Penttinen ja Paloniemi onnistuivat nuorten MM-kisojen pujottelussa
Alppihiihdon nuorten MM-kisojen miesten iltapujottelussa kamppailtiin MM-mitaleista helpohkossa rinteessä. Parhaista suomalaistuloksista vastasivat nuoret Juho-Pekka Penttinen ja Santeri Paloniemi. Kilpailun ensimmäisellä kierroksella nopeimman ajan laski isäntämaa Ranskan Alexis Pinturault. Ajan 42.53 kellottanut Pinturault laski ylivoimasesti kärkeen 0.70 sekunnin erolla ennen Itävallan Thomas Königiä. Kolmanneksi ensimmäisellä kierroksella pujotteli Sveitsin Reto Schmidiger. Suomalaisista parhaiten onnistui Juho-Pekka Penttinen, joka laski 29. sijalle. Penttinen jäi kilpailua johtaneesta Pinturaultista 3.34 sekuntia. Penttisen kantaan, neljän sadasosasekunnin päähän laski Suomen joukkueen kuopus Santeri Paloniemi. Paloniemi jakoi 30. sijan yhdessä Korean Sung-Hyun Kyung kanssa. Victor Malmströmin kilpailu päättyi jo ensimmäisen laskun puoliväliin. Suurpujottelussa viidenneksi laskenut kauniaislainen sortui porttivirheeseen juuri väliajan jälkeen ja näin hän oli ulkona toiselta kierrokselta. Myös Samu Torsti ja Roope Leskinen kokivat Malmströmin kohtalon. Leskinen laski ulos samassa kohdassa kuin Malmström ja Torsti selvisi hieman pidemmälle ennen ulosajoa. ”Rinteen alkuosa on aika tuovaa, mutta loppu mennään sitten ihan tasamaalla. Ei tarvita kuin yksi lipsahdus niin kisa on ohi, kuten minulla kävi. Turha virhe siihen kohtaan, jota ei missään nimessä saisi tulla. Harmittaa todella paljon, koska rinne ja radan merkkaus oli kuin minulle tehty. Alkuosalla en päässy oikein vauhtiin ja sitten kun aloin tykittään, niin tuli turha lipsahdus ja se oli siinä”, pettynyt Malmström summasi. Suomalaisparivaljakko kellotti toisen kierroksen nopeimmat ajat ”Toisen kierroksen alussa oli vähän ongelmia, kun sauva tarttui lähtöpaikkaan kiinni ja ensimmäiset kymmenen keppiä menivät sauvaa laittaessa. Sitten lähti kulkeen oikein mainiosti”, Paloniemi kertoi. ”Kyllähän tuo Christensen kovaa vetää, mutta hyvin omalta osalta nämä kisat kokonaisuudessa meni. Vaikea noilla lähtönumeroilla saada kaksi hyvää laskua pujottelussa, joten sijoitukseen saa olla tyytyväinen”, Paloniemi jatkoi. Kilpailun voiton vei sveitsiläinen Reto Schmidiger, joka nousi voittoon kolmannelta sijalta. Hopealle laski Itävallan Lukas Tippelreither ja pronssia vei Venäjän Sergei Maitakov. Penttisen sijoitus oli lopputuloksissa kahdeksas ja Paloniemen yhdeksäs. Aikaeroa kärkeen Penttisellä kertyi 2.13 sekuntia ja Paloniemellä 2.21 sekuntia. Toisella kierroksella Penttisen aika oli kierroksen nopein ja Paloniemen aika toiseksi nopein. ”Ekalla laskulla oli aika vaikeaa, kun lähtönumero oli niin suuri ja radalla oli kulumaa paljon. Aikamoista selviytymistä se oli. Toisella kierroksella oli ideana vetää kuin viitapiru, kun puhtaalle radalle pääsi. Se lasku olikin yllättävän hyvää laskemista. Tästä on hyvä jatkaa ja ensi vuonna otetaan sitten kulta Suomeen”, tyytyväinen Penttinen sanoi. Keskiviikkona miehillä on välipäivä ja torstaina laskijat suuntaavat ajatukset kohti syöksyrinnettä. Syöksyn MM-mitaleista kamppaillaan lauantaina ja sitä ennen radalla harjoitellaan torstaina ja perjantaina. ”Tänä vuonna ei ole tullut vielä yhtään syöksyä laskettua, mutta tavoitteet ovat silti 20 parhaan joukossa. Kunhan tämän päivän pettymyksen saa pois mielestä, niin sitten voi alkaa keskittymään syöksyyn”, Malmström totesi. |
Takaisin edelliselle sivulle