Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pesäkarhut voiton siivittämänä kohti juhannusta

Pesäkarhut voiton siivittämänä kohti juhannusta

Aurinkoisella Laguunilla Pesäkarhut kävi Kempeleen Kirin kanssa tasaisen väännön viimeisistä pisteistä ennen juhannustaukoa. Molemmilla joukkueilla keppi osui palloon ja juoksuja nähtiinkin ottelun aikana kiitettävä määrä. Otteluvoiton kuitenkin Pesäkarhut nappasi tuliaisiksi ja juhannustauolle lähdettiin kolmen pisteen saattelemana. 

Avausjuoksun ottelussa tekee Pesäkarhujen nopeajalkainen etenijäjokeri MILLA LINDSTRÖM, kun lyöntivuorossa on lukkari NOORA MATIKKA. Ottelun kolmesta kunnarista ensimmäisen täräyttää kentän kakkospuolelle KAISA-MAIJA ROSVALL, siirtäen Pesäkarhut 0-2 johtoon. 

Kempeleen Kiri ei annna kuitenkaan vieraiden kauaa levätä laakereillaan vaan kirii ensin tasoihin HENNA TÄHTILÄN kunnarin siivittämänä ja sitten 4-2 lukemiin ohi, kun kotiutuksessa onnistuvat JUTTA MYLLYNIEMEN lisäksi myös SARA-ELLA KEMPPAINEN ja NEEA MIKKOLA. 

Enimmäinen jakso on molemmilta joukkueilta tasaista vääntöä, ja pian tilanne onkin jälleen tasan, kun HENNA JUKA karkaa harhaheiton turvin kotipesään ja hyvin sekä sisä- että ulkopelissä kunnostautunut Matikka kotiuttaa ROOSA TÖRMÄSEN. 

Pesäkarhujen kotikentällä harvinaisista kunnareista päästään Kempeleen Laguunilla nauttimaan kolmannen kerran, kun EVELIINA TUOMINEN lyö pallon läpi ja kirmaa kolmoselle, vieden Pesäkarhut 4-5 johtoon. 

Kolmannen tasoittavalla vuorolla SUSANNA PUISTO ja Törmänen viimeistelevät jaksovoiton kotiuttaessaan Jukan ja EMILIA LINNAN. Kempeleen viimeisellä lyöntivuorolla Pesäkarhut keräilee nopeasti palot kasaan ja vie ensimmäisen jakson lukemin 4-7. 

Toisella jaksolla lyöntipeli oli hieman maltillisempaa. Pesäkarhut kuitenkin siirtyy heti ensimmäisellä vuoroparilla 0-2 johtoasemaan, kun Juka saa vapaataipaleen kotipesään ja Puisto kotiuttaa EMILIA ITÄVALON. 

Kempeleen ajolähtöä kolmannen vuoroparin tasoittavalla lähtee purkamaan Kemppainen ja kotijoukkueen avauspiste toiselle jaksolle saadaan tehtyä. Kempele aloittaakin kirin ja kuroo vieraiden johdon tiukkoihin 2-3 lukemiin. 

Pesäkarhut ei tästä kuitekaan hätäänny, vaan lyöjäjokeri Puiston lyönti osuu hienosti keppiin ja SUSANNE OJANIEMI kiitää kotiin, napaten tärkeän 2-4 pisteen juuri ennen kotijoukkueen viimeistä sisävuoroa. 

Ottelussa kaksi juoksua tuonut ja yhden lyönyt Mikkola kotiuttaakin neljännen tasoittavassa vuorossa SANNI SYRJÄLÄN, tuoden kotijoukkueen vain juoksun päähän Pesäkarhuista. 3-4 tilanteessa RIA OJALA lyö vaarallisen näköisesti ja etenee kakkospesälle saakka, mutta Pesäkarhujen ulkokentällä Juka saa kuitenkin pallon käsiinsä rauhoittaen tilanteen, eikä kunnaria ehditä kiertämään. 

Pesäkarhujen ykköspalkittu Juka on hyvillä mielin siitä, että vaiherikkaasta pelistä huolimatta joukkue sai tehtyä sen mitä piti, ja voitto lähti Pesäkarhujen mukana Poriin. 

- Nähtiin paljon laadukkaita lyöntejä ja käänntettiin ottelu meidän voitoksi, niin kuin pitikin, Juka iloitsee. 

Kotijoukkueen ykköspalkittu Tähtilä on harmissaan ettei Kempeleen Kiri saanut mahdollisuuksista huolimatta käännettyä ottelua voitoksi. 

- Hyvä fiilis oli hyvä pelata niin harmittaa tietenkin että pisteitä ei saatu, Tähtilä toteaa. 

Pelinjohtaja SAMI ÖSTERLUND analysoi porilaisten olleen hyvässä lyöntivireessä tänään, mutta etenemisvirheitä sattui laskujen mukaan 11-13. Kunnari on Österlundin mukaan raaka, varsinkin nollatilanteessa kunnaria seuraavan jatkumon vuoksi. 

- Kempelekin löi tänään hyvin. Jukalta oli hieno haku, kun Ojala yritti juosta kunnaria, se oli pisteen arvoinen suoritus meille, Österlund sanoo. 

Kempeleen pelinjohtaja MIKA TAKALAHTI kehuu sopimuksen mukaan Pesäkarhuilta lainassa olevan lukkari MINTTU VETTENRANNAN tuuraajaksi tullutta JENNI NÄTTISTÄ. Nättinen pelasi ensimmäisen Superpesisottelunsa ja suoriutui Takalhden mukaan mallikkaasti. 

- Päästiin hyvin toisen vuoron alussa tekemään painetta Porille, mutta sitten itse hieman töpeksittiin kun heitettiin kakkostilanteen harhalla piste ja menetettiin hieman turhaan johtoasema siitä, Takalahti harmittelee. 

Revanssi ottelusta nähdään jo melko nopeasti juhannustauon jälkeen, kun Kempeleen Kiri saapuu Poriin viikon päästä keskiviikkona. 

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Pesäkarhujen joukkueeseen saadaan ensi kaudella neljä loistavaa pelaajaa Oulusta, kun Emilia ja Annika Linnan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Eveliina Lämsä sekä Johanna Pirskanen.

Lue lisää
Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Ensi kauden ensimmäiset pelaajajulkistukset pitävät sisällään niin tuttuja pelureita, kuin uusia kasvojakin.

Lue lisää
Tammi Cup 2021 on peruttu

Tammi Cup 2021 on peruttu

Vallitsevan koronatilanteen ollessa epävarma, tapahtuman järjestäminen vastuullisesti ei ole mahdollista.

Lue lisää
Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 10. marraskuuta järjestämässään tiedotustilaisuudessa toistaiseksi viimeiset pelaajasopimuksensa kaudelle 2021. Sopimukset olivat Kaisa-Maija Rosvallin vuoden mittainen jatkosopimus ja Mynämäeltä Poriin siirtyvän Henna Nurmen 1+1 -mittainen sopimus.

Lue lisää
Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 3. marraskuuta kaksi sopimusta kaudelle 2021. Vuoden 2019 naispesäpalloilija Emilia Itävalo sekä kesän 2020 lyöjäkuningatar Susanna Puisto tekivät molemmat vuoden mittaiset jatkosopimukset porilaisseuran kanssa.

Lue lisää
Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Pesäkarhut julkaisi keskiviikkona 28. lokakuuta kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2021. Toinen sopimuksista oli Pinja Arbeliuksen 1+1-muotoinen jatkosopimus ja toinen uutena pelaajana Pesäkarhuihin liittyvän Eveliina Topparin 1-vuotinen sopimus.

Lue lisää