Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tshekki otti revanssin Suomen U19-pojista

 
Tshekki otti revanssin Suomen U19-pojista

Tshekki otti revanssin Suomesta U19-poikien viikonlopun toisessa salibandymaaottelussa. Isännät toipuivat Suomen vahvasta alusta ja voittivat lopulta lukemin 10-7 (3-3, 2-2, 5-2).

Ottelun avausmaalin iski Tshekki, mutta Suomi karkasi vielä avauserässä 3-1-johtoon Ville Turulan onnistuessa kahdesti ja Miikka Sokan kerran maalinteossa. Isännät nousivat kuitenkin tasoihin, ja toiselta tauolta palattiin lukemissa 5-5.

Vielä päätäsjaksolla Sylvester Raikamo vei Suomen 6-5-johtoon, mutta sitten kolahti omissa viisi kertaa peräkkäin. Miikka Sokka onnistui vielä viimeisellä minuutilla ilman maalivahtia, mutta kavennus jäi kosmeettiseksi.

Suomen tehokkaimpia tänään olivat kolme maalia tehnyt Ville Turula sekä Mikko Sokka (2+0), Sylvester Raikamo (1+1) ja Niklas Niiranen (0+2). Ottelun hahmoja olivat kuitenkin isäntien Jan Natov (4+1) ja Patrik Doza (1+3).

Salibandya, Ceska Trebova, Tshekki
U19-poikien maaottelu
Tshekki - Suomi 10-7 (3-3, 2-2, 5-2)

1. erä: 2.18 Patrik Doza (Jan Natov) 1-0, 4.46 Ville Turula (Niklas Niiranen) 1-1, 5.06 Turula (Aaron Fagerholm) 1-2, 8.57 Miikka Sokka 1-3, 10.28 Natov (Doza) 2-3, 17.18 Natov 3-3.
2. erä: 20.52 Marek Vavra 4-3, 23.46 Sami Johansson (Markus Lehtivuori) 4-4, 29.57 David Coufal 5-4, 34.56 Turula (Niko Mäkelä) 5-5.
3. erä: 43.14 Sylvester Raikamo (Niiranen) 5-6, 44.06 Natov (Doza) 6-6, 44.32 Miroslav Mayer (Lukas Hajek) 7-6, 48.14 Natov (Doza) 8-6, 50.27 Tomas Kucharic (Hajek) 9-6, 57.39 Hajek (Mayer) 10-6, 59.20 Sokka (Raikamo) 10-7 im.

Laukaukset: Tshekki 13+10+13=36, Suomi 14+14+13=41.

Erotuomarit: Bartosz Burek ja Wojciech Czarnecki, Puola

Yleisää: 189.

Salibandyliiton tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle