Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Janne Ojanen valmiina kaukaloon viikon päästä

 
Janne Ojanen valmiina kaukaloon viikon päästä


Koko alkukauden sivussa peleistä ollut Tappara-ikoni Janne Ojanen on valmis palaamaan kaukaloon, kun kirvesrinnat kohtaavat viikon päästä tiistaina kotiottelussa Porin Ässät. Ojanen loukkasi takareitensä viime tammikuussa ja on sen jälkeen käynyt läpi pitkän kuntoutusjakson.

- Tiistaina Ässiä vastaan olisi tarkoitus pelata, jos vaan mahdun kokoonpanoon, Ojanen kertoi vaatimattomaan tapaansa.

- Jalka on kuntoutunut hyvin eikä se ole pitkään aikaan antanut enää mitään merkkejä itsestään. Peruskunto on ihan yhtä hyvä kuin se aina on ollut, mutta pelituntuma tietysti on varmasti alussa vähän hakusessa.

Tapparan päävalmentaja Mikko Saarinen kertoi käyttäneensä paljon aikaa miettiessään Ojaselle ketjukavereita tulevaan paluuotteluun. Mietinnän tuloksia hän ei vielä paljastanut. Valmentaja myös toivoo, ettei yhdeltä pelaajalta odotettaisi ihmeitä.

- Viime aikoina ollaan pelattu huonosti. Toivottavasti nyt kukaan ei ajattele, että Janne tulisi ja yksin kääntäisi kurssin. On kuitenkin selvää, että hän on meille vahvistus ja saa muut ympärillään pelaamaan paremmin, Saarinen sanoi.

Ojanen on SM-liigan kaikkien aikojen pistepörssissä tasapisteissä ykkösenä olevan Arto Javanaisen kanssa. Kummallakin on 792 tehopistettä, mutta Javanainen on ykkösenä enempien maaliensa ansiosta. Seuraavan tehopisteensä myötä Ojanen siirtyy yksin kärkipaikalle.

Tapparan tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Tappara - logo

Tappara - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


JanneOjanen

Janne Ojanen

9.4.1968 Tampere
Tiedot


Vilho Heikkinen vuokrasopimuksella Forssan Palloseuraan

Vilho Heikkinen vuokrasopimuksella Forssan Palloseuraan

Tapparan maalivahti Vilho Heikkinen siirtyy lyhyellä vuokrasopimuksella Forssan Palloseuran riveihin. Pitkän kuntoutusjakson jälkeen pelikuntoon toipunut maalivahti torjuu kiekkoja vuokralla Mestiksessä 28.11. saakka.

Lue lisää
Santeri Virtanen ja Adam Rockwood Ilvekseen

Santeri Virtanen ja Adam Rockwood Ilvekseen

Ilves vahvistaa rivejään kahdella hyökkääjällä. SaiPasta Ilvekseen siirtyvän Santeri Virtasen, 21, sopimus kattaa loppukauden lisäksi kaudet 2021-2023. Ruotsalaisseura MODO Hockeystä saapuvan Adam Rockwoodin, 25, sopimus on loppukauden mittainen.

Lue lisää
Ilves vahvistaa rivejään puolustaja Anssi Salmelalla

Ilves vahvistaa rivejään puolustaja Anssi Salmelalla

Ilves on tehnyt puolustaja Anssi Salmelan, 36, kanssa sopimuksen, joka kattaa aluksi helmikuun. Kokenut ja menestynyt puolustaja liittyy Ilveksen joukkueeseen ensi viikon alussa.

Lue lisää
Maksim Matushkin Tapparan puolustukseen

Maksim Matushkin Tapparan puolustukseen

Tappara on tehnyt loppukautta koskevan pelaajasopimuksen 30-vuotiaan Maksim Matushkinin kanssa.

Lue lisää
Lukas Dostal siirtyy Anaheim Ducksin organisaatioon

Lukas Dostal siirtyy Anaheim Ducksin organisaatioon

NHL-seura Anaheim Ducks on käyttänyt Luká¹ Dostálin, 20, lainasopimukseen sisältyneen oikeutensa ja kutsunut t¹ekkimaalivahdin liittymään organisaatioonsa.

Lue lisää
Joona Koppanen lainalle Ilvekseen

Joona Koppanen lainalle Ilvekseen

NHL-seura Boston Bruinsin sopimuspelaaja Joona Koppanen, 22, palaa Ilvekseen toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella. Alkukauden Ilveksen yhteistyöseura KOOVEE:ssa pelannut hyökkääjä on vapaa liittymään joukkueeseen perjantaina.

Lue lisää