Kotimaisen yleisurheilun TV-oikeudet Ylelle vuoteen 2017 saakka
Suomen Urheiluliitto ry (SUL) ja Yleisradio Oy (YLE) ovat solmineet yhteistyösopimuksen kotimaisen yleisurheilun TV-oikeuksista vuosiksi 2013-2017. SUL:n ja YLEn nykyinen TV-sopimus päättyy vuoteen 2012. Uuden sopimuksen myötä YLE saa oikeudet mm. Suomi-Ruotsi-maaottelun, Kalevan kisojen ja muiden SM-kilpailujen sekä Eliittikisasarjan televisiointiin. - Olemme erittäin tyytyväisiä TV-sopimukseen, joka takaa kotimaisen yleisurheilun laajan näkyvyyden vapailla kanavilla aina vuoteen 2017 asti. Nyt solmittu sopimus on merkittävässä asemassa koko suomalaisen yleisurheilun kehittämisessä, SUL:n toimitusjohtaja Kari Saarinen iloitsee. YLE Urheilun päällikkö Markku Jylhäsalo toteaa tuoreella sopimuksella olevan merkittävä sija YLEn urheilutarjonnassa. - Yleisurheilu on Suomessa erittäin seurattu laji, joka kerää vastaanottimien ääreen korkeat katsojaluvut kaikissa ikäryhmissä. Ylellä on pitkät perinteet yleisurheilun televisioimisessa. Olemme tyytyväisiä, että pääsimme SUL:n kanssa sopimukseen ja voimme jatkaa kotimaisen yleisurheilun esittämistä vapailla kanavilla, Jylhäsalo sanoo. |
Takaisin edelliselle sivulle