Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Herola Rukan Continental Cupin valtias, voittoon myös tänään

Herola Rukan Continental Cupin valtias, voittoon myös tänään

 

Ilkka Herola hallitsi yhdistetyn Continental Cupin viikonloppua Rukalla voittamalla myös toisen henkilökohtaisen kilpailun.

Herola oli vahvin jo HS142-mäestä hypätyllä mäkiosuudella. 133,5 metriä ponnistanut Herola lähti hiihto-osuudelle 14 sekuntia ennen toiseksi hypännyttä Saksan Tobias Haugia.

”Ihan hyvä hyppy tuohon, vaikka kyllä eilinen raskas hiihto löi miehen tukkoon. Kokonaisuutena mäen osalta viikonloppu toi luottoa lisää, pystyn kyllä hyppäämään hyvin”, tiivisti Herola hyppykuntonsa.

Pakkasesta ja sateesta johtuen hiihto-osuus oli myös tänään rankka. Kymmenen kilometrin hiihdon Herola joutui rehkimään yksin.

”Ihan kuin asfaltilla olisi yrittänyt hiihtää. Jotain kertoo se, että noin helpolla latuprofiililla matkaa tehtiin 28 minuuttia”, Herola sanoi.

”Pyrin aloittamaan rauhassa, mutta silti kolmannella kierroksella ero venähti 45 sekuntiin. Viimeisen kierroksen hiihtelin tosi rauhassa ja seuraavat hiihtivätkin jo aika lähelle”, kertasi Herola hiihtoa.

Herola jatkaa ensi viikonloppuna Ranskassa Chaux-Neuven maailmancupissa. FISin lumikontrollin myötä kisa sai siunauksensa eilen perjantaina. Toiveena on päästä teknisesti vaativammalle kisaladulle.

”Nämä (COC-kisat) ovat ihan hyviä mittareita, ei täälläkään ilmaiseksi voita. Mutta kyllä maailmancupiin tietysti henkisellä puolella valmistautuminen on erilaista, kun panokset ovat kovemmat.”

Kilpailun toiseksi ylsi Itävallan Harald Lemmerer, joka jäi Herolasta 6,5 sekuntia ja kolmanneksi saman maan Lukas Greiderer 9,3 sekuntia Herolalle hävinneenä.

Muiden suomalaisten sijoitukset Rukan toisessa henkilökohtaisessa kilpailussa olivat seuraavat: Arttu Mäkiaho 22:s, Mikke Leinonen 28:s, Leevi Mutru 30:s, Jussi Salo 35:s, Matti Herola 37:s ja kilpailun nuorin osallistuja Wille Karhumaa 40:s. Eero Hirvonen hylättiin sääntöjenvastaisen puvun vuoksi.

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle