Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Sanni Leinonen tuskailee kilpailemisen kanssa

 
Sanni Leinonen tuskailee kilpailemisen kanssa


Zagrebin pujottelussa 21:nneksi laskenyt Sanni Leinonen oli pettynyt sunnuntain suoritukseensa, mutta 21-vuotias tamperelainen ei antanut kilpailupettymyksen viedä hyvää fiilistä pois.

”Kisasta ei kyllä hirveen hyvä fiilis jäänyt, mutta yllättävänkin hyvä fiilis itsellä kuitenkin on. Ekat kepit tuntuivat toisella kierroksella hyvältä ja sitten tein pienen virheen. Se oli varmaan sitten sen syytä, että lasku meni hieman passiiviseksi, joka vei vauhtia”, Leinonen pohdiskeli.

Leinonen on viime aikoina pohtinut paljon laskujaan ja syitä toisen kierroksen vaisuille suorituksille.

”Olen miettinyt noita laskuja aika paljon. En itse tunne kisalaskuissa samalla lailla onko lasku hyvää vai huonoa kuin esimerkiksi harjoituksissa pystyn tuntemaan. Se pitäisi oppia myös kisalaskuihin ja sitä ei opi kuin kilpailemalla paljon.”

Tammikuussa ennen Vancouverin olympialaisia on vuorossa vielä kaksi pujottelua ja kaksi suurpujottelua naisten maailmancupissa.

”Onneksi on tammikuussa paljon kisoja. Tälläiset suoritukset alkavat ketuttamaan niin paljon, että jo senkin vuoksi nyt pitää tsempata ja oppia laskemaan kaksi hyvää laskua”, Leinonen tuumasi.

Alppihiihdon tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle