kovan Puolan


Isäntäjoukkue Puola on Suomen todella kova avausvastustaja lentopallon nuorten EM-kisoissa Gdyniassa myöhään lauantai-iltana.

- Puolan joukkue on vahvistunut reilusti edellisistä kisoista. Me saamme pelata heitä vastaan osaamisemme ylärajoissa. Toisaalta Puolalla voi olla kotipaineita turnauksen ensimmäisessä pelissä. Uskon että hallissa on kovasti porukkaa katsomassa ottelua, Suomen päävalmentaja Pekka Lahtinen sanoo.

Puolan jälkeen Suomi kohtaa Italian, Serbian, Venäjän ja Belgian. Kaksi parasta lohkosta etenee välieriin ja kaksi seuraavaa pelaamaan sijoista 5-8. Kahdella viimeisellä kisat loppuvat alkulohkoon.

- Italia on meille tuttu joukkue ja kahdesti se on voitettu EM-karsinnoissa. Olen luottavainen, että onnistumme voittamaan sen kolmannenkin kerran.

- Serbia on Euroopan mestari ja sen pelaajista oli kaksi Lontoon olympialaisissa. Venäjä oli edellisissä kisoissa pronssilla ja osaamista on joukkueessa paljon. Belgialle hävisimme kaikki kolme harjoitusottelua, mutta täällä pitää saada parempi isku aikaan, Lahtinen sanoo.

- Vastustajista on metsästetty nauhoja ympäri Eurooppaa ja Tuomas Mikkola tekee kovasti töitä pelien ennakkovalmisteluissa, jotta kaikkien vastustajien pelitaktiikka on tiedossa.

Alle 20-vuotiaiden EM-kisat pelataan Puolan Gdyniassa ja Tanskan Randersissa 25.8.-2.9.

Suomen ottelut
Alkamisajat ovat Suomen aikaa
.
25.8. klo 21.30 Suomi - Puola
26.8. klo 19.00 Suomi - Italia
27.8. klo 16.30 Suomi - Serbia
28.8. välipäivä
29.8. klo 16.30 Suomi - Venäjä
30.8. klo 16.30 Suomi - Belgia

Sijoitusottelut Gdanskissa
1.9. välierät ja ristikkäisottelut sijoista 5-8
2.9. loppuottelu, pronssiottelu sekä ottelut sijoista 5-6 ja 7-8.

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle