Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Vaiherikas paikalliskamppailu

 
Vaiherikas paikalliskamppailu

FBT Pori ja SBS Pori tarjosivat lauantaina paikalle saapuneille lähes 500 katsojalle vaiherikkaan ottelun. Kotijoukkueena esiintynyt FBT Pori otti vahvan otteen vastustajasta voittamalla ensimmäisen erän lopulta numeroin 4-1. Toisessa erässä jäähyt astuivat kehiin. Oman osansa sai myös SBS Porin valmentaja Ismo Läntinen, jonka tuomarikaksikko poisti vaihtopenkiltä ajassa 24.53. Heikosta avauserästä sisuuntunut SBS taisteli itsensä toisessa erässä takaisin taistelemaan ottelun voitosta. Kolmannen erän alkaessa tulostaululla paloivat kotijoukkueen 5-4 johtonumerot. Kolmannessa erässä SBS onnistui ensin nousemaan tasoihin ja 52.34 peliminuutin kohdalla ensimmäistä kertaa johtoon. FBT Pori onnistui kuitenkin vielä tasoittamaan ottelun Hannu Katilan osumalla ajassa 57.55. Kotijoukkueen onnistujiin lukeutuvat hyökkääjät Hannu Katila (3+0) ja Janne Kujansuu (0+3), sekä erinomaisesti pelannut maalivahti Tomi Collander. SBS:n tehokkaimpina häärivät puolustajat Timo Kumlander ja Henri Mikkilä. Molemmat pelaajat viimeistelivät joukkueelleen kaksi maalia. Myös hyökkääjä Petri Ahola keräsi kaksi tehopistettä (1+1). Joukkueet kohtaavat vielä kertaalleen tällä kaudella. Viimeinen paikallispeli pelataan 18.2.2007.

Katso ottelun kuvagalleria 1 (kuvaaja: Mikko Knuutila)
Katso ottelun kuvagalleria 2 (kuvaaja: Juha Saastamoinen)

FBT Porin tehopisteet:
Hannu Katila 3+0
Janne Kujansuu 0+3
Teemu Helin 1+1
Ville Salonen 1+0
Kristian Krannila 1+0
Juuso Aho 0+1

SBS Porin tehopisteet:
Timo Kumlander 2+0
Henri Mikkilä 2+0
Petri Ahola 1+1
Mikael Boelius 1+0
Tommi Kumlander 0+1
Timo Heinilä 0+1
Ilkka Virtanen 0+1
Tommi Toivola 0+1
Toni Läntinen 0+1

UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


FBT Pori - logo

FBT Pori - 2006-2007 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2006-2007

Ottelut kaudella 2006-2007

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


PetriAhola

Petri Ahola

4.1.1976
Tiedot

TomiCollander

Tomi Collander

13.2.1980 Pori
Tiedot

HannuKatila

Hannu Katila

28.10.1980 Noormarkku
Tiedot

JanneKujansuu

Janne Kujansuu

18.7.1979
Tiedot

TimoKumlander

Timo Kumlander

Tiedot

IsmoLäntinen

Ismo Läntinen

Tiedot

HenriMikkilä

Henri Mikkilä

31.1.1978
Tiedot


Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää
Karhuille uusi sopimuspelaaja

Karhuille uusi sopimuspelaaja

Karhut on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen puolustaja Paavo Kankaanpään kanssa.

Lue lisää
Karhut ottaa lauantaina mittaa Limingan Niittomiehistä

Karhut ottaa lauantaina mittaa Limingan Niittomiehistä

Karhut lähtee lauantaina pohjoisiin LNM:n vieraaksi. Liminkalaiset esittivät marraskuussa vahvoja otteita Porissa, vieden tiukan väännön ja pisteet mukanaan lukemin 3-4.

Lue lisää
Arvid Vonk jatkaa Karhuissa

Arvid Vonk jatkaa Karhuissa

Viime kaudella Karhuissa 23 ottelussa pelannut Arvid Vonk on solminut vuoden jatkosopimuksen Karhujen kanssa. Vonk on tärkeä palanen Karhujen joukkuetta myös ensi kaudella.

Lue lisää
Roni Tuomela ja Karhut jatkosopimukseen

Roni Tuomela ja Karhut jatkosopimukseen

Viimeisimpinä pelaajina vuoden jatkosopimuksen on kirjoittanut Salibandyliigakokemustakin omaava Karhujen kasvatti Roni Tuomela.

Lue lisää
Karhuille kaksi jatkosopimusta

Karhuille kaksi jatkosopimusta

Porilaisjoukkueen riveissä tulevalla kaudella jatkavat Heikki Vanhatalo ja Henry Stenfors.

Lue lisää