Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Salmisella on tuhansia mutkia matkassa Ruotsin MM-endurossa

 

Salmisella on tuhansia mutkia matkassa Ruotsin MM-endurossa


Upealla urallaan jo 14. henkilökohtaista maailmanmestaruutta tavoitteleva Juha Salminen on voittanut endurossa käytännössä kaiken mahdollisen.  Maailmaa ympäriinsä kiertänyt rutinoitunut enduroammattilainen luuli nähneensä myös työmaidensa osalta kaiken mahdollisen.
Siinä hän huomasi yllätyksekseen olevansa sittenkin väärässä.
Salminen havahtui, eikä yhtään sen kauempana kuin länsinaapurin puolella Ruotsin Karlsborgissa, jossa vuoroaan odottaa kauden kolmanneksi viimeinen MM-osakilpailuviikonvaihde Vättern-järven maisemissa.

”Ratamestari on käyttänyt kaikki liitolta anomansa kurvit!”

- Miltei kaikki Ruotsissa ajetut MM-osakilpailut on viety armeijan alueelle, kuten nyt tämäkin. Varsinkin crossitesti on täällä hyvinkin erikoinen. Armeijan käytössä olevaa tasaista hiekkakenttää ajetaan sananmukaisesi tosiaankin ristiin ja rastiin. Sieltä taitaa löytyä tuollaiset 2500 kurvia. Ratamestari on käyttänyt taatusti kaikki Ruotsin liitolta anomansa kurvit tuolla testillä!
Armeijan taisteluradalle rakennettu extremetesti poikkeaa sekin totutusta.
- Löytyyhän sieltä toki kaikki extremen elementit, mutta sitä tavaraa on kerätty pirun paljon ikävän pienelle alueelle. Vaikuttaa vähän väkisinkin tehdyltä pätkältä, jossa liukkaus voi tehdä vielä omat tepposensa, tuumii Salminen.

Endurotestillä vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Pitkä endurotesti saa kuitenkin Salmisen silmät säihkymään. Siellä lajin perusolemus pääsee valloilleen.
- Se on vähän saman tyyppinen kuin viime vuoden Sixillä Suomessa. Enskapätkällä tullaan taatusti näkemään vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ensin on vuorossa tosi nopeaa kangasmetsää, josta siirrytään hieman hitaammalle osuudelle. Kaikesta näkee, että siellä on tosiaankin ajettu prätkällä ja paljon. On pattia, irtokiveä, maastokiveä ja kiveä yleensäkin käytännössä kaikissa olomuodoissaan.
Enduro 2-luokan MM-pisteissä kolmantena olevalla Salmisella on kovasta kokemuksesta huolimatta vaikea vetää yleiskuvaa kauden yhden ratkaisevimman kisan reitistä.
- Nämä ovat tavallaan vähän hassuja erikoiskokeita myös haastavuudeltaan. Ne ovat oikeastaan sekoitus kaikkea mahdollista. Siinä mielessä onkin mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan kisa kääntyy. Meidän luokassamme on kuljettajia, jotka nousevat kohinalla esiin helpommalla reitillä, mutta jotka jäävät sitten aivan toiselle tasolle vaikeammissa olosuhteissa, muotoilee Salminen.

Mestaruus ulottuvilla

Kauden kymmenestä ensimmäisestä ajopäivästä kolme nimiinsä kuitannut Salminen lähtee Ruotsin kisaan 18 pisteen takamatkalta espanjalaiseen Cristobal Guerreroon nähden. Kaksikon väliin on kiilannut ranskalainen Pierre Renet, jolla on koossa 14 pistettä Salmista enemmän.
- Tilanne luokkamme kärjessä on elänyt pitkin kautta, pisteitä on vielä paljon jaossa ja kaikki mahdollisuudet mestaruuteen tottakai yhä olemassa. Tilanteeni on siinä mielessä kiva, että eipä tässä tarvitse sen suuremmin strategiaa miettiä: vain voitot kelpaavat, vahvistaa Salminen.
Kolmella vuosikymmenellä kultaa huuhtoneella Salmisella on plakkarissaan peräti 95 MM-osakilpailuvoittoa, mikä on sekin ennätys lajissaan. Hänellä on siis saumat rikkoa sadan voiton raja vielä tällä kaudella.
Salminen tietää ja tuntee, että kaikki on kohdallaan myös Husqvarna-pyörän osalta lähdettäessä kauden huipentaviin Ruotsin, Suomen ja Ranskan osakilpailuihin.
- Saimme pyörän hakemaamme iskuun MM-sarjan heinäkuussa alkaneen kesätauon molemmin puolin Ranskan kansallisessa sarjassa kilpaillessamme. Ruotsia varten siihen ei ole tarvinnut tehdä enää kuin pientä hienosäätöä. Suunta on ollut oikea, minkä puolesta kertoo edellisessä osakilpailussa Italiassa ajetut voitto ja kakkossija, sanoo Salminen.
Italian osakilpailun voittopäivänä Salminen oli kaikilla mahdollisilla mittareilla luettuna koko MM-nipun nopein kuljettaja.

Enduron MM-sarjan pistetilanteet 10/16 osakilpailun jälkeen:
Luokka E1:
1) Antoine Meo Ranska, KTM 160, 2) Rodrig Thain Ranska, Honda 130, 3) Eero Remes Suomi, KTM 128, 4) Matti Seistola Suomi, Husqvarna 117, 5) Thomas Oldrati Italia, KTM 108, 6) Simone Albergoni Italia, Honda 104, …12) Antti Hellsten Suomi, TM 45.

E2:
1) Cristobal Guerrero Espanja, 155, 2) Pierre Renet Ranska, Husaberg 151, 3) Juha Salminen Suomi, Husqvarna 137, 4) Ivan Cervantes Espanja, GasGas 120, 5) Johnny Aubert Ranska, KTM 98, 6) Oscar Balletti Italia, Beta 84.

E3:
1) Christophe Nambotin Ranska, KTM 197, 2) David Knight Iso-Britannia, KTM 143, 3) Joakim Ljunggren Ruotsi, Husaberg 142, 4) Aigar Leok Viro, TM 133, 5) Oriol Mena Espanja, Husaberg 124, 6) Marko Tarkkala Suomi, Beta 83.

Viimeiset osakilpailut: 25.-26.8. Karlsborg Ruotsi, 1.-2.9. Heinola Suomi, 20.-21.10. Brignoles Ranska.

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle



Juha Salminen

Tiedot