Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Suomi murskasi San Marinon

 
Suomi murskasi San Marinon

Suomen futsalmaajoukkue jatkoi lauantaina hyviä esityksiään, kun se kaatoi EM-esikarsintojen toisessa ottelussaan San Marinon maalein 7-0. Suomi hallitsi peliä koko ajan, mutta ratkaisu syntyi vasta toisella jaksolla, kun Suomi onnistui kuudesti maalinteossa.

Autio ja Teittinen osuivat kahdesti

Suomi otti pelin hallinnan selvästi itselleen jo heti pelin alusta lähtien, mutta maalinteko avausjaksolla oli vaikeaa.

Panu Autio pääsi ensimmäisen kahden minuutin aikana kokeilemaan vasurillaan kolmesti hyvästä paikasta, mutta vedot suuntautuivat ohi. Reilun viiden minuutin pelin jälkeen Teemu Terho pelasi hyvän paikan maalin eteen, jossa Lasse Lind ja Risto Salmi eivät kuitenkaan kunnolla päässeet palloon ja tilanne kuivui kasaan. Pari minuuttia myöhemmin Lind sai vielä hyvän paikan takatolpalle, mutta pallo painui jälleen ohi maalikehikoista.

Ottelun avausmaali syntyi reilun 12 minuutin pelin jälkeen. Asialla oli Autio, joka laukoi oikealla jalallaan pallon hienosti maalin alakulmaan. Laukaisupaikan Autiolle petasi Lind.

Jakson lopussa Suomi loi edelleen tiuhaan tahtiin hyviä maalipaikkoja, mutta viimeistely tökki. Mikko Kytölä pääsi muutamaa minuuttia ennen taukovihellystä kahteen hyvään paikkaan, mutta ensimmäisessä veto painui ohi ja toisen tilanteen San Marinon maalivahti Marco Pelliccioni torjui hyvin. Myös Salmi vielä loistavan paikan maalintekoon, mutta kova laukaus kuljetuksen jälkeen pamahti tolppaan.

San Marinon hyökkäykset olivat harvassa avausjaksolla ja maalivahti Juha Ojanperä sai koskea harvakseltaan palloon.

Selvästä hallinnasta huolimatta Suomi onnistui siis vain kerran maalinteossa ja näin tauolle mentiin tilanteessa 1-0.

Toisella jaksolla Suomi hallitsi pelin kulkua entistä selkeämmin. Jakson alussa maalinteko oli kuitenkin edelleen vaikeaa ja Salmi, Antti Teittinen, Juha-Pekka Torvinen, Autio ja Jarkko Reinikka hukkasivat omat hyvät maalipaikkansa.

Vajaan 30 minuutin pelin jälkeen Suomi onnistui lopulta iskemään toisen osumansa, kun Mikko Kytölän laukaus muutti suuntaa puolustajan jalasta ja painui takayläkulmaan. Heti maalin jälkeen San Marinon virhetili täyttyi ja Autio pääsi 10 metrin rangaistuspotkusta laukomaan Suomen jo 3-0-johtoon.

33. minuutin kohdalla kapteeni Terho pääsi laukomaan maalin edestä Suomen neljännen osuman, kun Autio tarjoili hänelle hyvän vapaan maalipaikan.

Muutama minuutti ennen päätösvihellystä Teittinen pääsi riiston jälkeen laukomaan 10 metristä ja pallo upposi maalin alakulmaan ja näin Suomi siirtyi 5-0-johtoon. Heti seuraavasta tilanteesta Torvinen pääsi laukomaan vapaapotkusta jo Suomen kuudennen osuman.

Reilu minuutti ennen ottelun päättymistä Teittinen pääsi laukomaan vielä päivän toisen osumansa, kun Torvinen vapautti hänet maalipaikkaan hyvällä syötöllä.

Näin Suomi nappasi EM-esikarsintojen toisessa ottelussaan puhtaan 7-0-voiton. Suomi pelaa sunnuntaina päätöspelinsä Kyprosta vastaan.

Päivän toisessa ottelussa Albania kaatoi Kyproksen maalein 7-6.

Futsalin tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle