Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kaksi pistettä kissapedoilta

 
Kaksi pistettä kissapedoilta

BLUES - ILVES 4-3 vl

Blues kohtasi neljän ottelun viikon kolmannessa pelissään Tampereen Ilveksen. Bluesin tiukka tavoite oli ottaa viikon ensimmäiset kolme pistettä. Ilves tuli otteluun kuitenkin vähintään yhtä nälkäisenä kuin kotijoukkue, tarkoituksenaan saalistaa täydet pisteet ja kaventaa piste-eroa sarjataulukossa yhden pykälän edellä olevaan Bluesiin. Vauhdikkaassa ja paikoitellen sekavan oloisessa ottelussa nähtiin seitsemän maalia ja se jätti voittomaalikilpailun jälkeen Espooseen kaksi pistettä ja Ilvekselle yhden.

Ensimmäinen erä mentiin päästä päähän. Maalipaikkoja luotiin molempiin päihin, ja Ilves-maali oli jo todella lähellä noin kymmenen minuutin pelin jälkeen Bluesin Nathan Robinsonin istuessa jäähyllä. Alivoima kuitenkin kestettiin Iiro Tarkin muutamalla loistavalla pelastuksella. Blues pääsi yrittämään kolme kertaa ylivoimalla, ja onnistuikin ajassa 11.12, kun Jere Sallinen ohjasi hienosti Mikko Turusen siniviivalaukauksen sisään ohi Ilveksen Miika Wiikmanin. Erän loppuun Blues sai vielä kaksi jäähyä samaan kellon lyömään, kun Ville Lajunen lähti istumaan koukkaamisesta kakkosta, ja lisäksi myönnettiin joukkuerangaistus liikaa pelaajia ollessa kentällä. Kahden miehen alivoima kestettiin ensimmäisen erän osalta loistavasti alivoimaminuutteja huimasti keräävän Jere Karalahden johdolla.

Toinen erä aloitettiin kahden miehen vajaalla, eikä maaleja syntynyt. Erän puolessa välissä Sailiolle tuomittiin kaksiminuuttisen, ja jäähy kestettiin melko vaivattoman näköisesti. Pian jäähyn jälkeen Ville Varakas toi vahvasti kirkon hyökkäyspäätyyn asti, jonka jälkeen Tyler Arnason pääsi antamaan loistosyötön keskelle lipuneelle Toni Kähköselle, joka tälläsi kiekon varmasti yläkulmaan. Ilveksen Ville Korhonen kuitenkin kavensi tilanteeksi 2-1 näyttävän kuvion päätteeksi. Blues pääsi niskan päälle erän lopussa. Tomi Sallinen suojasi Bluesille ylivoiman, kun Niko Peltola ei pystynyt pitämään miestä vartioituna laillisin ottein.

Kolmannen erän alkuun Robinson katkaisi syötön hyökkäyssiniviivalla ja iski maalintekijän varmuudella lätkän reppuun. Turvallisen tuntuinen 3-1 tilanne karkasi kuitenkin käsistä, kun Ilves teki kaksi maalia ja tasoitti tilanteeksi 3-3 Määttäsen ja Rajalan toimesta. Kun jatkoajallakaan ei nähty muuta kuin muutama ratkaiseva torjunta molemmissa päissä, siirryttiin voittomaalikilpailuun. "Rankkarispesialisti" Mikko Tolvanen luisteli maalille ja piti maalinsa tyylikkäästi puhtaana. Robinson ja Arnason epäonnistuivat molemmat, mutta kolmantena vetovuorossa oleva Toni Kähkönen teki maalin ja jätti kapteenin ominaisuudessa Bluesille kaksi pistettä ottelusta. Petu Matikainen kommentoi pelin jälkeeen, että pisteet olivat tervetulleita.

-Toinen erä oli Ilveksen ja kolmas Bluesin. Lähtökohdat ottelulle edellisen päivän JYP-pelin jälkeen olivat hankalat, mutta tervetulleet pisteet kuitenkin.

Maalipaikkoja hieman sekavahkossa ottelussa oli rutkasti molemmilla, ja myös pelaajat torjuivat toisinaan kiekot maalivahdin sijasta. Peli meni vauhdilla päästä päähän ja tuntui, että vahvoja painostushetkiä tuli molemmille joukkueille yllättävänkin tiheästi vaihdellen. Tarkki torjui ottelussa 34 kertaa Miika Wiikmannin torjuessa vain 17 laukausta. Ilves laukoi hanakasti siis lähes joka paikasta mistä vain pystyivät. Tarkki oli taas mies paikallaan Bluesin maalilla.

Sunnuntaina joukkue matkaa Ilmalaan Jokereiden vieraaksi ja aloittaa vieraspeliputkensa. Seuraava kotiottelu Barona Areenalla 3.3., kun IFK tulee vieraaksi.

Bluesin tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


Blues Espoo - logo

Blues - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Tyler Arnason

16.3.1979 Oklahoma City, OK, CAN
Tiedot

JereKaralahti

Jere Karalahti

25.3.1975 Helsinki
Tiedot

ToniKähkönen

Toni Kähkönen

29.9.1986 Vaasa
Tiedot

Ville Lajunen

8.3.1988 Helsinki
Tiedot

Petri Matikainen

7.1.1967 Savonlinna
Tiedot

Nathan Robinson

31.12.1981 Scarborough, ONT
Tiedot

TomiSallinen

Tomi Sallinen

11.2.1989 Espoo
Tiedot

IiroTarkki

Iiro Tarkki

1.7.1985 Rauma
Tiedot

Mikko Turunen

4.2.1982 Joensuu
Tiedot


Oksanen ja Niemelä siirtyvät Espoosta ulkomaille

Oksanen ja Niemelä siirtyvät Espoosta ulkomaille

Kiekko-Espoo on purkanut pelaajasopimukset Emil Oksasen ja Joonas Niemelän kanssa. Hyökkääjät siirtyvät pelaamaan ulkomaille loppukaudeksi ja uudet seurat tiedottavat siirrosta myöhemmin.

Lue lisää
Kiekko-Espoo Mestikseen kaudelle 2020-21

Kiekko-Espoo Mestikseen kaudelle 2020-21

Suomen Jääkiekkoliiton lisenssikomitea on päättänyt torstaisessa kokouksessaan myöntää Kiekko-Espoo Oy:lle Mestis-lisenssin.

Lue lisää
Neljä suomalaisjoukkuetta 16 parhaan joukkoon - CHL:n jatkoparit selvillä

Neljä suomalaisjoukkuetta 16 parhaan joukkoon - CHL:n jatkoparit selvillä

Kahdeksasta suomalaisjoukkueesta neljä selviytyi jatkoon Champions Hockey Leaguen ensimmäiseltä pudotuspelikierrokselta tiistaina. HIFK:n, SaiPan, JYPin ja KalPan pelit jatkuvat.

Lue lisää
Kauppinen palaa Espooseen

Kauppinen palaa Espooseen

Mestis- joukkue Espoo United lisää riveihinsä tryout-sopimuksella olleen Antti Kauppisen.

Lue lisää
Jääkiekon SM-liiga Oy on nimittänyt uuden toimitusjohtajan

Jääkiekon SM-liiga Oy on nimittänyt uuden toimitusjohtajan

Jääkiekon SM-liiga Oy on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajakseen Riku Kallioniemen, 45. Kallioniemi työskenteli aiemmin Liiga-Oy:n osakkaan Liiga-SaiPa Oy:n toimitusjohtajana.

Lue lisää
Niklas Andersson ja Olli Iisakka loppukauden mittaisiin sopimuksiin Espoo Bluesin kanssa

Niklas Andersson ja Olli Iisakka loppukauden mittaisiin sopimuksiin Espoo Bluesin kanssa

Espoo Blues on solminut loppukauden 2015-16 mittaiset sopimukset omien kasvattiensa Niklas Anderssonin ja Olli Iisakan kanssa.

Lue lisää