Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Indians tasapeliin Tiikereitä vastaan

 

Indians tasapeliin Tiikereitä vastaan


Westend Indiansin miesten edustusjoukkue kohtasi kauden neljännessä harjoitusottelussaan 2. divarijoukkue Tikkurilan Tiikerit. Tiistai-illan myöhäisottelu pysyi vähämaalisena ja loppunumerot kirjattiin 3-3 tasatulokseksi Indiansin tasoitettua ottelun minuuttia ennen päätössummeria.

Ottelussa jaettiin yhteensä yhdeksän kahden minuutin rangaistusta ja Tiikerit iski kaikki kolme osumaansa ylivoimalla. Indiansin päävalmentaja Mikko Laurikainen näki joukkueensa suoriutuneen kohtuullisesti tasaviisikoin pelatessa, mutta myös parannuksen kohteet erottuivat selkeästi.

-Kaveri ei tehnyt yhtään maalia tasaviisikoin, ja koska meidän teema oli puolustamisessa, niin siinä mielessä voi olla tyytyväinen esitykseen.

-Saatiin tänään kyllä loistavaa videomateriaalia, miten salibandya ei pidä pelata pallollisena. Meidän pelinopeus pallonmenetyksissä oli maailman huippuluokkaa. Siinä on meillä seuraava haaste, miten pelata pallollisena, sanaili Laurikainen ottelun jälkeen.

Indansin seuraava harjoitusottelu on keskiviikkona 22.8., kun vastassa on Divarijoukkueista ÅIF. Ottelu pelataan Ingman Areenalla Sipoossa.

Indiansin tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


Westend Indians - logo

Westend Indians - 2012-2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012-2013

Ottelut kaudella 2012-2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Heikki Iiskola Oilersiin - puolustukseen kaksi tärkeää jatkosopimusta

Heikki Iiskola Oilersiin - puolustukseen kaksi tärkeää jatkosopimusta

Oilersin liigajoukkueen valmistelut tulevalle kaudelle ovat loppusuoralla. Nyt joukkue on kiinnittänyt yhden uuden ja kaksi viime kauden pelaajaa ensi kauden kokoonpanoon.

Lue lisää
Öljymiesten valmennukseen ja hyökkäykseen vahvistuksia

Öljymiesten valmennukseen ja hyökkäykseen vahvistuksia

Jussi Sihvonen ja Jani Lehtoniemi liittyvät Öljymiesten tulevan kauden joukkueeseen.

Lue lisää
Kalle Keskitalo vahvistaa Öljymiehiä

Kalle Keskitalo vahvistaa Öljymiehiä

Kalle Keskitalo siirtyy Sveitsin salibandyliiga NLA:sta Öljymiesten riveihin. 23-vuotias Keskitalo pelasi viime kaudella Sveitsissä Chur Unihockeyn paidassa 24 ottelua, joissa syntyi viisi tehopistettä (1+4).

Lue lisää
Justus Kainulainen ja Antti Suomela Öljymiehiin

Justus Kainulainen ja Antti Suomela Öljymiehiin

Oilersin liigajoukkue on tehnyt kaksi uutta pelaajasopimusta ensi kaudeksi. Joukkueen riveihin liittyvät Justus Kainulainen sekä Antti Suomela.

Lue lisää
Laurikainen palaa Heimon päävalmentajaksi

Laurikainen palaa Heimon päävalmentajaksi

Mikko Laurikainen palaa takaisin Heimon miesten edustusjoukkueen päävalmentajaksi. Laurikainen toimi Heimon päävalmentajana edellisen kerran kaudella 2014–2015, jolloin hän johdatti joukkueen pudotuspeleihin.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää