Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lehtonen ja Lahti lohkovoittoon Prahassa

Lehtonen ja Lahti lohkovoittoon Prahassa

Suomalaisten hyvä vire jatkui Tshekissä pelattavassa beach volleyn World Tourin osakilpailussa. Riikka Lehtonen ja Taru Lahti selvittivät alkulohkon kaikki kolme ottelua ilman tappioita. Perjantaina kaksikko väänsi hienon 2-1 (21–18, 19–21, 15–12) -voitto emäntämaan ykkössijoitetusta parista Kristyna Kolocova - Marketa Slukova.

Kyseessä on todella arvokas voitto, sillä tshekkiläiset ovat pelanneet yhdessä vuodesta 2006 lähtien. Viime vuonna pari voitti Berliinin Grand Slam -osakilpailun, eikä se ole jäänyt kertaakaan FIVB:n turnauksissa pääsarjan ulkopuolelle.

- Erityisen tyytyväinen olen syöttöpeliin. Toisen erän menettäminen selkeästä johtoasemasta hieman kaivelee, mutta tytöt tekivät kolmannen erän ratkaisuhetkillä todella kylmäpäisiä suorituksia, kertoi valmentaja Kai Liukkonen.

Lohkovoiton ansiosta suomalaiskaksikko on varmistanut turnauksessa jo vähintään yhdeksännen sijan ja pääsee suoraan pudotuspelien toiselle kierrokselle. Lauantain avauspelin voittaja etenee turnauksen puolivälieriin.

- Olen todella ylpeä tästä tiimistä, joka taistelee aina loppuun asti. Tekemisestä paistaa, että kaikki tehdään tosissaan, mutta ei turhan vakavasti, Liukkonen kehui.

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle



Taru Lahti

Tiedot

Riikka Lehtonen

Tiedot