Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lauri Asikainen kymmenes Lillehammerin tynkäkilpailussa - kolme suomalaista pistesijoille

Lauri Asikainen kymmenes Lillehammerin tynkäkilpailussa - kolme suomalaista pistesijoille

Kolme suomalaishyppääjää pääsi 30 parhaan joukkoon ja maailmancupin pisteille Lillehammerissa sunnuntaina. Yhden kierroksen kilpailuksi typistyneessä kilpailussa paras suomalainen oli Lauri Asikainen. 137,5 metrin hyppy poiki 139,6 pistettä ja kymmenennen sijan. Se sai hyppääjän tyytyväiseksi.

"Oli ihan hyvä sijoitus. Hyppy alkaa olla jo niin sanotusti sinnepäin kohdillaan. Tuuliolosuhteet olivat haastavat tänäänkin, mutta onneksi pääsin hyppäämään melko suurella numerolla. Alkupään hyppääjät kyllä kärsivät selkeästi pyörivästä tuulesta", Asikainen havainnoi.

Ensi viikonloppuna mäkisirkus jatkuu Venäjän Nizhny Tagilissa. Siellä hypätään lauantaina ja sunnuntaina yksilökilpailut, molemmat iltakilpailuina. Tuota reissua Asikainen odottaa mielenkiinnolla muutenkin kuin hyppäämisen osalta. Asikainen ei ole kilpaillut Venäjällä kuin kerran aiemmin.

"Sotshin esikisoissa olin hyppäämässä. Siellä homma kyllä toimi ja olosuhteet olivat viimeisen päälle. Ihan mielenkiinnolla odotan matkaa."

Myös Jarkko Määttä ja Anssi Koivuranta pääsivät maailmancupin pisteille. Miehet sijoittuivat peräkkäin, sijoitukset 24 ja 25.

"Jarkolla oli oikein hyvä kilpailu, jos ajattelee että hän joutui hyppäämään varasuksilla. Omat sukset ovat jossain Oslon ja Kajaanin välillä. Hyppääminen oli jo varsin hyvää", kommentoi päävalmentaja Jani Klinga.

"Anssi onnistui hyvin karsinnassa ja myös itse kilpailussa taso säilyi hyvänä. Hyppääminen ei ole vielä mitään huippua, mutta siinä on jo paljon hyviä elementtejä", Klinga analysoi.

Neljäs hyppääjä, Ville Larinto jäi maailmancupin pisteiden ulkopuolelle. Sijoitus oli 33:s.

"Villenkin hyppy menee koko ajan eteenpäin, mutta tänään se ei riittänyt tuon parempaan suoritukseen. Nousujohteisuutta on kuitenkin havaittavissa. Tekniikkapuoli vakaammaksi, niin tulos paranee varmasti".

Joukkue ensi viikonvaihteeseen ja Nizhny Tagilin osakilpailuihin on myös nimetty. Venäjälle lähtevät Lauri Asikainen, Ville Larinto, Jarkko Määttä ja Sami Niemi. Anssi Koivuranta jää Suomeen harjoittelemaan.

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle