A-maajoukkue valmis MM-kisoihin
A-maajoukkue valmis MM-kisoihin
Suomen joukkue perjantaina 9. toukokuuta Tukholmassa ja Herningissä käynnistyviin miesten MM-kisoihin on valittu.
– Saamme joukkueen, joka on nälkäinen ja kantaa ylpeydellä Leijona-paitaa. Siinä on kokemusta ja uusia tuulia mukana. Varmasti kilpailukykyinen joukkue, joka tulee laittamaan kaiken peliin MM-kisoissa, päävalmentaja Antti Pennanen listaa sunnuntaina valitun MM-joukkueen vahvuuksia.
Nimettyyn kokoonpanoon kuuluu kolme maalivahtia, kahdeksan puolustajaa ja neljätoista hyökkääjää.
– NHL:n suunnalta voi vielä periaatteessa liittyä mukaan yksittäisiä pelaajia, suomalaisten NHL-pelaajien suuntaan yhteyttä pitävä GM Jere Lehtinen kertoo.
Joukkueeseen valituista pelaajista kaikki muut paitsi Chicago Blackhawksin hyökkääjä Teuvo Teräväinen ja Ottawa Senatorsin puolustaja Nikolas Matinpalo olivat mukana MM-leirityksessä.
Neljä viikkoa kestäneen leirijakson aikana maajoukkueessa nähtiin yhteensä 45 pelaajaa. Lopulliset valinnat ovat aina vaikeita, moni hyviä otteita esittänyt pelaaja joutuu nyt jättämään joukkueen MM-kisojen kynnyksellä.
– Pelaajat ovat kestäneet kilpailutilannetta hyvin. Toivottavasti he ovat saaneet oppia matkaan ja kehittyneet, varsinkin nuoremmat pelaajat. Kiitos vielä kerran kaikille niille, jotka ovat olleet mukana, Pennanen kiittää pelaajia, jotka ovat kevään leirityksen aikana esiintyneet A-maajoukkueen kokoonpanossa.
Tukholmaan tiistaina, kisat käyntiin perjantaina
Suomen joukkue matkustaa kisapaikalle Tukholmaan tiistaina. Ensimmäisessä MM-ottelussaan perjantaina 9.5. klo 17.20 Suomi saa vastaansa Itävallan.
MM-kisoja edeltävänä torstaina pidettävässä direktoraatin kokouksessa jokaisen joukkueen on nimettävä kokoonpanoon vähintään 15 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia.
Pelaajia voidaan lisätä kokoonpanoon koko turnauksen ajan kunnes maksimikokoonpano (22+3) on täynnä. Uusien pelaajien ilmoittaminen tulee tehdä vähintään kaksi tuntia ennen ottelua, jossa pelaajien halutaan olevan kokoonpanossa.
Viaplay ja MTV näyttävät MM-kisat Suomessa
Suomessa MM-kisoja voi seurata Viaplayn ja MTV:n kanavilta.
Viaplay näyttää kaikki kisojen 64 ottelua suomeksi selostettuna. Tarjolla on myös 18 studiolähetystä.
MTV:n kanavilta on katsottavissa Suomen seitsemän alkulohkon ottelua, mahdollinen Suomen puolivälierä, molemmat välierät ja MM-finaali. Pronssiottelun MTV näyttää siinä tapauksessa, että Suomi pelaa ottelussa.
Suomen kokoonpano 2025 miesten MM-turnauksessa
Maalivahdit
31 Justus Annunen, Nashville Predators, NHL
33 Emil Larmi, Växjö Lakers HC, SHL
74 Juuse Saros, Nashville Predators, NHL
Puolustajat
2 Rasmus Rissanen, Linköping HC, SHL
4 Mikko Lehtonen, Zürich Lions, NLA
6 Tony Sund, HIFK Helsinki
18 Vili Saarijärvi, SCL Tigers, NLA
23 Nikolas Matinpalo, Ottawa Senators, NHL
37 Atro Leppänen, Sport Vaasa
42 Robin Salo, Malmö Redhawks, SHL
50 Mikael Seppälä, HV71, SHL
Hyökkääjät
13 Mikael Ruohomaa, Frölunda HC, SHL
15 Lenni Hämeenaho, Ässät Pori
19 Waltteri Merelä, SC Bern, NLA
20 Eeli Tolvanen, Seattle Kraken, NHL
21 Patrik Puistola, Örebro HK, SHL
24 Hannes Björninen, Örebro HK, SHL
25 Joona Ikonen, Malmö Redhawks, SHL
29 Ahti Oksanen, Lausanne HC, NLA
41 Jan-Mikael Järvinen, Ässät Pori
47 Eemil Erholtz, Ässät Pori
61 Juuso Pärssinen, New York Rangers, NHL
82 Harri Pesonen, SCL Tigers, NLA
86 Teuvo Teräväinen, Chicago Blackhawks, NHL
91 Juho Lammikko, Zürich Lions, NLA
MM-kisojen otteluohjelma
Suomen ottelut Tukholman alkulohkossa:
Pe 09.05. 17.20 Suomi – Itävalta
Su 11.05. 21.20 Suomi – Ranska
Ma 12.05. 21.20 Suomi – Ruotsi
To 15.05. 17.20 Suomi – Slovenia
La 17.05. 13.20 Suomi – Latvia
Ma 19.05. 21.20 Suomi – Kanada
Ti 20.05. 17.20 Suomi – Slovakia
Puolivälierät to 22.05.:
17.20 (Tukholma & Herning)
21.20 (Tukholma & Herning)
Välierät la 24.05.:
15.20 (Tukholma)
19.20 (Tukholma)
Mitaliottelut su 25.05.:
16.20 Pronssiottelu (Tukholma)
21.20 Loppuottelu (Tukholma)
Ajat Suomen aikaa.
UrheiluSuomi.com
Takaisin edelliselle sivulle