Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Ajon murtunut käsi ei vaadi leikkausta

 

Ajon murtunut käsi ei vaadi leikkausta


Ratamoottoripyöräilijä Niklas Ajon, 17, murtunut käsi ei vaadi leikkaushoitoa.
Ajo loukkasi kätensä viime sunnuntaina kaaduttuaan 125-kuutioisten luokan Australian MM-osakilpailun seitsemänneltä sijalta Phillip Islandin tuulisella radalla.
- Käsi tutkittiin uudelleen tiistaina Kuala Lumpurissa. Oikean ranteen yläpuolella on selkeästi murtuma, mutta se on onneksi siksi pieni ja siisti, ettei leikkausta tarvita. Olen toiveikas, että pystyn ajamaan kauden viimeisen osakilpailun marraskuun ensimmäisenä viikonvaihteena Valenciassa. Yritetään ainakin, kertoi Ajo.
- MotoGP-sarjan lääkäreiden mukaan toipuminen tällaisesta vammasta vie yleensä noin kolme viikkoa, eli sen verran, mitä Phillip Islandin kisasta on aikaa Valenciaan, jatkoi Ajo.

Jalkamiehenä oppia Sepangin radasta

Kauden toiseksi viimeinen osakilpailu ajetaan ensi sunnuntaina Kuala Lumpurista 50 kilometrin etäisyydellä sijaitsevalla Sepangin radalla.
Ajon hopeanharmaa Aprilia-pyörä ei käynnisty Malesiassa, mutta tässä tilanteessa valkeakoskelaiselle kelpaa jalkamiehenkin rooli pitkällä ja leveällä Sepangin radalla.
- Sepang lukeutuu uusiin tuttavuuksiini tällä kaudella. Ei tämä ole suinkaan hukkareissu, sillä minulle tarjoutuu nyt ainakin tilaisuus tutustua rataan kävellen keskiviikosta lähtien. Tietysti harmittaa, että en pääse ajamaan, mutta on tämäkin sentään parempi kuin ei mitään jo ensi kautta silmälläpitäen.
Ajo on ajanut tulokaskaudellaan toistaiseksi parhaimmillaan sijalle kymmenen Saksan osakilpailussa. Saksan lisäksi hän on yltänyt pisteille Portugalin Estorilissa ja Katalonian osakilpailuissa Barcelonassa.
MotoGP-sarjan 125-kuutioisten luokka painuu historiaan Valencian osakilpailun jälkeen. Piikit korvaa ensi vuonna Moto3-luokka, jonka pyörien voimanlähteinä käytetään 250-kuutioisia nelitahtimoottoreita.

125-kuutioisten luokan aikataulu Malesian GP:ssä 21.-23.10. Sepang, MM-osakilpailu 16/17:
Perjantai 21.10.
Klo 04.15-04.55, 125-kuutioisten luokan 1. vapaa harjoitus
Klo 08.15-08.55, 125-kuutioisten luokan 2. vapaa harjoitus

Lauantai 22.10.
Klo 04.15-04.55, 125-kuutioisten luokan 3. vapaa harjoitus
Klo 08.00-08.40, 125-kuutioisten luokan aika-ajo

Sunnuntai 23.10.
Klo 05.40-06.00, 125-kuutioisten luokan warmup
Klo 08.00, 125-kuutioisten luokan MM-osakilpailu 16/17

Sepangin ratainfo
Pituus: 5548 metriä
Leveys: 25 metriä
Mutkat vasemmalle: 5
Mutkat oikealle: 10
Pisin suora: 920 metriä
Valmistunut: 1998

125-kuutioisten luokan ennätyksiä
Rataennätys: Alvaro Bautista (2006) Espanja, Aprilia 2.13,118,
Paalupaikkaennätys: Andrea Dovizioso (2004) Italia, Honda 2.12,684
Huippunopeus: Simone Corsi (2009) Italia, Aprilia 227.7 km/h
Kauden 2010 kilpailun kärkikolmikko: 1) Marc Marquez Espanja, Derbi 40.29,035, 2) Pol Espargaro Espanja, Derbi + 2,341, 3) Nicolas Terol Espanja, Aprilia + 3,656.

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle



Niklas Ajo

Tiedot