RekisteröintiUrheiluSuomi.com - RSS feed RSS
Add to Google
 
Hakusana: Hae
 
   UrheiluSuomi.com - Sunnuntai, 19. toukokuuta 2013 Otsikoissa: Niklas Ajo   Jani Kukkola   Kari Lehtonen   Mika Moilanen    
 

8.11.2009 Suomi N - Ruotsi N 2-6 / Hyvinkää | Suomen naiset taipuivat Ruotsille päätöserässä

Tulosta sivu Kerro kaverille Vie Facebookiin Lisää Googlen bookmarkiin Vie Twitteriin Vie LinkedIn:n

 
Suomen naiset taipuivat Ruotsille päätöserässä


Suomen naisten salibandymaajoukkue sijoittui viikonloppuna Hyvinkäällä neljän maan pelatussa EuroFloorball Tour -turnauksessa kolmanneksi hävittyään illan päätösottelussa Ruotsille 2-6 (0-1, 2-1, 0-4). Turnauksen voitti Ruotsi ja toiseksi sijoittui Sveitsi. Tshekki oli neljäs. Kuukauden päästä on vuorossa naisten MM-turnaus Ruotsin Västeråsissa.

Emelie Lindström laukoi ylivoimahyökkäyksestä Ruotsin johtoon jo avausvaihdossa, mutta sen jälkeen Suomi kykeni sulkemaan oman maalinedustansa Ruotsin jatkuvasta hallinnasta huolimatta. Tasoitus nähtiin toisen erän alussa, kun Heli Suoreijus otti taitavasti alas puolustajan korkean syötön ja tarjoili poikittain Tiia Ukkoselle, joka laukoi asettelematta. Hermine Dahlerus vei siirretyn rangaistuksen aikana Ruotsin uudelleen johtoon, mutta Tiia Ukkonen tasoitti vielä kerran. Hän taisteli pallon oikeassa laidassa itselleen ja kiskaisi nopean kääntölaukauksen yläkulmaan.

Suomi sinnitteli tasoissa melkein päätöserän puoliväliin, mutta sitten voitto karkasi käsistä puolessatoista minuutissa Ruotsin korkean prässin tuottaessa tulosta. Victoria Wikström väänsi pallon Jenni Morottajalta ja nousi maalille viimeistelemään 2-3, ja heti aloituksen jälkeen Hermine Dahlerus yllätti Jonna Mäkelän matalalla kaukolaukauksella. Kun vielä Victoria Wikström katkaisi Laura Kokon epäonnistuneen avaussyötön ja sipaisi maalin kulmalta 2-5 Jonna Mäkelän ehtimättä edes pudottautua torjunta-asentoon, peli oli selvä. Ruotsin viimeisen osuman nosti tyhjiin Hermine Dahlerus Suomen yrittäessä kavennusta ilman maalivahtia.

Suomi sai pientä lohtua voittamalla ottelun päätteeksi käydyn rangaistuslaukauskisan, jossa kapteeni Paula Jouhtenen patenttiharhautus puri jo kolmannen kerran kolmessa ottelussa.

- Ruotsi iski ratkaisumaalit pallonmenetyksistä ja tuon tasoinen vastustaja rankaisee virheistä nopeasti, Suomen päävalmentaja Matti Kaipio tiivisti mustat minuutit.
- Meillä oli vielä pallollisessa pelissä liikaa huolimattomuutta. Ruotsi pyöritti tänään peliä, mutta aika pitkään pystyttiin ohjaamaan heidän hyökkäyksensä pois maalin edestä laidoille ja Jonna Mäkelä maalissa hoiti loput.
MM-kisoihin on kuukausi, ja Suomi niissä on Sveitsin sekä Tshekin ohella yksi Ruotsin haastajista.
- Tähän peliin tuskin kukaan joukkueessa on tyytyväinen, mutta edelleen ollaan kisassa mukana. Nyt on pistettävä kisoihin mennessä oma pallollinen peli kuntoon ja hiottava erikoistilanteet, päävalmentaja linjasi.

Turnauksessa valittiin myös tähdistökentällinen, johon Suomen
joukkueesta arvostettiin puolustaja Laura Kokko.

