Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

FC Espoolle tappio Porista

 

FC Espoolle tappio Porista


FC Espoo ei löytänyt tehoja Porista, vaan kärsi niukan 0-1-tappion FC PoPalle. Kentällä nähtiin kuitenkin jälleen onnistuneita Ykkösen debytantteja.
Espoolaiset aloittivat ottelun hyvin, mutta puolustuksessa sattui muutamia virheitä. Näistä porilaiset saivat luotua tilanteita, mutta ensimmäistä kertaa tolppien välissä ollut Andreas Brink piti joukkuetta pystyssä.
- Andreas torjui muutamia tilanteita todella hienosti ja piti meitä ensimmäisellä puoliajalla pystyssä päävalmentaja Jussi Nuorela kehui.
Joukkueen peli-ilmeessä ei kuitenkaan virheitä lukuun ottamatta ollut vikaa. Toiselle jaksolla tekeminen parantui vielä ja kotijoukkue jäi selkeästi alakynteen.
- Pelasimme juuri niin kuin halusimme ja loimme useita maalipaikkoja, neljä tai viisi ainakin.
Omassa päässä sattui kaksi virhettä ja toisesta FC PoPa rankaisikin 63. minuutilla. Muuten kotijoukkueen aseet hyökkäyspäässä olivat toisella 45-minuuttisella vähissä.
- Teimme heidän maalivahdistaan hyvän. Hän torjui kyllä hyvin, mutta olisi meidän niistä paikoista pitänyt pystyä parempiin suorituksiin.
Nuorela oli kuitenkin erityisen tyytyväinen nuorien, debytanttiensa esityksiin. Brinkin lisäksi heitä olivat muun muassa Aaro Vaitomaa oikeana puolustajana sekä Joona Hynninen hyökkääjänä. Teemu Granqvist ja Totti Oja tulivat mukaan toiselle jaksolle. Vain Vaitomaa oli pelannut yhtään minuuttia aiemmin, mutta avauskokoonpanopaikka oli hänellekin ensimmäinen.
- Pelilliseen antiin olen todella tyytyväinen. Ensimmäinen jakso oli ok, mutta toinen oli paljon parempi ja saimme karsittua virheitä huomattavasti. Olisihan se kuitenkin kiva, että niitä maaleja tulisi joskus, Nuorela päätti.
FC Espoo päättää kautensa tulevana lauantaina Leppävaarassa, kun vastaan tulee FC Viikingit. Ottelu alkaa klo 15.00.

FC Espoon tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


F.C. Espoo - logo

F.C. Espoo - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Saku Heiskanen TSG Hoffenheimiin

Saku Heiskanen TSG Hoffenheimiin

FC Hongassa ja Esport Hongassa pelaava Saku Heiskanen lähtee kolmevuotisella sopimuksella Bundesliigaseura TSG Hoffenheimin U17-akatemiaan. Syksyllä 16 vuotta täyttävä Heiskanen on jo aloittanut harjoittelun uuden seuransa kanssa.

Lue lisää
Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

FC Lahden Santeri Hostikka on valittu Veikkausliigan heinäkuun pelaajaksi. Kuukauden valmentajaksi on valittu FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas.

Lue lisää
Liigacupin 2015 lohkojako sinetöity

Liigacupin 2015 lohkojako sinetöity

Jalkapalloliiga ry:n hallitus päätti torstaisessa vuosikokouksessaan Liigacupin 2015 lohkojaosta.

Lue lisää
Veikkausliiga palaa Ylelle

Veikkausliiga palaa Ylelle

Veikkausliiga palaa Ylen kanaville sunnuntaina 28. syyskuuta. Edellisen kerran Yle on esittänyt Veikkausliigaa kaudella 2009.

Lue lisää
Hermanni Vuorinen palaa Honkaan

Hermanni Vuorinen palaa Honkaan

FC Honka on solminut pelaajasopimuksen Hermanni Vuorisen kanssa.

Lue lisää
Tamás Gruborovicsista Veikkausliigan toukokuun pelaaja

Tamás Gruborovicsista Veikkausliigan toukokuun pelaaja

Veikkausliigan toukokuun kuukauden joukkue on nimetty ja toukokuun pelaajaksi on valittu JJK:n Tamás Gruborovics.

Lue lisää