Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pesäkarhut päätti runkosarjan voittoon

Pesäkarhut päätti runkosarjan voittoon

 

Pesäkarhut päätti runkosarjansa tyylillä, kun ensimmäisen Superpesis-kautensa päättänyt Kajaani jäi porilaisten jalkoihin suoraan kahdessa jaksossa. Kolmen pisteen voiton kautta Pesäkarhut varmisti kotiedun sunnuntaina käynnistyviin puolivälieriin Manse PP:tä vastaan.

– Tavoitteenamme oli saada kotietu tuleviin pudotuspeliotteluihin ja onnistuimme siinä kolmen pisteen voitolla! Nyt on todella hyvä fiilis, iloitsi Pesäkarhujen parhaana palkittu Emilia Itävalo, joka vahvan ulkopelin lisäksi tehtaili ottelussa yhden juoksun ja toi kolme.

Pesäkarhujen laaja onnistujarintama sisäpelissä toteutui myös tänään, sillä kaikki kaksitoista pelaajaa oli mukana juoksujen tekemisessä. Pistehirmuina toimivat ykköspalkittu Itävalon lisäksi Susanne Ojaniemi (3 lyötyä, 2 tuotua), Milla Jakonen (3 lyötyä), Susanna Puisto (4 lyötyä, 2 tuotua), Milla Lindström (3 tuotua) ja Henna Juka (3 tuotua).

– Kajaani lahjoitti meille tänään juoksuja heidän kannalta pahoissa kohdissa jaksojen aluissa. Sen jälkeen me kuitenkin esittelimme paljon hienoja lyöntejä suoraan merkistä väliin, kehui Pesäkarhujen pelinjohtaja Sami Österlund.

Kajaanin pelinjohto ei puolestaan ollut yhtä tyytyväinen omiensa suoritukseen kauden viimeisessä ottelussaan.

– Tämä oli meiltä kauden huonoin peli. Olisi olla mukavampaa lopettaa kausi nappipeliin, mutta nyt vain harmittaa tällainen esitys kotiyleisön edessä, harmitteli Kajaanin pelinjohtaja Saku Komulainen.

Pesäkarhut pääsi ottelussa peluuttamaan koko rivistöään ja hakemaan nostetta rankkoihin playoff-otteluihin.

– Tämä oli erikoinen peli. Kun omalle porukalle tulee paljon juoksuja, niin herkästi tulee ajatuskatkoja, merkkivirheitä ja kaari hiljenee. Tänään kävi niin myös meille, mutta suotakoon se tällä kertaa. Nyt keräämme hetken voimia sunnuntaina starttaavaa uutta sarjaa varten, kertasi Österlund.

Pesäkarhujen pelit jatkuvat sunnuntaina Porissa, kun vastaan asettuu ensimmäisessä puolivälieräottelussa Manse PP. Ottelu alkaa klo 18:00.

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Pesäkarhujen joukkueeseen saadaan ensi kaudella neljä loistavaa pelaajaa Oulusta, kun Emilia ja Annika Linnan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Eveliina Lämsä sekä Johanna Pirskanen.

Lue lisää
Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Ensi kauden ensimmäiset pelaajajulkistukset pitävät sisällään niin tuttuja pelureita, kuin uusia kasvojakin.

Lue lisää
Tammi Cup 2021 on peruttu

Tammi Cup 2021 on peruttu

Vallitsevan koronatilanteen ollessa epävarma, tapahtuman järjestäminen vastuullisesti ei ole mahdollista.

Lue lisää
Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 10. marraskuuta järjestämässään tiedotustilaisuudessa toistaiseksi viimeiset pelaajasopimuksensa kaudelle 2021. Sopimukset olivat Kaisa-Maija Rosvallin vuoden mittainen jatkosopimus ja Mynämäeltä Poriin siirtyvän Henna Nurmen 1+1 -mittainen sopimus.

Lue lisää
Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 3. marraskuuta kaksi sopimusta kaudelle 2021. Vuoden 2019 naispesäpalloilija Emilia Itävalo sekä kesän 2020 lyöjäkuningatar Susanna Puisto tekivät molemmat vuoden mittaiset jatkosopimukset porilaisseuran kanssa.

Lue lisää
Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Pesäkarhut julkaisi keskiviikkona 28. lokakuuta kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2021. Toinen sopimuksista oli Pinja Arbeliuksen 1+1-muotoinen jatkosopimus ja toinen uutena pelaajana Pesäkarhuihin liittyvän Eveliina Topparin 1-vuotinen sopimus.

Lue lisää