Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje
Suomen maalilla pelannut Tinja-Riikka Korpela onnistui erinomaisesti.

Suomi kaatoi Tanskan

 

Suomi kaatoi Tanskan

Suomi sai EM-kisoille unelma-alun, kun avausottelussa kaatui Tanska maalein 1-0. Ottelun ainoa osuma syntyi toisen jakson alussa, kun Maija Saaren vapaapotku upposi tanskalaisten maaliin.

Saaren maali riitti voittoon

Suomi aloitti vahvasti ja pelin painopiste oli tanskalaisten kenttäpuolella. Ensimmäisen puolittaisen tilanteen sai 7.minuutin kohdalla Essi Sainio, joka pääsi puskemaan Anna Westerlundin pitkästä keskityksestä. Hieman epäonnistunut pusku painui kuitenkin ohi maalin.

Pikku hiljaa Tanska pääsi peliin paremmin mukaan ja joukkue sai ensimmäisen tilanteen 13.minuutin pelin jälkeen, kun Johanna Rasmussen ehti keskityspalloon ennen Suomen puolustusta. Ohjaus lähietäisyydeltä kuitenkin suuntautui ohi maalin. Hetkeä myöhemmin Rasmussen oli jälleen maalipaikassa, mutta Suomen maalivahti Tinja-Riikka Korpela torjui laukauksen. Seuranneesta kulmapotkusta Tanska sai luotua kovan painostuksen Suomen 16-alueelle, mutta lopulta pallo painui yli maalin.

20.minuutin kohdalla Suomi sai nopean vastahyökkäyksen, kun Sainio nousi hyvin omalta laidaltaan. Muutaman syötön jälkeen Anne Mäkinen pääsi kokeilemaan laukaisutaitoaan reilusta 20 metristä. Veto suuntautui kuitenkin yli maalin.

Ensimmäisen jakson lopussa maalipaikat olivat vähissä molemmilta joukkueilta. Tanska piti hieman enemmän palloa, mutta Suomen puolustus maalivahti Korpelan johdolla selvitti tilanteet hienosti. Suomi pääsi muutamaan otteeseen hyvään vastahyökkäykseen, mutta tanskalaisten maalivahti Heidi Elgaard Johansen selvisi helpolla. Näin ensimmäisellä 45-minuuttisen jälkeen tauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa.

Suomi sai unelma-alun toiselle jaksolle, kun Maija Saari vei Suomen 1-0-johtoon vain neljän minuutin pelin jälkeen. Saari antoi vasemmalla jalallaan vapaapotkun kaukaa oikealta laidalta. Sisäänpäin kiertänyt vapaapotku yllätti tanskalaisten puolustuksen sekä maalivahdin ja pallo leijaili suoraan takakulmaan.

Maalista Suomi sai lisää intoa omaan peliinsä ja vain pari minuuttia maalista Anna Westerlund nousi hyvän harhautuksen jälkeen omalta laidaltaan. Kova laukaus suuntautui kuitenkin maalivahti Johansenin syliin.

Kesken Suomen hyvän painostuksen Tanska pääsi nopeaan vastahyökkäykseen, jonka seurauksena Katrine Veje pääsi puhtaaseen läpiajoon. Suomen maalivahti Korpela tuli kuitenkin loistavasti vastaan ja torjui yrityksen jaloillaan.

Tämän jälkeen peli aaltoili päästä päähän ja molemmat joukkueet saivat luotua hyviä maalipaikkoja. Suomalaisista lähimmäksi pääsi Laura Österberg Kalmari, joka pääsi laukomaan 18 metristä. Maalivahti Johansen torjui kuitenkin vedon riman alta kulmapotkuksi. Pariin kertaan pallo pyöri myös kulmapotkujen jälkitilanteista vaarallisesti Tanskan maalin edessä, mutta tulosta ei syntynyt. Tanskalaisten puolittaiset tilanteet Korpela Suomen maalilla torjui varmasti.

75.minuutin kohdalla Tanska oli lähellä onnistua tasoituksessa, kun nopeajalkainen Johanna Rasmussen karkasi läpiajoon, mutta jälleen kerran Korpela venyi hienoon torjuntaan. Tilanteen jälkeen Suomi sai taas pelin haltuunsa, eikä Tanska saanut kunnollista loppukiriä aikaiseksi.

Näin Suomi nappasi hienon 1-0-voiton Tanskasta EM-kisojen avausottelussaan. Helsingin Olympiastadionilla peliä oli seuraamassa 16 334 katsojaa.

Suomen kokoonpano:
Korpela, Vaelma, Valkonen, Salmén, Saari, Westerlund, Julin (85. Sjölund), Mäkinen (C), Sainio (60. Talonen), Österberg-Kalmari, Sällström (73. Lehtinen)

Palloliiton tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle