Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Puolustaja Santeri Salmela Jukureihin

Puolustaja Santeri Salmela Jukureihin

Jukurien puolustus saa lisää kokoa ja ulottuvuutta, kun puolustaja Santeri Salmela, 19, liittyy joukkueen vahvuuteen. Jukurit ja Salmela ovat solmineet 1+2-vuotisen sopimuksen, jossa optiovuodet ovat seuraoptioita.

Salmela on ikäisekseen kokenut pelaaja, sillä hän on yli 80 poikien ja nuorten maaottelun lisäksi pelannut neljällä kaudella Liigaa KooKoossa ja KalPassa yhteensä 66 ottelua. Viime kaudella Salmela pelasi pääasiassa Mestiksessä Jokipojissa (43 ottelua, 6+7=13).

Jukurien urheilujohtaja Jukka Holtari luonnehtii Salmelaa (186 cm, 87 kg) hyvin liikkuvaksi ja ulottuvaksi yleispuolustajaksi ja laadukkaaksi alivoimapelaajaksi. Salmelan joukkuepelaamisen taidoista ja haluista kertoo puolestaan se, että hän on ollut useissa juniorijoukkueissaan kapteenistossa. Näin oli myös vuonna 2018, jolloin Salmela oli voittamassa U18 MM-kultaa Suomen joukkueessa.
- Näinä roolipelaamisen erikoisosaajien aikoina on mukavaa, kun joku puolustaja osaa tehdä kaikkia hommia. Puolustaa, avata peliä, tukea hyökkäystä sujuvalla luistelulla, tappaa jäähyjä ja antaa myös marraskuun toisena tiistaina esimerkin arjessa toimimisesta. Salmelassa näemme tällaisen pelaajan, Holtari sanoo.

Salmelan erinomaisesti Kouvolan-vuosilta tunteva Jukurien valmentaja Jari Kauppila vahvistaa pelaajassa olevan runsaasti suoritusvarmuutta, esimerkillisyyttä ja johtajuutta, vaikka kyseessä on vielä nuori ammattilainen. Ensimmäiset ottelut Salmela pelasti Liigassa jo 16-vuotiaana.
- Hänen urakehitykselleen teki hyvää pelata viime kaudella isossa roolissa Mestiksessä, jossa kiekollinen peli kehittyi sekä peliaktiivisuus ja itseluottamus kasvoivat. A-juniori-iässä hän oli parilla kaudella runsaasti Liiga-joukkueen mukana, mutta melko pienellä peliajalla. Nyt kehitystä on kiritty kiinni, Kauppila kuvaa.

Lappeenrannasta 5-vuotiaana Kouvolaan muuttanut ja KooKoossa juniorivuotensa kiekkoillut Salmela sanoo saapuvansa Mikkeliin erittäin innoissaan ja odottavaisena.
- Olen kuullut paljon hyvää organisaatiosta ja siitä, että täällä tehdään laadukkaasti töitä. Tosi hyvällä fiiliksellä olen.

Salmela itse listaa omiksi vahvuuksiksi ainakin jämäkän puolustuspelaamisen omassa päässä ja alivoimalla. Viime kausi Jokipojissa toi varmuutta omaan pelaamiseen lisää, Salmela sanoo.
- Oli tosi kehittävää, kun pääsi pelaamaan ehjän kauden miesten pelejä. Aiemmin olen ollut sekä A-nuorten että Liiga-joukkueen mukana, joten nyt keskittyminen pääasiassa yhteen joukkueeseen vei omaa peliä eteenpäin paljon. Haluan kehittää Jukureissa itsestäni entistä monipuolisempaa ja pisteidenkin valossa tehokkaampaa pelaajaa.

Jukurit ja KooKoo ovat olleet perinteisesti toistensa rakkaita vihollisia, joten tuleeko seuran vaihtamisesta lisälatausta myös omaan työhön?
- Kyllä varmasti. Aina Jukureita vastaan pelatuissa paikallisotteluissa on ollut oma spesiaali tunnelmansa, mutta nyt itsellä on niihin vielä erityinen fiilis. Odotan kyllä innolla, että pelit pääsevät alkamaan, Salmela sanoo.

Salmela liittyy Jukurien harjoitusvahvuuteen Mikkelissä tänään maanantaina, kun joukkue aloittaa yhteisen pienryhmäharjoittelun.

Lähde: jukurit.fi


Takaisin edelliselle sivulle


Mikkelin Jukurit - logo

Jukurit - 2018-2019 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2018-2019

Ottelut kaudella 2018-2019

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



SHL-konkari Joachim Rohdin vahvistaa Jukurien hyökkäystä

SHL-konkari Joachim Rohdin vahvistaa Jukurien hyökkäystä

Jukurit on solminut yksivuotisen sopimuksen ruotsalaishyökkääjä Joachim Rohdinin, 28, kanssa. Rohdin on pelannut Ruotsin korkeimmalla sarjatasolla SHL:ssa 11 kaudella yhteensä yli 500 runkosarja- ja playoffs-ottelua ja voittanut kertaalleen SHL:n mestaruuden.

Lue lisää
Tsekkihyökkääjä Simon Stransky Jukureihin

Tsekkihyökkääjä Simon Stransky Jukureihin

Jukurien hyökkäys vahvistuu 22-vuotiaalla t¹ekkiläisellä ©imon Stránskýllä. Jukurit on solminut pelaajan kanssa kaksivuotisen, kevääseen 2022 ulottuvan sopimuksen.

Lue lisää
Jukurit pelaa kotimaan harjoitusottelut KHL-, Liiga- ja Mestis-joukkueita vastaan

Jukurit pelaa kotimaan harjoitusottelut KHL-, Liiga- ja Mestis-joukkueita vastaan

Jukurit kohtaa kotiharjoitusotteluissa KHL-joukkue HK Vitjazin, KalPan ja Ilveksen. Eteläsavolaisittain kiinnostava ottelu on SaPKon ja Jukurien kohtaaminen Savonlinnassa.

Lue lisää
Ruotsalaissentteri Fredric Weigel Jukureihin

Ruotsalaissentteri Fredric Weigel Jukureihin

Keskushyökkääjä Fredric Weigel, 26, siirtyy Tukholman AIK:sta Mikkelin Jukureihin yhden vuoden mittaisella sopimuksella.

Lue lisää
Anttoni Honka vahvistamaan Jukuripuolustusta loppukaudeksi

Anttoni Honka vahvistamaan Jukuripuolustusta loppukaudeksi

Puolustaja Anttoni Honka, 18, saapuu vuokralle JYPistä Jukureihin loppukaudeksi 2018-19. Honka liittyy Jukurimiehistöön välittömästi.

Lue lisää
Jukureille kuusi uutta jatkosopimusta

Jukureille kuusi uutta jatkosopimusta

Mikkelin Jukurit on solminut jatkosopimuksia sekä käyttänyt seuraoptioitaan pelikaudelle 2019-20.

Lue lisää