Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pellinen pikkufinaalin voittoon maailmancupin avauksessa

 
Pellinen pikkufinaalin voittoon maailmancupin avauksessa

Jouni Pellinen on sijoittunut viidenneksi maailmancup-kauden ensimmäisessä ski cross -kilpailussa Italiassa. Tuloksella hän sivuaa omaa ennätystään maailmancupissa.

– Ei näin korkealle tosiaan ole turhan usein kavuttu. Voi sanoa, että nappiin meni, kertoi hyväntuulinen Pellinen San Candidosta.

Pellinen oli eilisten aikalaskujen nopein, joten hän sai valita lähtöporttinsa jokaisessa erässä. Tänään useimmat laskijat suosivat kahta oikeanpuoleisinta paikkaa, ja niin teki myös Pellinen.

Päivän ensimmäinen erä oli tiukka. Startista kaikki laskijat syöksyivät rinta rinnan mutkaan, ja Pellinen joutui taistelemaan tosissaan jatkopaikasta.

– Kyynärpäätaktiikka tuntui olevan suosiossa. Pääsin pienen kähinöinnin jälkeen johtoon ja onnistuin pitämään asemani loppuun saakka.

Seuraavastakaan erästä ei tullut helppo. Itävallan Andreas Matt ja Tsekin Tomas Kraus säntäsivät startista kärkeen jättäen Pellisen siinä vaiheessa kolmanneksi. Mutkassa Matt ja Kraus kävivät kovaa kamppailua, minkä seurauksena Kraus laski ulos. Suomalainen kiitti ja nappasi toisen jatkopaikan.

Välierä meni Pelliseltä penkin alle. Hän oli startista maaliin joukon neljäs.

– Lähtö oli surkea, ja jäin heti viimeiseksi. Hetken päästä törmäsin kolmantena olleeseen, kun yritin hänestä ohi vähän epätoivoisesti.

Heikon välierän jälkeen Pellinen kuitenkin kokosi itsensä hienosti pikkufinaaliin, jonka hän voitti.

– Ei ollut vaikeaa saada taisteluhenkeä päälle, kun kyse oli joka tapauksessa maailmancupin pisteistä ja kärkisijoista. Huomenna painetaan päälle kahta kauheammin, Pellinen sanoi.

Miesten avauskilpailun voitti yllätysnimi, Sveitsin Patrick Gasser. Toiseksi tuli Andreas Matt ja kolmanneksi Thomas Zangerl (AUT). Naisten kisan paras oli Ruotsin Anna Holmlund. Seuraaville sijoille laskivat Kelsey Serwa (CAN) ja Nikol Kucerova (CZE).

Maailmancupin toiset ski cross -osakilpailut sekä miesten että naisten osalta käydään San Candidossa huomenna sunnuntaina.

Freestylen tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle