Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Asikainen Lillehammerin mäessä 18:nneksi

Asikainen Lillehammerin mäessä 18:nneksi

 

Lauri Asikainen oli Lillehammerin mäkikisan paras suomalainen sijoittumalla 18:nneksi. Lillehammerin mäkikisassa nähtiin lauantaina melkoiset puomitanssit. Lähtölavaa siirrettiin kerta toisensa jälkeen.  Anssi Koivuranta vitsailikin, että lähtöpuomi vaihtui useammin kuin mihin hän osaa laskea. Asikainen viittasi arpapeliin.

Lauantaina Lillehammerin mäkikisan toisella kierroksella nähtiin yksi suomalaisurheilija.  Lauri Asikainen hyppäsi ensimmäisellä kierroksella 121,5-metrisen hypyn, jonka 120,1 pistettä riittivät ensimmäisen kierroksen 22:n sijaan.  Asikaisen toinen hyppy kantoi 124 metriä ja miehen kokonaispisteet kisassa olivat 265,2. ”Hypyt oli teknisesti parempia kuin eilen karsinnassa. Eka hyppy tuli vähän tyhjän päälle, vähän turhan myöhällä olin liikenteessä, mutta muuten oli liikkeet jo ok. Toista hyppyä en ole ehtinyt vielä analysoimaan, mutta tuntui, etten tullut keulalle ihan niin ihan hyvin, kun taas voima-ajoitus oli ehkä parempi, mutta suunta olisi voinut olla enemmän pintaa vasten. Mulla ainakin asento meinaa liikaa kaarella painua kasaan ja kun sen saa kuriin, niin alkoi taas tuntua normaalimalta tekeminen, en tiedä onko tuossa mäessä mitään sen ihmeellisempää, mutta kelit on kyllä aika ihmeelliset. Tuulet pyörii, lavaa lasketaan ja nostetaan ja välillä muutetaan tuulicorridoria, tämmöistä vikinglottoahan tämä oli ensimmäisen kierroksen osalta.” Asikainen sijoittui lauantain mäkikisassa 18:nneksi pistein 265,2. Kisan voitti Itävallan Grefor Schlierenzauer pistein 302,7. Sunnuntain kisaan Asikainen lähtee hyvillä mielin: ”Vähitellen alkoi tähänkin mäkeen saamaan jotain tatsia, niin jospa se huomiselle jatkuisi ja paranisi ote siitä”.

Anssi Koivurannan ensimmäisen kierroksen hyppy kantoi 120 metriä ja pisteet 111,2 eivät riittäneet toiselle kierrokselle. Koivuranta oli 44:s ”Sen verran oli lyhyt hyppy, ettei tuosta ole pitkästi kommentoitavaa”, urheilija tiivisti ensimmäisen kierroksen ollessa vielä kesken. Aivan noin lyhytsanaiseksi Koivuranta ei kuitenkaan jäänyt: ”Tämmöstä tämä meinaa olla, ettei mikään mene kohtuudella. Ei saa tehdä oikein mitään mitä haluaisi tehdä tuolla mäessä. Eilen oli ihan kauhea päivä: onneksi ei hypätty sitä karsintaa heti putkeen. Niillä hypyillä ei olisi ollut mitään asiaa itse kisaan. Tänään koitin jatkaa samaa ideaa, mitä eilen karsinnassa. Koekierroksella pystyin vielä jatkamaan siitä, mutta en tiedä mikä nyt kisassa tuli. Tai en mä oikeastaan tiedä, nyt kun tuota meininkiä on seurannut tässä, niin ei tätä voi kunnon kisaksi sanoa, aivan järkyttävää säätämistä näyttää olevan”, Koivuranta kommentoi ensimmäisen kierroksen aikana tehtyjä muutoksia lähtöpuomiin: ”En mä osaa edes laskea noin moneen, koko ajan ne hiihtää puomia eestaas, siirtelee puomia ja sääntöjäkin samalla. Hirveä kisa varmaan jollekin, joka tätä kisaa televisiossa tai paikan päällä seuraa.  Huomenna taas uuteen kisaan: ensin karsinnat ja kisa siihen päälle: ”Ei kai tässä auta kuin niellä karvas tappio taas kerran ja tähän on totuttu, niin eihän tässä mikään hätä ole”, Koivuranta naurahtaa.

Päävalmentaja Jani Klinga kommentoi lyhyesti suomaisten hypyt:  ”Laurilla oli tänään  kaksi kohtuuhyvää hyppyä, sopivaa parannusta harjoituksista. ihan hyvää tekemistä. Anssilla koekierros oli kohtuuhyvä, tämä kilpailukierros ei ollut parasta mitä osaa, oli pieni tekniikkavirhe. Siitä on huomenna noustava ja lähdettävä tekemään parempia suorituksia.”  Sunnuntain kisassa on iltapäivällä ensin karsinnat ja jälleen karsinnoissa neljä suomalaismiestä yrittämässä eteenpäin. Mitään taikatemppuja ei ole luvassa, eikä niitä päävalmentajan mukaan ole edes tarpeellista tehdä.  ”Riittää, kun tekee omat normaalit, hyvät suoritukset, niin ne riittää kyllä täällä hyvin. Toivotaan vaan, että olosuhteet on sopivan tasapuoliset ja sää hyvä. Tänään oli mäkihypyn kannalta ikävät olosuhteet, ei välttämättä aivan tasapuolinen kilpailu. Ei vaikuttanut tänään meihin, mutta moneen muuhun kyllä aika paljonkin. Tämän päivän tulokset olivat jossain mielessä harmillisetkin, kun maailmancupin johtaja tippui toiselta kierrokselta, niin vähän jäi huono maku. Toivotaan, että huomenna on tasapuoliset olosuhteet kisassa.

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle