Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Filppula siirtyy Detroit Red Wingsiin

 
Filppula siirtyy Detroit Red Wingsiin

Jokereihin viime kauden päätteeksi TPS:stä siirtynyt Ilari Filppula on tehnyt vuoden sopimuksen NHL-seura Detroit Red Wingsin kanssa. Filppula liittyy näin samaan joukkueeseen, jossa hänen veljensä Valtteri on pelannut vuodesta 2005 lähtien.

Siirtoa alettiin Detroitin puolelta viritellä pari viikkoa sitten. Viikonlopun aikana ja maanantaina asiat lyötiin lukkoon, joten Filppula pääsee ensi kaudella tavoittelemaan NHL-unelmaansa.

"Tosi odottava fiilis oli koko ajan. Eihän tätä uskonut kuin ihan loppuvaiheessa", Filppula kertoo sopimusneuvotteluiden etenemisestä.

Myös muutama muu NHL-joukkue tavoitteli hyökkääjän palveluksia, joten valinnanvaraa oli. Detroit oli kuitenkin helppo valinta muidenkin syiden kuin velipojan takia.

"Mitään huonoa en ole kuullut koko organisaatiosta keneltäkään. Kaikki on hoidettu viimeisen päälle", Filppula kehuu.

"Joka vuosi siellä olen käynyt Valtteria moikkaamassa. Silloin olen tutustunut vähän pelaajiin ja jutellut valmentajankin (Mike Babcock) kanssa. On helpompi mennä sinne, kun vähän tietää ihmisiä."

Filppula saa nyt 28-vuotiaana ensimmäisen mahdollisuutensa NHL-kaukaloissa. Sitä tavoitetta hän ei ole kuitenkaan missään vaiheessa haudannut.

"Aina olen ollut sitä mieltä, että niin kauan kuin pelaa jääkiekkoa, se on tavoitteena. Välillä se on tuntunut kaukaisemmalta, mutta välillä on ollut luottavaisempi fiilis. Hieno homma, että nyt tuli mahdollisuus."

Jokereiden liigajoukkueen toimitusjohtaja Jarmo Kekäläinen ei jäänyt harmittelemaan Filppulan lähtöä. Hän toivottaa pelaajalle parasta lykkyä maailman parhaaseen liigaan.

"Kova menetys hän on tietysti, koska hänelle oli kaavailtu isoa roolia. Toisaalta toivotamme hänelle onnea matkaan, ja toivottavasti hän menestyy siellä", Kekäläinen toteaa.

"Jos hän on joskus palaamassa Suomeen, olemme edelleen erittäin kiinnostuneita hänen palveluksistaan. On hieno asia, että vielä tuossakin iässä saa tilaisuuden tavoitella paikkaa maailman kovimmassa liigassa."

NHL-seurat saivat tehdä Euroopassa sopimuksen alaisina olevien pelaajien kanssa sopimuksia 15. kesäkuuta asti. Filppulan sopimus solmittiin siis aivan siirtoajan takarajalla.

Filppula oli viime kaudella Suomen mestaruuden voittaneen TPS:n yksi parhaista pelaajista. Hän teki oman piste-ennätyksen niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissäkin. Filppula palkittiin myös playoffsien parhaana pelaajana.

Jokerien tiedotteesta / UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Jokerit - logo

Jokerit - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


IlariFilppula

Ilari Filppula

5.11.1981 Vantaa
Tiedot


Ville Kolppanen vahvistamaan Jokereiden maalivahtiosastoa

Ville Kolppanen vahvistamaan Jokereiden maalivahtiosastoa

Maalivahti Ville Kolppanen liittyy Jokereiden vahvuuteen loppukauden kattavalla sopimuksella, joka sisältää lisäksi molemminpuolisen option ensi kaudesta.

Lue lisää
Olavi Vauhkonen palaa Jokereihin

Olavi Vauhkonen palaa Jokereihin

Jokerit on tehnyt kahden kuukauden mittaisen sopimuksen Olavi Vauhkosen kanssa. Hyökkääjä palaa kasvattajaseuraansa 13 vuoden tauon jälkeen.

Lue lisää
Ville Peltonen jatkaa HIFK:n päävalmentajana kevääseen 2026

Ville Peltonen jatkaa HIFK:n päävalmentajana kevääseen 2026

HIFK on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen päävalmentaja Ville Peltosen kanssa. Uusi sopimus on ulottuu kevääseen 2026.

Lue lisää
Puolustaja Hannes Häkkilä jokeripaitaan

Puolustaja Hannes Häkkilä jokeripaitaan

Hannes Häkkilä, 21, siirtyy kauden 2023-24 kattavalla vuokrasopimuksella Liiga-joukkue Jukureista Jokereihin.

Lue lisää
Henrik Haapala jatkaa Jokereissa

Henrik Haapala jatkaa Jokereissa

Jokerit ja Henrik Haapala ovat sopineet hyökkääjän jatkamisesta helsinkiläisseurassa myös kahdella tulevalla kaudella. Uusi sopimus ulottuu kevääseen 2023.

Lue lisää
O´Neill jatkaa pitkään Jokereissa

O´Neill jatkaa pitkään Jokereissa

Jokerit ja Brian O’Neill ovat sopineet hyökkääjän jatkamisesta seurassa kolmen vuoden jatkosopimuksella, joka ulottuu kevääseen 2024.

Lue lisää