Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Jussi Salonoja palaa Bluesin johtoon

 
Jussi Salonoja palaa Bluesin johtoon

Jääkiekkoseura Espoo Bluesin pitkäaikaisiin taustavoimiin kuuluva Jussi Salonoja on hankkinut takaisin Bluesin koko osakekannan ja tekee paluun seuran toimitusjohtajaksi. Väistyvä toimitusjohtaja Markus Lindström ei jatka Bluesin palveluksessa.

Markus Lindströmin sopimuksen kesto on ollut seuran hallituksen tiedossa jo sopimusta allekirjoittaessa.

Salonojan tärkeimpiin tehtäviin kuuluu seuran talouden tervehdyttäminen sekä omistuspohjan laajentaminen. Urheilullisella puolella Blues on tehnyt paitsi pitkäjänteistä työtä, myös erinomaista tulosta.

Bluesin menestystä on jo pitkään rakennettu oman juniorityön kautta. Viimeistään tämä kevät osoitti, että seura on oikealla tiellä. SM-liigan lisäksi Espoossa pelattiin finaaleja kaikissa ikäluokissa A:sta C:hen, tuloksena kaksi kultaista ja kaksi hopeista mitalia. Tulevaisuudessa Bluesin SM-liigajoukkueen runko on tarkoitus rakentaa pääosin omista kasvateista, minkä toivotaan tarjoavan espoolaiselle kiekkokansalla entistä mieleenpainuvampia elämyksiä. Hyvänä suunnannäyttäjänä ja esimerkkinä toimii tämän kevään maailmanmestari Jani Lajunen, joka oli menneellä kaudella myös Bluesin kantavia voimia.

"Vuositasolla rahoitamme espoolaista juniorityötä yli 300 000 eurolla, eivätkä nämä panostukset tule ainakaan vähenemään, päinvastoin. Barona Areenalla käynnistetty harjoitushallihanke tukee osaltaan seuratoiminnan kehitystä. Entistä espoolaisempi Blues on ainoa tavoitteemme myös jatkossa", Salonoja lupaa.

Yhteistyökumppaneille tullaan myös tarjoamaan mahdollisuutta sitoutua kiinteästi liigajoukkueen lisäksi myös juniorijoukkueisiin ja olla mukana rakentamassa tulevaisuuden suomalaista jääkiekkoa.

Bluesin tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


Blues Espoo - logo

Blues - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Oksanen ja Niemelä siirtyvät Espoosta ulkomaille

Oksanen ja Niemelä siirtyvät Espoosta ulkomaille

Kiekko-Espoo on purkanut pelaajasopimukset Emil Oksasen ja Joonas Niemelän kanssa. Hyökkääjät siirtyvät pelaamaan ulkomaille loppukaudeksi ja uudet seurat tiedottavat siirrosta myöhemmin.

Lue lisää
Kiekko-Espoo Mestikseen kaudelle 2020-21

Kiekko-Espoo Mestikseen kaudelle 2020-21

Suomen Jääkiekkoliiton lisenssikomitea on päättänyt torstaisessa kokouksessaan myöntää Kiekko-Espoo Oy:lle Mestis-lisenssin.

Lue lisää
Neljä suomalaisjoukkuetta 16 parhaan joukkoon - CHL:n jatkoparit selvillä

Neljä suomalaisjoukkuetta 16 parhaan joukkoon - CHL:n jatkoparit selvillä

Kahdeksasta suomalaisjoukkueesta neljä selviytyi jatkoon Champions Hockey Leaguen ensimmäiseltä pudotuspelikierrokselta tiistaina. HIFK:n, SaiPan, JYPin ja KalPan pelit jatkuvat.

Lue lisää
Kauppinen palaa Espooseen

Kauppinen palaa Espooseen

Mestis- joukkue Espoo United lisää riveihinsä tryout-sopimuksella olleen Antti Kauppisen.

Lue lisää
Jääkiekon SM-liiga Oy on nimittänyt uuden toimitusjohtajan

Jääkiekon SM-liiga Oy on nimittänyt uuden toimitusjohtajan

Jääkiekon SM-liiga Oy on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajakseen Riku Kallioniemen, 45. Kallioniemi työskenteli aiemmin Liiga-Oy:n osakkaan Liiga-SaiPa Oy:n toimitusjohtajana.

Lue lisää
Niklas Andersson ja Olli Iisakka loppukauden mittaisiin sopimuksiin Espoo Bluesin kanssa

Niklas Andersson ja Olli Iisakka loppukauden mittaisiin sopimuksiin Espoo Bluesin kanssa

Espoo Blues on solminut loppukauden 2015-16 mittaiset sopimukset omien kasvattiensa Niklas Anderssonin ja Olli Iisakan kanssa.

Lue lisää