All Stars:
Maalivahti: Laura Tomatis Sveitsi
Puolustaja: Ramona Gabathuler Sveitsi
Puolustaja: Laura Kokko Suomi
Laitahyökkääjä: Mirca Anderegg Sveitsi
Keskushyökkääjä: Karolina Widar Ruotsi
Laitahyökkääjä: Emelie Lindström Ruotsi

Naisten EuroFloorball Tour -turnaus
Suomi - Ruotsi 2-6 (0-1, 2-1, 0-4)

1. erä: 0.33 Emelie Lindström (Hermine Dahlerus) 0-1.
2. erä: 23.07 Tiia Ukkonen (Heli Suoreijus) 1-1, 31.05 Hermine Dahlerus (Anna Wijk) 1-2, 38.17 Ukkonen 2-2.
3. erä: 48.06 Victoria Wikström (Krolina Widar) 2-3, 48.18 Dahlerus (Anna Renström) 2-4, 49.37 Wikström 2-5, 59.59 Dahlerus (Lindström) 2-6 tm.

Torjunnat:
Jonna Mäkelä Suomi 10+15+11=36,
Hanna Pettersson Ruotsi 6+3+10=19.

Suomi voitti rangaistuslaukauskisan 1-0.

Kokonaispisteet: Ruotsi 2, Suomi 1.

Jäähyt: Suomi 2 min, Ruotsi 2x2 min.
Erotuomarit: Martins Gross ja Martins Larinovs, Latvia.
Yleisöä: 480.

Suomen parhaana palkittiin Tiia Ukkonen.

Turnauksen lopputilanne: 1. Ruotsi 7 pistettä, 2. Sveitsi 5 3.Suomi 5 4. Tshekki 1. Jokaisessa ottelussa jaettiin voitosta kaksi, tasapelistä yksi ja rangaistuslaukauskisan voitosta yksi piste.

Salibandyliiton tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


    (Julkaisupäivä: 8.11.2009 21.05)



Bookmark and Share     




  UrheiluSuomi.com -tuotteita
UrheiluSuomi.com Slim Contrast t-paita, nyt 17,90 €
UrheiluSuomi.com Slim Contrast t-paita
17,90 €
Penkkiurheilijan aikaansannos, vauvan bodi, nyt 14,90 €
Penkkiurheilijan aikaansannos, vauvan bodi
14,90 €
UrheiluSuomi.com huppari, nyt 37,90 €
UrheiluSuomi.com huppari
37,90 €


Lisää tästä aiheesta UrheiluSuomi.comissa:
Vuorela ja Niemi TPS:n naisten tuoreimpina kiinnityksinä (UrheiluTurku)
FBC Turku uusii valmennustaan (UrheiluTurku)
Petri Heino jatkaa NST:n miesten päävalmentajana (UrheiluLappeenranta)
Indians kaatoi Welhot jatkoajalla (UrheiluEspoo)
Happee keskiviikkona Kooveen vieraaksi (UrheiluTampere)


  Keskustelu tästä aiheesta
 
Aloita keskustelu tästä aiheesta...
Jotta voit kirjoittaa keskusteluihin, sinun pitää olla rekisteröitynyt sivustolle. Voit rekisteröityä täältä.

  Artikkeliin liittyvät linkit
  Ei artikkeliin liittyviä linkkejä
  Artikkeliin liittyvät henkilöt
  Ei artikkeliin liittyviä henkilöitä




  5 tuoreinta uutista:
  Ajo kylmäpäisesti Jerezin noidankattilaan
Niklas Ajo on valmis kohtaamaan kylmäpäisesti fanaattisen espanjalaisyleisön ja Jerezin radan haasteet tulevana viikonvaihteena ajettavan Moto3-luokan kauden kolmannen MM-osakilpailun merkeissä.
  Kuva: UrheiluSuomi.com   Nyströmit avaavat kautensa maailmankiertueella
Emilia ja Erika Nyström avaavat kautensa beach volleyn maailmankiertueella keskiviikkona.
  Kuva: UrheiluSuomi.com   Kari Lehtonen ei osallistu kotikisoihin
Dallas Starsin suomalaistorjuja Kari Lehtonen kieltäytyi maajoukkuekutsusta, eikä näin ollen edusta Suomea kotikisoissa.
  Kuva: UrheiluSuomi.com   Jukka Jalonen nimesi MM-joukkueen sunnuntaina
Suomen joukkue kevään 2013 MM-kisoja varten julkaistiin sunnuntaina.
  Kuva: UrheiluSuomi.com   Ojansivu huhtikuun pelaaja Mestaruusliigassa
Kokkolan Tiikereiden mestarijoukkueen hakkuri Olli-Pekka Ojansivu on valittu kauden 2012-2013 viimeiseksi kuukauden pelaajaksi lentopallon Mestaruusliigassa.

 
Gallup
Aiotko seurata hiihdon MM-kilpailuita?
kyllä aion
en aio


Uutiskirje
Uutiskirje toimitetaan sähköpostiin noin 1-2 kertaa kuukaudessa.

Tilaa uutiskirje

  Keskustelut
UrheiluSuomi.com - keskustelupalsta
 >Lukon kausi 2011-12
    (8.3.2012 - Toke)

Toivottavasti saadaan illalla yleisöä paikalle. Huonolla tuurilla peli voi olla kauden toiseksi viimeinen Raumalla. Jyppiä vastaan ei olla pelattu si... (siirry)
 >Lukon kausi 2011-12
    (8.3.2012 - Timpero)

Tiukaksi vetää jälleen kerran Lukolla. Tänään olisi hyvä ottaa pisteitä JYPiltä niin ei jäisi jännitettävää viimeisille kierroksille.... (siirry)
 >Ei kautta ilman karsintoja
    (6.3.2012 - Jürgen)

FBT:n kotipelien keskiarvoksi liigan sivut näyttää 315 katsojaa. Kauden alussa tosiaan kävi vielä hyvin katsojia. Tämän vuoden puolella yleisömäärät ... (siirry)
 >Ei kautta ilman karsintoja
    (6.3.2012 - Tinke)

Toivottavasti yleisöä saadaan sunnuntaina paikalle. Kauden päätöstä kohti yleisömäärät ovat pudonneet ikävästi. Katsomosta pitäisi saada se kuudes pe... (siirry)
 >Ei kautta ilman karsintoja
    (6.3.2012 - Jürgen)

Varma kevään merkki, Porissa pelataan salibandyn karsintapelejä. FBT:n pitäisi viedä ottelusarja puhtaasti 3-0 vaikka Ilveksellä on kotietu.... (siirry)
Keskustelupalsta

"Seuran rahat on loppu, ja osalla pelaajista enää pari mailaa jäljellä. Siksi meillä on treeneissä lämärikielto."
Hannu Järvenpää, iltalehti.fi

Rokin blogi

Kerro toimitukselle
Haluatko antaa toimitukselle uutisvinkin, puuttuuko joukkueesi sivuilta, puuttuuko kalenterista tapahtuma/peli? Voit antaa palautetta toimitukselle palautelomakkeen kautta.
Palautelomake


 
  Tulokset
Sunnuntai - 28.4.2013
Suomi-Ruotsi2-5


Suomi N-Sveitsi N6-3

Ruotsi-Suomi2-1
Lauantai - 27.4.2013
Sveitsi-Suomi4-5


Ruotsi N-Suomi N3-2

Venäjä-Suomi2-1 vl
Perjantai - 26.4.2013
Suomi-Tshekki6-5

 Lisää tuloksia   




  Tapahtumakalenteri
Toukokuu 2013
M T K T P L S
vko
1 2 3 4 5 18
6 7 8 9 10 11 12 19
13 14 15 16 17 18 19 20
20 21 22 23 24 25 26 21
27 28 29 30 31 22

  Tänään  - 19.5.2013
Ei tapahtumia kalenterissa
  Kalenteri   

Ilmainen kalenteri joukkueille

  Ampparit.com urheilu-uutisia
Videotuomarit: Vänlig hälsningar från Henrikas och Danielas kiekkokliniken (Ilta-Sanomat)
Espanjan kauden komeetta jatkaa kohti Mestarien liigaa (Yle)
City-pakki teki jatkosopimuksen vuoteen 2017 (Yle)
Kimin pomo on pettynyt Pirellin päätökseen (AutoToday.fi)
Sveitsin Niederreiter: Nyt haetaan myös mestaruuspytty (Sportti.com)
 Ampparit.com   


 Kuvat Videot
Kuva: UrheiluSuomi.com Suomi-Ruotsi
28.4.2013
Kuva: UrheiluSuomi.com Sveitsi-Suomi
27.4.2013
Kuva: UrheiluSuomi.com Suomi-Tshekki
26.4.2013
Suomi-Ruotsi painonnostomaaottelu (17.11.2012)
Suomi-Ruotsi (10.11.2012)
Suomi-Ruotsi (10.11.2012)
Suomi N-Ruotsi N (8.11.2009)
Tshekki N-Suomi N (7.11.2009)
Suomi N-Sveitsi N (6.11.2009)
Suomi-Ruotsi (22.7.2009)
 

Eineskokki.com



Jääkiekko - Nettipelit - Nauti voiton mausta!



Lisää tuloksia: www.livetulokset.com
  Copyright UrheiluSuomi.com, 2013 | Oikeudellinen tiedote | Rekisteriseloste | Mediakortti | Yhteystiedot