Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lukko kärsi niukan tappion Turussa

 

Lukko kärsi niukan tappion Turussa


OTTELUN TEEMA

Rauman Lukko matkasi Turun Palloseuran vieraaksi tiistaiseen SM-liigan otteluun. Runkosarja alkaa lähestyä päätöstään, joten senkin puolesta pelataan tärkeitä otteluita. Illan asetelmiin lisämausteen teki se seikka, että sarjataulukossa Tepsin ja Lukon erotti vain neljä sarjapistettä.

Lukko lähti hienoisena altavastaajana haastamaan Palloseuraa. Raumalaiset aloittivat vahvasti ja ottelu etenikin tasaisesti lähes päätösvihellykseen asti. Lopulta TPS onnistui tekemään voittomaaliksi jääneen osuman viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa. Lukon hurja loppukiri ei tuonut enää tasoitusta ja kaikki kolme sarjapistettä jäivät Turkuun lukemin 4-3 (1-2, 1-1, 2-0).

ILLAN ELIITTIÄ

Lukon parhaimmistoon nousi nelosketju, joka onnistui viimeistelemään joukkueen kolmesta osumasta kaksi. Kahden pisteen iltaa viettivät Mark Bomersback tehoin 1+1 ja Jarkko Kauvosaari kahden maaliin johtaneen syötön kera. Ketjun kolmas lenkki Eero Elo antoi hyvää taustatukea viimeistelemällä 2-1-hyökkäyksen päätteeksi kauniin osuman.

Lukon kolmannen maalin viimeisteli Teemu Nurmi. Tässä vaiheessa Lukon kannalta näytti vielä todella hyvältä, sillä Nurmen maali syntyi alivoimalla aivan toisen erän loppuun. Osuma siirsi Lukon 2-3-johtoon.

OTTELUN RATKAISU

Päätöserän alun nukahdus maksoi Lukolle johtoaseman. Erä ehti vanheta vain minuutin kun löysä puolustaminen aiheutti takaiskun ja peli oli tasan. Voittomaaliksi jäänyt 4-3-osuma syntyi vaarattoman näköisestä tilanteesta kun yllättävän vedon jälkeinen paluukiekko tuli Marko Virtalan lapaan, eikä mies erehtynyt.

TULEMAN PITÄÄ

Seuraavat tärkeät pisteet ovat Lukolle tarjolla torstaina kun Kivikylän Areenalle saapuu vieraaksi JYP. Ottelu alkaa 18:30.

Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


MarkBomersback

Mark Bomersback

8.7.1982 Rochester, Alta, CAN
Tiedot

EeroElo

Eero Elo

26.4.1990 Rauma
Tiedot

JarkkoKauvosaari

Jarkko Kauvosaari

17.10.1983 Ylitornio
Tiedot

TeemuNurmi

Teemu Nurmi

24.2.1985 Tampere
Tiedot


Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Kanadalainen Steven Jandric saapuu vahvistamaan Lukon hyökkäystä 1+1-vuotisella sopimuksella. Jälkimmäinen sopimusvuosi sisältää seuran option.

Lue lisää
Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Puolustaja Samuli Piipponen siirtyy Lukkoon Jukureista loppukauden ajaksi. Vuonna 1993 syntynyt leftin pakki on kuluvalla kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 3+5. Rangaistusminuutteja on kertynyt samassa ajassa 40.

Lue lisää
Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Rauman Lukon hyökkääjä Aleksi Saarela jatkaa Lukossa kauden 2020-21 loppuun. Aleksi Saarelalla oli entuudestaan koko kauden kattava sopimus Lukon kanssa, mutta sopimus sisälsi mahdollisuuden siirtyä myös NHL:ään.

Lue lisää
Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Lupaava virolaiskiekkoilija Robert Arrak, 21, on tehnyt 1+2-vuotisen sopimuksen Lukon kanssa. Viime kaudella Alps Hockey Leaguessa itävaltalaista RB Hockey Juniorsia edustanut Arrak tulee lähtökohtaisesti vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta.

Lue lisää
Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

25-vuotias tsekkipuolustaja Lukas Klok saapui Raumalle viime kaudella KHL-seura Slovan Bratislavasta.

Lue lisää
Daniel Audette Lukon riveihin

Daniel Audette Lukon riveihin

Seuran keskikaista täydentyy huippuvahvistuksella kun 24-vuotias Daniel Audette siirtyy Raumalle vuoden sopimuksella.

Lue lisää