Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Mikko Saarnio palaa Luistinseuraan

Mikko Saarnio palaa Luistinseuraan

Miesten edustusjoukkueen toissakauden kapteeni Mikko Saarnio palaa Sveitsissä vietetyn vuoden jälkeen OLS:n miesten paitaan. Saarnion sopimus Luistinseuran kanssa on yksivuotinen.

Saarnion jatkon lisäksi seura ja viime kauden päävalmentaja Jani Lipsanen ovat sopineet valmentajasopimuksessa olleen optiovuoden käyttämisestä.

"Mikon paluu on erittäin mieluisa uutinen meille. Hän on juuri sellainen pelaaja, joita haluamme joukkueeseen takaisin saada. Jo ensimmäisistä keskusteluista lähtien on ollut selvää, että Mihu välittää siitä, että menemme edustusjoukkueena ja seurana salibandyn osalta eteenpäin", Lipsanen iloitsee.

Saarnio uskoo, että vuosi kaukana tutuista maisemista teki hyvää.

"Vuosi Sveitsissä oli hieno ja avartava kokemus. Oppia sai paljon itsestä ihmisenä ja etenkin urheilijana, kun sai tehdä urheilua melko ammattimaisesti. Luonnollisesti uusi ympäristö toi mukanaan myös uutta näkökulmaa ja virikettä itse lajiinkin", Saarnio kommentoi kulunutta vuotta.

Vaikka etäisyyttä oli keltasinisiin kauden aikana kilometreissä reilusti, seurasi Saarnio joukkueen edesottamuksia tiiviisti niin tulosten kuin livelähetysten välityksellä.

"Lähtökohdat kauteen eivät varmasti olleet helpot ja syyskausi oli vaikea, mutta erittäin suuri hatunnosto joukkueelle siitä, millaisen kauden se pystyi pelaamaan. Moni pelaaja nosti tasoaan reilusti, ja tästä onkin hyvä lähteä tulevaan kauteen, kun joukkue on ilmeisesti pysymässä hyvin kasassa."

Saarnio odottaakin innolla tulevaa.

"Vaikka vuosi Sveitsissä oli hieno kokemus ja mahdollisti urheiluun panostamisen henkilökohtaisesti ammattimaisemmin kuin aiemmin, niin jollain tapaa kaipasi sitä joukkueharjoittelukulttuuria, joka Suomessa ja OLS:ssa on. Tyytyväinen olen, että siviilipuolen asiat järjestyivät niin, että Ouluun ja Olssiin palaaminen oli mahdollista. Mitä seuran ja valmennuksen kanssa on ehditty jo asioista keskustella, niin vaikuttaa joukkue ja asiat sen ympärillä olevan jo varsin hyvässä vaiheessa tarjoten hyvät lähtökohdat aloittaa harjoittelu tulevaa kautta kohden. Uskon, että joukkueen sisällä voidaan kehittää toimintaa ja nostaa vaatimustasoa muutama pykälä. Erityisesti tuohon asiaan haluan tuoda oman panokseni niin kentällä kuin kopissakin.

Saarnion lisäksi OLS on solminut 1+1 mallisen sopimuksen maalivahti Ville Mestarin kanssa. Sopimusten myötä miesten edustusjoukkueella on nyt kasassa 17 pelaajasopimusta ja lisää päästään Lipsasen mukaan julkaisemaan pian.

"Tilanne on ollut jo pitempään sellainen, että joukkueen ensi kauden runko on ollut kasassa. Ringin lopullinen koko tullee olemaan 22 pelaajaa plus maalivahdit, joten muutama paikka on vielä porukassa täyttämättä. Tavoitteena on kasata hieman tätä kautta laajempi materiaali ja toivottavasti onnistutaan luomaan joukkueeseen kova kilpailutilanne pelipaikoista. Itse näen, että se on meidän edustusjoukkueen arjen parantumisen kannalta tärkeää", Lipsanen sanoo.

Lähde: OLS.fi


Takaisin edelliselle sivulle


Oulun Luistinseura ry - logo

OLS - 2018-2019 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2018-2019

Ottelut kaudella 2018-2019

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kalle Keskitalo lainalle Sveitsistä OLS-paitaan

Kalle Keskitalo lainalle Sveitsistä OLS-paitaan

Alkukauden ajan Sveitsin NLB-liigassa UCH Sarganserlandia edustanut Kalle Keskitalo liittyy OLS:n riveihin toistaiseksi voimassaolevalla lainasopimuksella. Sveitsissä pelit ovat koronatilanteen vuoksi tauolla, joten Keskitalo on ollu jo tovin kotiseudullaan Oulussa.

Lue lisää
Salibandyseura Rankat Ankat lähtee uuteen kauteen uudistuneella ilmeellä

Salibandyseura Rankat Ankat lähtee uuteen kauteen uudistuneella ilmeellä

Naisten Salibandyliigajoukkueen valmennus uudistuu kokonaan ja joukkueen päävalmentajana aloittaa Petri Turunen.

Lue lisää
Naumasen aikakauteen lähdetään pienin pelaajamuutoksin

Naumasen aikakauteen lähdetään pienin pelaajamuutoksin

Miesten edustusjoukkueen valmistautuminen tulevaan kauteen on yhteisharjoittelun osalta vielä jäissä, mutta taustalla joukkueen kasaaminen on edennyt lähes päätepisteeseensä.

Lue lisää
Jani Lipsasesta OLS Salibandyn uusi päätoiminen työntekijä ja miesten edustusjoukkueen päävalmentaja

Jani Lipsasesta OLS Salibandyn uusi päätoiminen työntekijä ja miesten edustusjoukkueen päävalmentaja

OLS Salibandy on valinnut uudeksi päätoimiseksi työntekijäksi SB Vaasassa kaksi viime kautta miesten edustusjoukkueen päävalmentajana ja seuratyöntekijänä toimineen Jani Lipsasen.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää