Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Suomi sai mielenkiintoisen EM-kisalohkon

 
Suomi sai mielenkiintoisen EM-kisalohkon

Suomen lentopallomiehet saivat haasteellisen, mutta mielenkiintoisen lohkon ensi vuoden syyskuun EM-kisoihin Itävaltaan ja Tshekkiin. Suomen vastustajiksi Innsbruckissa pelattavaan C-lohkoon tulivat Italia, Ranska ja Belgia.

Suomen pitää selviytyä lohkossa kolmen parhaan joukkoon, jotta kisat jatkuvat pudotuspeleissä. Niihin vastustajat tulevat Wienin lohkosta A, jossa pelaavat Itävalta, Serbia, Slovenia ja Turkki. Alkulohkojen viimeisiksi jääneiden turnaus päättyy siihen.

- Alkulohkossa ei ole yhtään ennakolta heikkoa joukkuetta. Totta kai Italia on ranking-sijoituksensa perusteella lohkon ykkössuosikki, vaikka Ranska oli edellisissä kisoissa Italian yläpuolella. Ranska oli silloin hopealla ja Italia yllättäen vasta kymmenes. Belgia on tuttu vastustaja ja meillä on ollut tiukkoja pelejä vuosien varrella. Muistaakseni ne on aina käännetty eduksi, mutta Belgia on ollut aina vaarallinen vastustaja, Lentopalloliiton valmennuspäällikkö Antti Paananen kertoo.

- Tavoitteena on tietysti selvitä kolmen parhaan joukkoon ja sen jälkeen on ehkä tämän arvonnan paras anti eli vastustajat tulevat lohkosta A, joka näistä neljästä lohkosta on ennakkoon kaikkein köykäisin.

- Silloin kun puhutaan arvonnoista, ei juuri mitään voi tehdä. Otetaan vastaan mitä annetaan ja keskitytään kohtaamaan kaikki vastustajat. Meillä on hyvä joukkue, jolla on hyvät mahdollisuudet pärjätä, Paananen sanoo.

Vastustajatkin pitivät lohkoa tasaisena

Vastustajat pitivät Innsbruckin alkulohkoa myös varsin tasaisena.

- Mielenkiintoinen lohko. Suomi on erittäin hyvä joukkue ja Belgialla ei varmaan ole mitään paineita, joten he voivat pelata vapautuneesti. Italian joukkue saattaa ensi vuonna uudistua ja siihen voi tulla uusia nuoria pelaajia. Ranskalla on hyvä joukkue ja hyvät mahdollisuudet voittaa lohko, Italian joukkueenjohtaja Alberto Gavazzi arvelee.

- Tasainen lohko. Italia ja Ranska ovat tietysti suosikit. Suomen ja Belgian välillä ehkä käydään taistelu kolmannesta sijasta. Me hävisimme Tampereella MM-karsinnoissa edellisellä kerralla, joka on viimeinen kohtaamisemme, joten varmaan tulee vaikea ottelu meillekin. Meidän joukkueemme on sekoitus kokeneita ja nuoria pelaajia. Suomelle on selvä etu, että pelaatte Maailmanliigaa ja me emme, Belgian lehdistövastaava Marcel Coppens sanoo.

Suomen pudotuspelit pelataan Wienissä

Isäntämaat Itävalta ja Tshekki saivat valita oman lohkonsa ja myös kahdelle muulle maalle haluamansa lohkon ykkössijoitettuna. Puola valittiin Prahan lohkoon ja Italia Innsbruckin lohkoon.

Alkulohkojen voittajat pääsevät suoraan puolivälieriin. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet joukkueet pelaavat ristikkäisottelut toisen lohkon (A-C ja B-D) vastaavien joukkueiden kanssa pääsystä puolivälieriin. Puolivälierissä lohkovoittajat kohtaavat ristikkäisotteluista jatkoon päässeet joukkueet edelleen lohkoittain A-C ja B-D. Nämä pudotuspelit pelataan Karlovy Varyssa ja Wienissä.

Välierät ja mitaliottelut pelataan Wienissä 17.-18.9., joten Suomi pelaa kaikki ottelunsa Itävallassa, ensin alkulohkon Innsbruckissa ja sitten pudotuspelit toivottavasti mahdollisimman pitkään Wienissä.

Lentopallon miesten EM-kisat

Itävalta ja Tshekki 10.-18.9.2011

10.-12.9. Alkulohkot

Lohko A, Wien: Itävalta, Serbia, Slovenia, Turkki.

Lohko B, Karlovy Vary: Tshekki, Venäjä, Portugali, Viro.

Lohko C, Innsbruck: Italia, Ranska, Suomi, Belgia.

Lohko D, Praha: Puola, Bulgaria, Slovakia, Saksa.

14.9. Pudotuspelit
A2-C3
B2-D3
C2-A3
D2-B3

15.9. Puolivälierät
A1-C2/A3
B1-D2/B3
C1-A2/C3
D1-B2/D3

17.9. Välierät
A1/C2/A3-B1/D2/B3
C1/A2/C3-D1/B2/D3

18.9. Loppu- ja pronssiottelut

Suomen alkulohkon ottelut
10.9.

15.00 Ranska-Suomi
18.00 Belgia-Italia

11.9.
15.00 Belgia-Ranska
18.00 Italia-Suomi

12.9.
16.00 Suomi-Belgia
19.00 Italia-Ranska

Alkamisajat ovat paikallista aikaa.

Lentopalloliiton tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle