Bandyliigan mitalijoukkueet ratkeavat viikonloppuna
Bandyliigan mitalijoukkueet ratkeavat viikonloppuna
Loppuottelun tuomitsevat Petri Kuusela, Jyrki Rekilä ja Veli-Matti Salmi. Neljäs erotuomari on Veijo Vainio. Pronssiottelun tuomitsevat Simo Pyysing, Tom Niiranen ja Kari Oksanen, Neljäs erotuomari on Juho Kaijansinkko. Uusi taistelupari miesten loppuottelussa Taistelupari HIFK & Narukerä kohtaavat ensimmäistä kertaa bandyliigan loppuottelussa. Kauden aikana joukkueet kohtasivat sarjassa kahdesti. Helsingissä HIFK voitti 5-4 ja Porissa HIFK oli niin ikään parempi maalein 3-1. Tiukkaa on ollut mutta runkosarjan voittojen ja kotikentän turvin HIFK on loppuottelun suosikki. HIFK pelasi tasaisen kauden eikä notkahduksia tullut missään vaiheessa. Joukkue kamppaili sarjan loppuun saakka runkosarjan voitosta päätyen kuitenkin toiseksi. Puolivälierissä Botnia taipui otteluvoitoin 2-1 ja Akilles myös otteluvoitoin 2-1. HIFK on osoittanut pystyvänsä hyvin sopeutumaan vastustajan peliin ja tarpeen mukaan muuttamaan oma taktiikkaansa onnistuneesti. Joukkue ei ole tällä kaudella hävinnyt kotikentällä otteluakaan. Valmentaja Juha Laitinen vie joukkueensa luottavaisena loppuotteluun ” Finaaliin olemme valmistautuneet lepäämällä. Pään ja jalkojen tulee olla kunnossa. Viikko on sujunut levon ja palauttavien harjoitusten merkeissä. Joukkueemme luistelukunto on kestävämpi kuin aikaisemmin, jaksamme pelata jatkoajatkin hyvin loppuun saakka. Joukkueen henkinen moraali on myös korkealla. Kauden alussa tavoitteena oli pelata finaali Helsingissä ja siitä kiitos Narukerälle”. Narukerän kausi käynnistyi kehnosti ja joukkue oli pitkään pudotuspelien ulkopuolella. Neljän ottelun tappioputki johti myös valmentajavaihdokseen. Takalukko aukesi tapaninpäivänä ja pelipalikat menivät kohdalleen. Uudet roolit kokeneilla pelaajilla ja nuorten energian hyödyntäminen veivät joukkueen runkosarjassa viidenneksi. Puolivälierissä kaatui Veiterä otteluvoitoin 2-0 kuten myös hallitseva mestari Kampparit otteluvoitoin 2-0. Joukkue on voittanut ainoan mestaruutensa Helsingissä 1999. ”Otteluun tehdään normaali valmistautuminen, kuten runkosarjassa. Nyt nautitaan kevään peleistä. Viikko on sujunut palautellen ja akkuja ladaten. Meillä on kovin nälkäinen joukkue viime vuoden finaalitappion jälkeen. Finaali Helsingissä HIFK:n kotikentällä on kova paikka pelata, mutta ottelumatka on lyhyempi kuin viime vuonna” kertoi Narukerän valmentaja Tuomas Erkkilä. Joukkueen otteluiden kohentumiseen Erkkilä totesi: ”Sarjan alussa meillä oli tiukkoja pelejä, joita emme pystyneet voittamaan. Mitään suurta muutosta ei ole tapahtunut, suurin on huumorin ottaminen mukaan pelaamiseen”. Pronssiottelussa kohtaavat Kampparit ja Akilles Perjantaina klo 19.00 Hännin kentällä alkavassa pronssiottelussa kotijoukkue Kampparit hakee neljättä perätäistä mitalia Bandyliigassa ja Akilles ensimäistä mitalia sitten vuoden 1987. Odotettavissa on tiukka kamppailu, joskin Kampparit lähtee otteluun suosikkina. Runkosarjassa Kampparit voitti molemmat ottelut: Porvoossa 3-2 ja Mikkelissä 6-5. Kampparit haluaa pysyä mitalikannassa ja Akilles palata mitalikantaan. |
Takaisin edelliselle sivulle