Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Jere Intala KaDyyn, Parente ja Radin jättävät Jyväskylän

Jere Intala KaDyyn, Parente ja Radin jättävät Jyväskylän

KaDyn uusin sopimuspelaaja on 25-vuotias tamperelaisen PP-70:n kasvatti JERE INTALA. Kuten monet futsalia seuraavat tietävät, Jere on KaDyssa kaksi Suomen mestaruutta voittaneen TERO INTALAN kaksi vuotta nuorempi pikkuveli.

Jere Intala sai futsaloppinsa PP-70:ssa, jossa hän oli mm. veljensä ja SERGEI KORSUNOVIN kanssa nostamassa joukkuetta Vitosesta Liigaan viidessä vuodessa. Intala muutti opiskelujen perässä Jyväskylään jo vuosi sitten ja siirtyy KaDyyn Lohikosken Pallokerhosta, kuten mm. MARKUS RAUTIAINEN aikanaan.

"Pitkästä loukkaantumisesta toipuneena paluu liigakentille oli jo viime vuonna tähän aikaan mietinnän alla, kun muutto Jyväskylään tuli eteen. Koin sen kuitenkin vielä silloin olevan liian aikaista. Nyt kroppa on pysynyt hyvässä kunnossa ja koin olevani valmis palaamaan liigatasolle. Huipputason valmennus ja erittäin laadukas pelaajamateriaali saivat kilpailuhenkisenä ihmisenä minut lähtemään KaDyn mukaan, kun mahdollisuus siihen avautui", Intala ruotii.

KaDyssa viime kevään ratkaisupelit sekä UEFA:n futsalin Mestarien Liigan pelit Tallinnassa pelannut portugalilaisvahvistus DAVID PARENTE ei jatka Dynamossa. Parenten seuraava osoite ei ole vielä julkista tietoa. Parentelta julkaistiin KaDyn nettisivuilla kaksi haastattelua elokuussa Mestarien Liigan pelien yhteydessä.

Myös yhden kauden KaDyssa pelannut JOONA VALKAMA, 29, jättää seuran.

Myös KaDyn serbivahvistus KRISTIJAN RADIN, 26, on jättänyt Jyväskylän. Suuressa roolissa etenkin 2018-19 mestaruuskauden runkosarjassa pelannut Radin siirtyi Kazakstaniin AFK Aktobeen, jota vastaan KaDy pelasi 2018 lokakuussa UEFA:n Mestarien Liigan Main Roundilla Kroatiassa.

"Olen iloinen, että pääsen pelaamaan yhdessä Euroopan kovimmista liigoista. Kazakstanin mestari Kairat Almaty on maailman kovimpia seurajoukkueita, heitä lähdemme haastamaan. Olen myös onnellinen siitä, että sain auttaa KaDya voittamaan toisen mestaruutensa viime vuonna", Serbian maajoukkuemies Radin kertoo.

Näin ollen KaDyn ainoaksi ulkomaalaisvahvistukseksi jää brasilialainen NEWTON JR. Joukkueen runko on tällä hetkellä pääosin suomalaisia, muissa seuroissa liigapelaajiksi kasvaneita nuorehkoja pelaajia, jotka voivat kehittyä KaDy-ympäristössä vielä suurin harppauksin.

Kesällä KaDyn treenirinkiin liittynyt maalivahti PETTERI LEHTINEN joutuu jättämään koko kilpakauden väliin vamman johdosta. Lehtinen keskittyy toistaiseksi opintoihinsa treenaamisen sijaan.

Dynamon tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Kampuksen Dynamo ry - logo

KaDy - 2018-2019 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2018-2019

Ottelut kaudella 2018-2019

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Champions League -kävijä Kampuksen Dynamo kotiareenalla

Champions League -kävijä Kampuksen Dynamo kotiareenalla

Kampuksen Dynamon miehet jatkavat pistejahtiaan lauantaina 11.11., kun vieraaksi Monitoimitalon ÄSSÄ-Areenalle saapuu TPK Turusta.

Lue lisää
KaDyn miehet kohti ´pohjoisen tuplaa´, lauantaina vastassa FC Kemin tähtisikermä

KaDyn miehet kohti ´pohjoisen tuplaa´, lauantaina vastassa FC Kemin tähtisikermä

UEFA:n futsalin Mestarien Liigan peleistä Kaunasista myöhään sunnuntaina kotiutunut Kampuksen Dynamo pääsee jälleen tien päälle.

Lue lisää
KaDy kohtaa lauantaina Espoossa EBK:n

KaDy kohtaa lauantaina Espoossa EBK:n

Kampuksen Dynamo suuntaa lauantaina vierasreissuun pääkaupunkiseudulle, jossa kohdataan espoolainen EBK.

Lue lisää
Kampuksen Dynamo kaatoi AEL Limassolin 2-7, jatkopaikka on yhä mahdollinen

Kampuksen Dynamo kaatoi AEL Limassolin 2-7, jatkopaikka on yhä mahdollinen

Kampuksen Dynamo otti komean voiton UEFA:n Futsalin Mestarien Liigan Main Roundilla Kaunasissa torstaina. Keskiviikon heikon avausottelun jälkeen KaDy pelasi kuin uudelleensyntyneenä ja selättä Kyproksen mestari AEL Limassolin maalein 2-7.

Lue lisää
KaDy kohtaa sunnuntaina ÄSSÄ-Areenalla hallitsevan mestarin, HIFK:n

KaDy kohtaa sunnuntaina ÄSSÄ-Areenalla hallitsevan mestarin, HIFK:n

KaDyn syyskausi Naisten Futsal-Liigassa jatkuu kotiottelulla, kun Monnarin ÄSSÄ-Areenalle saapuu hallitseva Suomen mestari HIFK.

Lue lisää
KaDy haastaa kotonaan pronssijoukkue YIlveksen

KaDy haastaa kotonaan pronssijoukkue YIlveksen

KaDyn naiset palaavat sunnuntaina Monnarin Ässä-Areenalle, jossa otetaan mittaa Ylöjärven Ilveksestä.

Lue lisää