Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Nuorten MM-kisoissa arvoitukselliset ennakkoasetelmat

 
Nuorten MM-kisoissa arvoitukselliset ennakkoasetelmat

Suomen nuoret hiihtäjät ovat valmiina taistelemaan Viron Otepäässä keskiviikkona käynnistyvissä nuorten MM-hiihdoissa. Ennakkoarvioita ainakin 20-vuotiaiden osalta on vaikea tehdä, sillä keskinäisiä kansainvälisiä kohtaamisia on vähän tai ei ollenkaan.

”Tuloksellisesti odotuksia on vaikea sanoa, kun ei ole kansainvälisesti tietoa muista. Norjalaisista ainakin Heidi Weng on kova”, Suomen 20-vuotiaiden joukkueen valmentaja Janne Hyyppä sanoo.

Weng on ollut kärkipään sijoilla kovatasoisen Skandinavia-cupin kilpailuissa tällä kaudella. Suomalaiset ovat saaneet valmistautua kauden päätähtäimeensä terveinä, joten edellytykset ovat siltä osin hyvät. Joukkue matkusti Otepäähän maanantaina.

”Viestipäivää (maanantai) odotan mielenkiinnolla. Meillä on molemmissa hyvä ja vahva joukkue. Sen lisäksi joka matkalla on jonkun päämatka, joten mielenkiintoinen kisaviikko on tulossa”, Hyyppä sanoo.
Suomalaisista avauspäivänä naisten vapaan hiihtotavan vitosella hiihtävät Marjaana Pitkänen, Maria Grundvall, Susanna Saapunki ja Anni Kainulainen. Miesten vapaan 10 kilometrillä starttaavat Perttu Hyvärinen, Sami Lähdemäki, Jari Huhta ja Antti Ojansivu.

23-vuotiaiden mitaliodotukset Lähteenmäen ja Niskasen harteilla

Suomen 23-vuotiaiden joukkueen mitaliodotukset kohdistuvat näillä näkymin kaikki matkat hiihtävään Kerttu Niskaseen ja vapaan kympillä torstaina starttaavaan Krista Lähteenmäkeen. Lähteenmäki matkustaa torstaina Suomeen ja kilpailee viikonloppuna Vöyrin SM-kisoissa.

”Kun he tulivat mukaan kisoihin, tavoitteena on 1-2 mitalia. Kertulle ei välttämättä ihan parasta matkaa ole ohjelmassa, mutta kuuden sakkiin odotan. Miesten puolella sprintissä jos saamme sprintistä finaalipaikan, se on jo hyvin”, valmentaja Ilkka Jarva sanoi.

Miesten puolelta Ari Luusua ja mahdollisesti Juho Mikkonen hiihtävät kaikki kolme matkaa. Vain sprinttiin keskittyvät Toni Ketelä ja Oskar Sjölund. Avausmatkalla torstaina starttaavat Luusua, Mikkonen, Heikki Kopakka ja Vesa Kallio.

Maastohiihdon tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle



Kerttu Niskanen

Tiedot

Krista Pärmäkoski (o.s. Lähteenmäki)

Tiedot