Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Marcus Sandellin ja Jukka Leinon kuntoutuminen edistyy hyvää vauhtia

 
Marcus Sandellin ja Jukka Leinon kuntoutuminen edistyy hyvää vauhtia


Suomen alppihiihtomaajoukkueen loukkaantumista kärsineiden laksijoiden Marcus Sandellin ja Jukka Leinon kova työ alkaa tuottamaan tulosta. Miehet puhkuvat laskuintoa ja paluu kilparinteisiin kummallakin miehellä on todennäköisesti ajankohtaista joulun jälkeen.

Marcus Sandell on loukkaantumisen jälkeen harjoitellut Rovaniemellä ja kotonaan Helsingissä. Sandell ehti Levin maailmancupissa myös rinteeseen, mutta pääpaino kuntoutuksessa on ollut kuitenkin fysiikkapuolella.

”Viikko sitten Rovaniemellä mietittiin, että olisi voinut käydä laskemassa, mutta oli niin nihkeää keliä, että laskut jäi sillä kertaa väliin. Ei laskeminen kuitenkaan olisi muuta kuin vapaan laskemista, kun tärkeämpää on keskittyä kuivaharjoitteluun”, Sandell sanoi.

Kehitystä Sandellin kunnossa on tapahtunut reippaasti. Runsaasta sisäisestä verenvuodosta kärsineen urheilijan hemoglobiini on jo lähes normaalilla tasolla ja paino on myös noussut lähelle entisiä lukemia.

”Olen kyllä itsekin huomannut edistymisen. Edelleen kyljen ja lonkan seutu on jäykkä, joten ihan kaikkea en vieläkään pysty tekemään. Isoin kysymys onkin kyljen venyminen, jotta paras mahdollinen laskuasento olisi mahdollinen.”

Normaalitalvesta poiketen Sandell on päässyt viettämään syksyn kotona. Harjoittelun ohella ohjelmaan on kuulunut esimerkiksi kalastusta.

”Juuri tässä kalasta ollaan tulossa. Ihan hyvän kokoisia haukia sieltä nousi. Nyt olen vaan huomannut, että kun on ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen tähän aikaan vuodesta pidemmän aikaa Suomessa, niin kyllä täällä on aika synkkää. Lunta kaivattaisiin maahan ja nopeasti”, Sandell toivoi.

Levin maailmancupin harjoituksissa polven sisemmän sivusiteen loukannut Jukka Leino on hyvää vauhtia toipumassa laskukuntoon. Leino ei ole vielä päässyt harjoittelemaan rinteeseen, mutta kovan kuntoutuksen avulla hänen pitäisi olla kilpailukunnossa joulun jälkeen.

”Eteenpäin ollaan paranemisessa menty, mutta ei ehkä kuitenkaan vielä tarpeeksi. Tietyissä asennoissa polvi on vielä kipeä, joten ei missään nimessä kannata liian aikaisin lähteä laskemaan täydellä teholla. Loppuviikosta ajattelin kuitenkin käydä polvituen kanssa kokeilemassa kotimaan rinteillä miltä se laskeminen tuntuu”, Leino kertoi polvensa kunnosta.

Alppimaajoukkueen lääkäri Eero Hyvärinen suositteli Leinolle Alta Badian kilpailujen väliin jättämistä tiistain tarkastuksen jälkeen. Italiassa kilpaillaan maailmancupin suurpujottelussa ja pujottelussa 20. ja 21. joulukuuta.

”Laskuhalut ovat kovat ja toki Alta Badiassa haluaisin laskea. Todennäköisempää on kuitenkin, että paluu kilparinteisiin tapahtuu joulun ja uudenvuoden välissä tai huonoimmassa tapauksessa vasta tammikuussa. Pitää kuitenkin rauhassa odottaa, eikä lähteä turhaan lentämään Keski-Eurooppaan”, Leino suunnitteli.

Alppihiihdon maailmancup jatkuu tulevana viikonloppuna naisten osalta Ruotsin Åressa ja miehet kilpailevat Ranskan Val d’Iséressä. Suomalaisista viikonloppuna kilpailevat Åren suurpujottelussa ja pujottelussa Sanni Leinonen ja Tii-Maria Romar. MTV3 ja Eurosport televisioivat viikonlopun kilpailut kanavillaan. Lähetykset alkavat lauantaina kello 10.35 ja sunnuntaina kello 10.20 alkaen.

Alppihiihdon tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle