Erno Räisänen palaa Joensuusta Hokki-paitaan
Erno Räisänen palaa Joensuusta Hokki-paitaan
Kajaanin Hokki saa riveihinsä mieluisan paluumuuttajan, kun Rantasalmen toiseksi kovin kiekkoilija Erno Räisänen tekee paluun Hokkiin. Sopimus on yksivuotinen. Hokilla on sopimukset 2 maalivahdin, 7 puolustajan ja 13 hyökkääjän kanssa.
Hyökkääjä Erno Räisänen, 22, pelasi viime vuonna Jokipojissa 48 ottelua tehoin 11+13=24.
Kajaani on Räisäselle tuttu paikka, sillä hän pelasi Hokissa yhtäjaksoisesti B-junioreista aina edustusjoukkueeseen saakka kausina 2013–2019. Alun perin Räisänen on lähtöisin Rantasalmelta.
– Hienoa saada oma kasvatti takaisin. Erno pelasi hyvän debyyttikauden Jokipojissa ja nyt odotukset ovat, että hän pystyy nousemaan entistä isompiin saappaisiin Mestiksessä, Hokin päävalmentaja Niko Eronen näkee.
Hokki-luotsi näkee joukkueen saavan riveihinsä jokapaikanhöylän. Räisänen pelasi viime kaudella Jokipoikien hyökkääjistä toiseksi eniten alivoimaa.
– Erno on työteliäs kahden suunnan hyökkääjä. Häntä voi peluuttaa niin keskellä kuin laidassa, sekä yli- ja alivoimalla.
”HYVÄ LÄHTEÄ VIEMÄÄN HOKKIA SARJATAULUKOSSA SINNE, MINNE SE KUULUU”
Kaudella 2018–2019 Räisänen teki Suomi-sarjassa 38 otteluun tehot 17+23=40. Hän oli runkosarjassa Hokin 7. tehokkain pelaaja, mutta keväällä hänen roolinsa korostui: pudotuspeleissä hän oli kolmanneksi ja Mestis-karsinnoissa toiseksi tehokkain pelimies.
– Mahtava palata kotiin. Joukkue näyttää siltä, että sillä on hyvä lähteä viemään Hokkia sarjataulukossa sinne, minne se kuuluu, Räisänen sanoo viitaten Mestiksen kärkitaistoa.
– Vesi kielellä sitä odottaa, että päästään joukkueen kanssa kokoontumaan yhteen ja harjoittelemaan tulevaa kautta varten. Toivotaan, että syksyllä päästään aloittamaan aikataulussa.
Räisänen pelaa Hokissa numerolla 22.
Lähde: hokki.fi
Takaisin edelliselle sivulle