Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kaikki suomalaiset jatkoon Engelbergin mäkikarsinnasta

Kaikki suomalaiset jatkoon Engelbergin mäkikarsinnasta

 

Mäkihypyn maailmancupissa kilpaillaan tänä viikonloppuna Sveitsissä. Kaikki suomalaishyppääjät selvittivät tiensä perjantain karsinnoista itse lauantaina mäkikisaan. Lauri Asikainen kaatui harjoituksissa toisen hyppynsä, mutta selvisi ilman vammoja.

Kaikki suomalaishyppääjät selvittivät tiensä  Engelbergin HS137-mäen karsinnasta itse huomiseen kisaan.   Lauri Asikainen hyppäsi 133,5 metriä ja sai pisteet 129,5.

”Meillä oli pieni ikävä tilanne, kun Lauri kaatui pitkän hyppynsä harjoitusten toisella kierroksella. Ei onneksi käynyt mitään, mies vaan kaatui alas tullessa. Pitkä hyppy ja vähän suksi kanttasi. Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan positiivinen ja nousujohteinen päivä, saimme hyviä hyppyjä aikaan ja miehet pääsivät sinuiksi mäen kanssa#, päävalmentaja Jani Klinga kertoo.

Toiseksi parhaasta suomalaissijoituksesta karsinnassa vastasi Anssi Koivuranta 132,5 metrin ja 128,8 pisteen hypyllään sijoittumalla kymmenenneksi.  Jarkko Määttä hyppäsi 130,0 metriä (pisteet  127,9) ja Ville Larinto 124,5 metriä ( 118,8 pistettä).

Perjantain karsinnan aikana tuulivaihtelut olivat pieniä ja karsinta hypättiin kokonaisuudessaan samalta lähtölavalta. ”Tämä mäki on kyllä hyvin herkkä tuulille, mutta nyt oli karsinnoissa tasaiset olosuhteet. Täällä voi vaihtua hetkessä vastatuulesta takatuuleen tai toisinpäin. Tulee varmasti sitä kautta jonkinmoisia vaihteluita hyppääjien kesken, joten siinä mielessä ehkä haastava mäki. Mahdollisuudet on monenlaiseen, mutta minkäs sitä säille voi”, päävalmentaja kertoo.

Itse mäkeä päävalmentaja Klinga luonnehtii seuraavasti: ”Mäen keula on hyvin nopea urheilijoille. Siinä pitää olla todella hyvin hereillä heti vauhtimäessä ja hyvä asento. Se on todella tarkka hypättävä, että onnistuu. Tuossa helposti tulee lipsahduksia ajoituksen kanssa. ”

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle