Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Ljubnon viikonloppu päätökseen tuulisissa olosuhteissa - Kykkänen 27:s

Ljubnon viikonloppu päätökseen tuulisissa olosuhteissa - Kykkänen 27:s

 

Kokenut Japanin Sara Takanashi hallitsi Ljubnon vaikeat tuuliolosuhteet parhaiten ja hyppäsi voittoon ennen maailmancupin johtajaa Maren Lyndbya. Lyndby jäi päivän voittajasta 2,1 pisteen päähän. Saksan Juliane Seyfarth oli päivän kolmas. Kaikki hyppääjät pääsivät mukaan päivän kilpailuun, sillä karsinta jouduttiin lopulta perumaan hankalien tuuliolosuhteiden takia. Itse kilpailussakin oli vaikeuksia ja useampaan kertaan jouduttiin hyppääjiä ottamaan pois puomilta ja lähtöpuomiakin jouduttiin siirtelemään useasti. Suomalaisista Julia Kykkänen selvisi toiselle kierrokselle ja oli 27:s. Susanna Forsströmin sijoitus oli 45:s.

- Oli aika vaihteleva kilpailu, melkein voisi lottoarvonnaksi kutsua. Omalta osalta ei erityisen hyvää hyppäämistä, mutta ei mitään floppiakaan. Tällä kertaa riitti sitten tommoseen,  Forsström kommentoi päivän tuulista kilpailua.

- Eka kierros oli ihan hyvä hyppy, mutta sitten kun oli vähän tommonen tuulinen kisa niin siinä puomien kanssa pelattiin. Toisella kierroksella oli ehkä vähän aikasella jalalla liikenteessä, mutta se on yleensä ihan hyvä merkki. Eipä muuta kun ens viikonloppuna sitten Oberiin, Kykkänen kommentoi.

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle



Julia Kykkänen

Tiedot