Superpesispelaajat tositoimiin Halli-SM-turnauksessa lauantaina
Superpesispelaajat tositoimiin Halli-SM-turnauksessa lauantaina
Järjestävän seuran lisäksi neljästä alkuturnauksesta etenee viisi tai kuusi parasta lopputurnaukseen. Miesten lopputurnaus pelataan Joensuussa 9.-10.3. ja naisten vastaava Imatralla lappeenrantalaisen Pesä Ysien järjestämänä 16.-17.3. - Joensuu-Areenassa pelattavat ottelut ovat melkoisen lähellä kesäolosuhteita. Seinät ovat toki vielä tuossakin lähellä ja ulkopeli sitä kautta rohkeampaa, mutta kaiken kaikkiaan hyvin lähellä totuutta. Näen hallipelaamisen tärkeänä ja ennen kaikkea niin, että pelit tulevat jatkumona, Joensuun Mailan pelinjohtaja Antti Eteläpää toteaa. - Pelit antavat lisäarvoa talviharjoitteluun, ja ainakin henkilökohtaisesti tykkään, että hallipelejä on. Hallipelien arvostus on kasvanut uusien hallien myötä, sillä tekeminen nykyhalleissa on jo aika lähellä kesäistä meininkiä, Viinijärven Urheilijoiden pelinjohtaja Ari Väistö komppaa. Miesten hallimestaruutta puolustaa vuoden takainen yllättäjä Kankaanpään Maila. Naisten puolella ykköseksi pelasi sekä hallissa että ulkokentillä Lapuan Virkiä. Superpesikseen nousseista uusista joukkueista Vuokatti aloittaa urakkansa Joensuussa lauantaina. Helsinki ja Tampere haastavat hallitsevan mestarin Lapuan tämän kotihallissa lauantaina 16.2. |
Takaisin edelliselle sivulle